Volume suuntaa PS Vitalle
Metal Gearista tuttuja hiippailuelementtejä ja Robin Hoodin tarinaa modernisoidusti ammentava Volume on tekemässä tuloaan myös PS Vitalle.
Metal Gearista tuttuja hiippailuelementtejä ja Robin Hoodin tarinaa modernisoidusti ammentava Volume on tekemässä tuloaan myös PS Vitalle.
Konami on paljastanut Twitterissä aikeistaan tuoda lisää pelattavaa Metal Gear Online -verkkoräiskintäänsä.
Viime aikoina varsin huonossa valossa paistatellut Konami ei suostu vielä kertomaan tarkkoja suunnitelmia, mutta luvassa on ainakin uusia karttoja, Survival-pelitila. Lisätietoja esimerkiksi julkaisupäivän tiimoilta lupaillaan lähitulevaisuudessa.
Final Fantasy 13 -pelien päähahmona nähty Lightning loikkaa muotialalla menestystä niittäneen Louis Vuittonin malliksi. Mielenkiintoisen yhteistyön paljasti brändin luova johtaja Nicolas Ghesquiere.
Päivitys: Valven mukaan Steamin välimuistiongelmista johtuneet vastoinkäymiset on saatu korjattua, ja kaikki toimii tällä hetkellä normaalisti. Käyttäjiltä ei vaadita minkäänlaisia turvallisuuteen liittyviä toimenpiteitä, sillä käytännön vahinkoa ei ole päässyt tapahtumaan.
Alkuperäinen uutinen: Valven Steam-pelipalvelu on toistaiseksi suljettu pahanlaatuisten ongelmien vuoksi.
Gotham City on jälleen vaarassa. Asukkaat on evakuoitu ja pahikset temmeltävät kaduilla vapaana.
Alun perin maaliskuun julkaisuksi tähdätty Uncharted 4: A Thief's End rymistelee kauppoihin vasta huhtikuun lopussa, kertoo kehittäjä Naughty Dog.
Harmittavan viivästyksen syyksi kerrotaan se hyvin perinteinen, eli pelin viimeistelyyn vaadittava ylimääräinen kehitysaika. Luovan johtajan Neil Druckmannin mukaan pelitalo huomasi kehityksen loppuvaiheessa, että tietyt avainkohtaukset vaativat vielä hieman lisää viilausta, jotta korkeat tavoitteet saavutettaisiin. Parhaaksi vaihtoehdoksi jäi julkaisupäivän lykkääminen muutamalla viikolla.
1980-luvulla Segan konsoleilla viihdyttänyt Wonder Boy -tasohyppely on saamassa henkistä jatkoa. Nimeään sitten julkistuksensa muuttanut seikkailu tunnetaan nyt Monster Boy and the Cursed Kingdom -nimellä.
Ensi vuonna ilmestyvästä Uncharted 4: A Thief's Endistä saatiin uutta kuvamateriaalia sekä lyhyen trailerin että kulisseihin tutustuvan videon muodossa.
Elokuvateattereissa nähty Man Behind the Treasure mahduttaa puolen minuutin kestoonsa jännityksessä pitelevän kohtauksen tunnelmaa luovan pianomelodian säestämänä. Video esittelee pääsankari Nathan Draken pohtimassa henkeäsalpaavan tilanteen keskellä, että millaisena tekijänä hänet tullaan historian kirjoissa näkemään.
Espoossa vaikuttava Remedy-pelitalo toivottelee faneilleen joulua omaperäiseen tyyliinsä. Tuoreella videotervehdyksellä liikutaan hyvin paljon Alan Wake -pelin mieleen tuovissa tunnelmissa.
Varsin synkissä tunnelmissa liikkuvalla videolla nähdään kadonnutta kirjailijaa etsiskelevä Alex Casey -etsivähahmo. Lienee sanomattakin selvää, että Alan Waken kynäilemän kirjasarjan protagonisti Casey kaipailee juurikin kirjailijaa itseään. Agentin roolissa nähdään Remedyn luova johtaja Sam Lake.
Ensitunnelmia Wii U:n kehutun Xenoblade Chronicles X:n parista.
The Elder Scrollsin maailmaan sijoittuva korttipeli on päätetty lykätä ensi vuoden puolelle, vahvistaa Bethesdan PR-mies Pete Hines Twitter-tilillään.
Alun perin viime E3-messuilla julkistetun The Elder Scrolls Legendsin oli tarkoitus ilmaantua sekä PC:lle että iPad-tableteille vielä kuluvan vuoden aikana. Julkistuksen yhteydessä saatiin myös lyhyt traileri, joka ei kuitenkaan sisältänyt lainkaan varsinaista pelikuvaa itse lopullisesta tuotoksesta.
Rockfish Gamesin Everspacessa taistellaan avaruudessa roguelike-hengessä. Kickstarterissa tällä hetkellä oleva peli on nyt saanut uuden pelikuvaa esittelevän trailerin.
Everspace ei painota realismia erityisen paljon. Pelissä koiratapellaankin avaruudessa fysiikan laeista erityisemmin välittämättä. Kehittäjät ovat myös lisänneet avaruuden mustaan paljon väriloistoa.
Xbox Onen kaksi yksinoikeuspeliä ovat tekemässä tuloaan PC-pelaajien ulottuville.
Aiemmin E3-messujen yhteydessä Xbox-pomo Phil Spencer vahvisti PC-kansan iloksi, että sekä Gears of War: Ultimate Edition että Killer Instinct ovat kumpikin saapumassa myös Windowsille. Tarkkaa julkaisuajankohtaa mies ei vielä tuolloin kyennyt antamaan.
Nyt Spencer on kuitenkin vihjaillut julkaisupäivästä virallisella Twitter-tilillään, jossa viimeisimpien kuulumisten mukaan PC-versioista on määrä päästä nauttimaan vuoden 2016 alkupuoliskolla.
Vuonna 1996 Super Nintendolla julkaistu Super Mario RPG herätellään piakkoin henkiin Wii U eShopissa, kertoo Nintendo.
Kulttimaineeseen kohonnutta Super Mario RPG:tä ei saatu Eurooppaan saakka ennen vuotta 2008, jolloin julkaisu nähtiin alkuperäisen Wiin Virtual Console -valikoimissa. Tutut Mario-hahmot roolipelimaailmaan heittänyttä konseptia jatkettiin myöhemmin muun muassa Paper Mario- ja Mario & Luigi -peleissä.
Microsoft heittää kortensa jouluhulinaan järjestämällä kauppapaikallaan omien sanojensa mukaan kautta aikojen suurimmat alennusmyynnit.
Yksi pelivuoden 2015 kohokohtia on ehdottomasti Rise of the Tomb Raider.
Pitkäikäisen roolipelisarjan viides osa Star Ocean: Integrity and Faithlessness sai Jump Fiesta -tapahtuman yhteydessä upouuden trailerin.
Vuosien saatossa perinteiset Call of Dutyt, EA:n urheilupäivitykset ja päättömät toimintaleffat ovat jääneet vähemmälle huomiolle, ja olen keskittynyt entistä enemmän erilaisiin kokemuksiin. Kokemuksiin, jotka herättävät tunteita ja yllättävät sisällöllään. Parhaat nimikkeet pistävät miettimään, koskettavat sekä pysyvät mukana lopputekstienkin jälkeen. Erinomainen tarina osaa jättää tulkinnalle ja spekuloinnille tilaa. Ja joskus ammattimainen kuvaus, ohjaus tai muu taiteellinen osa-alue yksinkertaisesti tekee lähtemättömän vaikutuksen.
Firewatchissa toimitaan metsänvartijana Wyomingin luonnon keskellä. IGN Firstin julkaisemalla reilun vartin mittaisella videolla valvotaan erämaata mahdollisten tulipalojen varalta.
Video esittelee tyyliteltyä grafiikkaa ja miten navigointi, sekä keskusteleminen toimivat pelissä. Reilun vartin esittely antaa myös vaikutelman, että Wyomingin erämaassa ei ole kaikki ihan kohdallaan.
Firewatch julkaistaan helmikuun 9. päivä PC:lle ja PS4.lle.
Square Enix on julkaissut Kingdom Hearts III:sta uutta pelikuvaa esittelevän trailerin.
Uusi traileri sisältää myös taustoittavaa kuvamateriaalia ennen kolmososaa ilmestyvästä Kingdom Hearts 2.8 Final Chapter Prologue -kokoelmasta, joka on saapumassa yksinoikeudella PlayStation 4:lle vuoden 2016 aikana.
Konami on aloittanut työt upouuden Metal Gear -projektin parissa, mikäli firman työpaikkailmoitukseen on uskominen.
Konami ei ilmoituksessaan erittele mahdollisia työtehtäviä, vaan hakee työntekijöitä varsin laajalla skaalalla. Motivoituneilta työntekijöiltä kaipaillaan mielikuvitusta ja kykyä kehitellä jännittäviä uusia ideoita. Myöskin vahvat kommunikaatiotaidot nähdään etuna. Työpaikat sijoittuvat Tokioon ja Los Angelesiin.
Onko Beyondin uusintaversiolle oikeasti tarvetta?
Seison keskellä suurta, minulle annettua aluetta. Tehtävänä olisi luoda tälle paikalle kaupunki, jossa jokaisella asukkaalla on hyvä olla. En voi keskittyä pelkkään rahaan, hyvinvointiin tai rakentamiseen. On panostettava jokaiseen osa-alueeseen tasapuolisesti. Cities: Skylines tarjoaa monta mahdollisuutta epäonnistua.
Cloud Imperium Games on ilmoittanut, että Star Citizen tulee sisältämään automaattisesti luotuja planeettoja. Oheinen video esittelee, miten planeetan näkyvät osat muodostetaan lennossa katsomissuunnan mukaan. Tämä on tarpeellista, sillä kokonainen planeetta veisi liikaa muistia.
Näyttävää mutta armotonta kaahausta F-Zeron hengessä.
Kickstarterista alkunsa saanut The Banner Saga on tulossa Xbox Onelle 12. tammikuuta ja PS4:lle päivän myöhemmin. Konsolikäännös on ollut työn alla jo kauan, mutta pelikuvaa siitä ei ole vielä päästy näkemään.
Taistelu The Banner Sagassa on vuoropohjaista ja tapahtuu ruudukossa. Kamppailun ulkopuolella taas vallitsee "valitse oma seikkailusi" -tyyliset pelimekanismit. PS4-versio tulee hyödyntämään konsolin ohjaimen erityisominaisuuksia.
The Banner Saga on saamassa myös jatko-osan ensi vuoden alkupuolella PC:lle, Xbox Onelle ja PS4:lle.
Nintendon latauspalvelut päivittyvät torstaiseen tapaansa uusilla peleillä ja alennuksilla. Ohessa poiminta tämän kerran uutuuksista.
Minecraft: Wii U Edition - Nintendon laitteille pidempään odoteltu Minecraft saapui ladattavaksi tänä torstaina. Samaan aikaan tarjolle tuodaan vino pino muun muassa Skyrim-, Tähtien Sota- ja Mass Effect -aiheista lisäsisältöä. Pelin fyysisen version on lupailtu ilmestyvän myyntiin myöhempänä ajankohtana. Videokuvaa.
Odotettu Below-luolastoseikkailu viivästyy ensi vuoteen, kertoo kehittäjä Capybara Games.
Satunnaisesti luolastonsa generoiva Below vaatii Capybaran Nathan Vellan mukaan rahtusen lisää kehitysaikaa. Jo vuoden 2013 E3-messuilla esiteltyä indiejulkaisua lupaillaan ensi vuodeksi, joskin tarkka julkaisupäivämäärä on edelleen hämärän peitossa.
Lyhytsanainen Vella lupailee lisää tietoa pelinsä tilanteesta ensi vuoden aikana. Below julkaistaan PC:lle sekä Xbox Onelle.
Uuteen vuoteen on mukavampi siirtyä, jos on pelattavaa. Osallistu siis KonsoliFINin ja Activisionin järjestämään kilpailuun. Pääpalkintona on kolmesta Activisionin pelistä koostuva joululahjapaketti. Kääröihin on kiedottu Destiny: The Taken King ja Transformers: Devastation PlayStation 4:lle sekä Skylanders: Superchargers -aloituspaketti Xbox Onelle.
Xbox Onen syksyisen käyttöjärjestelmäpäivityksen mukana saapui tuki vanhemman konsoliraudan peleille. Nyt Microsoft on julkistanut reilun sadan pelin valikoiman kasvavan 16:lla nimikkeellä.
Taaksepäin yhteensopivat nimikkeet rullaavat Xbox Onella nätisti, mikäli hallusta löytyy alkuperäinen pelilevyke tai pelin digitaalinen versio. Uusien Xbox Onella toimivien Xbox 360 -pelien lista näyttää seuraavanlaiselta:
Puolalainen pelitalo CD Projekt RED on saanut monet pelaajista puolelleen mainiolla The Witcher -sarjallaan, joka on onnistunut viehättämään taidokkaasti käsikirjoitetulla universumillaan. Lisäpisteitä yhtiö on napannut The Witcher 3: Wild Huntin lisäsisältöä koskevalla jakelupolitiikallaan. Jättimäisen suositun kolmososan pelaajat ovat nimittäin saaneet ladattavaksi ilmaista lisäsisältöä peräti 16 kappaleen edestä.
Warhorse Studiosin julkaiseman videon mukaan realismiin tähtäävä keskiaikainen roolipeli Kingdom Come: Deliverance on siirtymässä pian beta-vaiheeseen. Videolla kerrotaan myös pelin maailman tavasta reagoida rikoksiin ja musiikin mukautumisesta erilaisiin tilanteisiin.
Pelin apha-versio on ollut pelattavissa osalle Kickstarter-rahoittajista jo lokakuusta 2014 lähtien. Beta-versio tulee olemaan kuitenkin paljon laajempi, sisältäen useita pääjuoneen kuuluvia tehtäviä, ensimmäisen ison taistelun ja noin viidenneksen pelin maailmasta.
Suomalaispelitalo Frozenbyten kehittämä Trine 3: The Artifacts of Power on ilmaantunut juuri koristamaan PlayStation 4:n suomalaista pelitarjontaa.
PlayStation Storesta ladattava konsoliversio pyörii sulavalla 1080p-resoluutiolla sekä 60 ruudun sekuntivauhdilla. Peli tukee myös stereokooppista 3D:tä, jolloin kuvanlaadussa joudutaan tyytymään 720p-tason resoluutioon. Julkaisun kunniaksi PlayStation Plus -jäsenet saavat pelistä reilut 10 prosenttia alennusta. Ilman jäsenyyttä konsoliversion hinta kustantaa noin 22 euroa.
Erityisesti Metal Gear -sarjasta tuttu Hideo Kojima on virallisesti päättänyt yhteistyön pelijulkaisija Konamin kanssa, ja on perustamassa omaa pelistudiota. Konami antoi lausunnon asiasta japanilaiselle pelisivusto Gamesparkille.
Pelin audiovisuaalisuus on häikäisevää. Laserammusten vinkuna ja droidien piipitys ovat elokuvalle uskollisia.