Pari vuotta sitten julkaistu Beyond: Two Souls oli yksi PlayStation 3:n viimeisiä merkittäviä yksinoikeusnimikkeitä. Se otti graafisesti kaiken irti vanhasta raudasta, muttei aivan yltänyt samanlaiseksi menestystarinaksi kuten edeltäjänsä Heavy Rain. Peli on vielä tuoreessa muistissa, joten herääkin kysymys: onko Remastered-versiolle oikeasti tarvetta?

Ennen Detroitia

Ranskalaisen Quantic Dreamin johtohahmo David Cage on tunnettu rakkaudestaan elokuvamaiseen tarinankerrontaan. Cagen hengentuotteissa pääosassa ovat ihmissuhteet, tunteet sekä kaiken taustalla vaikuttavat yliluonnolliset voimat. Studion edelliset projektit, Fahrenheit ja Heavy Rain, olivat äärimmäisen tunnelmallisia teoksia ja varsinkin jälkimmäinen tavoitti tunneskaalat, joita ei pelien parissa usein kohtaa. Beyond: Two Souls jatkaa juonivetoisten seikkailupelien sarjaa, mutta onko studio ottanut jo askeleen liian kauas omasta osaamisalueestaan - peleistä?

Ellen Pagen näyttelemän Jodie Holmesin mukana on syntymästä asti kulkenut henkiolento Aiden. Aidenin oikukas käyttäytyminen ja Jodien erilaisuus herättävät lähipiirissä pelkoa, ja tyttö päätyy vastoin tahtoaan paranormaaleja kykyjä tutkivan Nathanin (Oscar-ehdokas Willem Dafoe) valvovan silmän alle. Beyond on pohjimmiltaan kasvutarina – tarina erilaisuudesta ja luottamuksesta.

Edeltäjänsä, Heavy Rainin, tasolle se ei kuitenkaan nouse.

Siinä missä Heavy Rain loi illuusion valinnoista ja henkilöhahmojen erilaisista kohtaloista, on Beyond huomattavasti lineaarisempi kokemus. Ennestään minimalistisia kontrolleita on edelleen virtaviivaistettu, eikä pelaajan tarvitse pelätä virheitä. Vääristä valinnoista tai epäonnistumisista ei rangaista, vaan tarina jatkaa kulkuaan harha-askeleista huolimatta. Pelaajaa ohjataan huomaamattomasti aina oikeaan suuntaan pelkkien kuvakulmien avulla. Cagen uusin luomus on ennemminkin interaktiivinen elokuva, joka taiteilee leffa- ja pelimaailman rajamailla. Koko kokemus nojaa vahvasti käsikirjoitukseen, joten harmittavat kompastukset sillä puolella vesittävät muuten viihdyttävän paketin.

Pelin alkupuolisko tuntuu huonosti rytmitetyltä, jopa rikkonaiselta. Tarinaa ei esitetä kronologisessa järjestyksessä, joten lyhyet vierailut Jodien eri kasvuvaiheissa tuntuvat toisistaan irrallisilta. Alun vaikeuksien jälkeen aikahyppely rauhoittuu ja takaumat saavat sisällön lisäksi pituutta. Hiljalleen Jodien elämänkokemukset ja -vaiheet nivoutuvat yhdeksi loogiseksi kokonaisuudeksi, jonka perusteella pelaaja pääsee peliin paremmin sisään. Cage tähtää käsikirjoituksessaan arkiseen realismiin, joten muutamat epäaidot tilanteet tai teot nakertavat tarinan uskottavuutta. Hollywood-aapisesta on käytetty klisee jos toinenkin. Ja suurin ongelma on itse Jodie-Aiden-yhdistelmä: On vaikea tuntea sympatiaa päähenkilöparia kohtaan, jotka jättävät jälkeensä usein vain tuhoa ja ruumiita.

Jodien uudet vaatteet

Miten Remastered-versio sitten eroaa alkuperäisteoksesta? Merkittävin muutos on mahdollisuus pelata tarina kronologisesti läpi. Harmittavasti itse käsikirjoitus ei pelitavasta riippumatta kanna maaliin asti. Varsinkin toisella läpipeluukerralla juoniaukot, dialogin latteus ja koko käsikirjoituksen kliseisyys latistavat kokemusta. Toinen huomattava uudistus on jokaisen kappaleen jälkeen ruudulla näkyvät statistiikat: peli erottelee kuinka muut ovat valintatilanteissa käyttäytyneet.

Beyond: Two Souls näytti ja kuulosti jo vuonna 2013 ällistyttävän hyvältä, eikä tilanne ole muuttunut ainakaan huonompaan suuntaan. Hahmo- ja kasvoanimaatiot ovat jopa nykykonsolisukupolven parhaimmistoa, eikä muussakaan graafisessa ulosannissa ole moittimisen varaa. Ellen Page ja Willem Dafoe hoitavat työnsä mallikkaasti alusta loppuun, ja täysin liikekaappauksen keinoin luotu draama vakuuttaa. PlayStation 3 -versiossa esiintyi ajoittaisia ruudunpäivitysongelmia, mutta niistä on päästy eroon. Resoluutiota sekä ruudunpäivitystä on itse asiassa parannettu nopeamman alustan ansiosta. Samalla myös varjojen rosoisuus ja hahmojen ihonmallinnus ovat saaneet kohennusta.

Kahden vaiheilla

Beyond: Two Souls on vaikea tapaus arvostella, koska sen puutteet ovat vahvasti sidottu itse tarinaan. Teknisesti Beyond on huippuluokkaa, mutta muutamat epäuskottavat kohtaukset sekä takelteleva käsikirjoitus rikkovat immersiota, jonka seurauksena tunnesidettä hahmoihin ei synny. Kaikesta huolimatta Jodien ja Aidenin tarinaa uskaltaa suositella seikkailupelien ystäville – varsinkin jos alkuperäisversio on mennyt ohi. Edeltäjänsä, Heavy Rainin, tasolle se ei kuitenkaan nouse.

 

Kirjaudu kommentoidaksesi