Limited Run Games jatkaa Carbon Engine -julkaisujaan Tombi! 2: The Evil Swine Return Special Editionin turvin. Suosittelen ensi hätään kuitenkin katsastamaan ensimmäisen Tombin arvion, sillä tekstissä käydään samalla läpi hiukan Limited Run Gamesin sekä Carbon Engine -pelimoottorin taustoja. Jos taas juttu on jo tuttu, mennään suoraan asiaan!
Sika! Nyt jo toisen kerran
Tällä kertaa ei jahdata suvun perintökalleutta, vaan lähdetään etsimään kadonnutta ystävää, kun Tombi ja aiemmasta osasta tuttu apinakaveri Charles saavat heille osoitetun kirjekuoren. Sen sisältä löytyy viestin ohella samusirkkamainen olkapääkamu Zippo, joka kertoo Tombin lapsuuden ystävän Tabbyn kadonneen jäljettömiin. Tombi ja Charles loikkaavat oikopäätä mereen etsimään häntä, mutta lopulta pelastusreissu keskeytyy, kun kalastajat hyppäävät mereen pelastaakseen piikkitukkaisen ystävämme. Pian tämä huomaa olevansa Kalastajien kaupungissa yhdessä Zipon kanssa, kun taas Charlesia ei näy missään. Niinpä reissu alkaa, kun kaksikon pitäisi löytää vihjeitä sekä Tabbyn että Charlesin sijainnista.
Tombi! 2:n askelmerkit tuntuvat jo alkumetreiltä alkaen hyvin tutuilta kolmiulotteisesta ulkoasustaan huolimatta, sillä heti kättelyssä Zippo haistaa kaupungissa vahvaa palaneen käryä. Hän pörrää kauemmas syynäämään aluetta ja löytää palavan talon. Kyllä, arvasit oikein: heti kättelyssä pääsee kirjaimellisesti sammuttamaan tulipaloja, mutta ensin pitäisi keksiä että miten, kun kaupungissa päivystävät pinkkisiat ovat rikkoneet yleisessä käytössä olevan vesihanan.
Edeltäjänsä tapaan Tombi! 2 sekoittaa siis jälleen tasohyppelyä, mäiskettä, pulmanratkontaa, kevyitä roolipelielementtejä ja entistä avoimempaa kenttärakennetta mukavaksi mikstuuraksi. Meno on värikästä, ja kaupunkilaisten heittämien tehtävien tekeminen on tälläkin kertaa varsin mukavaa puuhaa. Tai olisi, jos teoksella ei olisi kuvainnollisessa kengässään pari todella pahaa kompastuskiveä, joita kulunut aika on suurentanut vain entisestään. Tämä on harmi, sillä meininki sinällään on jälleen muikean hyväntuulista.
Sika! Saisipa rauhaa edes hetken verran
Sinällään kunnioitan Whoopee Campin alkuperäisen vision kunnianhimoisuutta. Kaksi ja puoli -ulotteisen ensiosan jälkeen oli hyvinkin loogista, että aikoinaan ensimmäisen PlayStationin viimeisinä vuosina julkaistun teoksen jatko siirtyy graafisesti kolmiulotteiseen maailmaan. Mutta kuten monesti ollaan todettu, ei 90-luvun lopun 3D-suunnittelu ole välttämättä ikääntynyt kovin arvokkaasti monissakaan tapauksissa. Tombi! 2 on osuva osoitus tästä.
Yläviistosta kuvattu seikkailu nimittäin sekoittaa jatkuvasti pelaajan aisteja nurinkurisilla kontrolleillaan. Kun sinällään virtaviivaiset reitit haarautuvat, suuntanappia pitäisi pitää pohjassa hetki aina siihen suuntaan mihin on menossa, ja välillä reittien välillä ylös on alas ja päinvastoin. Aina ei myöskään ole ihan selvää, että mikä on Tombin reitin varrella ja mikä taustalla. Lisäksi sankarimme ohjaaminen tuntuu uskomattoman viiveelliseltä, jäykältä ja epätyydyttävältä, eikä meno varsinaisesti parane vihollisten kanssa mähinöidessä. Vaikka kaikkeen tähän tottuu jossain määrin, ei Tombi! 2:sta yksinkertaisesti ole missään vaiheessa kovin mukavaa pelata, vaikka sillä on tarjottavanaan paljon hauskoja tarinoita sekä värikäs kimara omalaatuisia tehtäviä 10-15-tuntisen läpipeluunsa aikana.
Kankean ohjattavuutensa ohella polygonipohjainen grafiikka on tyyliltään hurmaavaa, joskin aika kulmikasta. Vaikka remasteroinnin tuoma korkeampi resoluutio siloitteleekin pintaa, pesee ensimmäisen Tombin sprite-pohjainen tyyli tämän mennen tullen. Äänimaailma on myös ottanut takapakkia, sillä oletuksena kuultava, japaninkielisen Tombi! 2 -versioinnin ääniraita on mielestäni enimmäkseen aika mielikuvituksetonta ja pidemmän päälle rasittavaa renkutusta. Jenkki-/EU-version biisit toimivat onneksi kertaluokkaa paremmin.
Uusiojulkaisuna Tombi! 2 jättää edeltäjäänsä enemmän toivomisen varaa. Periaatteessa kaikki samat peruspilarit, kuten museo, takaisinpäinkelaus ja vapaa tallennus ovat paikoillaan, mutta teos on silti aiheuttanut kosolti parranpärinää julkaisunsa jälkeen. Marina koskee pikkubugien ohella pelin ääniraitaa, tai pikemminkin niiden poissaoloa, sillä jostain kumman syystä Tombi! 2 julkaistiin vain japanilaisen ääniraidan kera, vaikka museossa oli alusta alkaen mahdollisuus kuunnella myös (huomattavasti parempaa) jenkki-/euroraitaa.
Onneksi nämä asiat on jo korjattu kaikissa versioissa. On toki pakko todeta, ettei päivityksen jälkeenkään kaikki ole ihan auvoista – jos pelin nimittäin ehti aloittaa japanilaisella biisikattauksella, pitäisi teos aloittaa kokonaan alusta kuullakseen ne tutummat rallit. HUOH, sanonpahan vaan!
Sika (keskinkertainen)
Tombi! 2 Special Edition menee remasterointityöstään huolimatta valitettavasti siihen isoon kasaan teoksia, jotka eivät ole kestäneet aikaa järin hyvin. Vanhahtava 3D-grafiikka on vähemmän hurmaavaa kuin edeltäjässään, vaikka edellisestä tuttu veikeä tunnelma säilyykin kohtalaisen hyvin. Pelillisesti Tombi! 2 säilyttää saman tehtäväpohjaisen ja semiavoimen rakenteensa kuin edeltäjässään, mutta kontrolleiltaan teos on kaikin puolin niin uskomattoman turhauttava ja kankea – suorastaan köpöinen – ettei voi kuin ihmetellä tekijöiden alkuperäistä visiota.
Kuten näistä arvioista on käynyt ilmi, on Tombi-kaksikko melkoisen kaksijakoinen parivaljakko, ja suosittelenkin suosiolla pysyttelemään ensimmäisen parissa, paitsi jos kakkososaa kohtaan on valmiiksi hillitöntä nostalgiaa – julkaisu kun on alkuperäisteokseen nähden varsin uskollinen. Silloinkin kannattaa ehkä hypätä kelkkaan varauksella, sillä tässä tapauksessa kullatut muistot saattavat muuttua aika ruosteisiksi. Ei auta kuin toivoa, että piikkitukkainen ystävämme palaisi vielä joskus kokonaan uuden pelin parissa!
