Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Mikäli Microsoftin annetaan ostaa Activision Blizzard -yhtiön, antaa se Microsoftille liikaa etua pelialalla. Näin ainakin, mikäli uskomme kymmenen Call of Duty -pelaajan nostamaa kannetta.

Tämän vuoden alussa Microsoft ilmoitti aikeistaan ostaa kustannusjätti Activision Blizzardin hulppealla noin 70 miljardin dollarin summalla. Tämä tarkoittaisi, että muun muassa pelisarjat Call of Duty, World of Warcraft ja Overwatch kuuluisivat Microsoftin repertuaariin. Prosessia ei ole vielä saatu päätökseen.

Nyt poikkiteloin tätä kauppaa estämään on ryhtynyt kymmenen Call of Duty -pelaajan ryhmä, jonka nostaman kanteen mukaan Xboxin luonut yhtiö saisi liikaa valtaa pelialalla. Amerikkalaisryhmä väittää, että kaupat rajoittaisivat kilpailua sekä "saisivat vaakakupit kallistumaan" Microsoftin hyväksi. Erityisesti Call of Duty -sarjan myötä yhtiöllä olisi pelaajaryhmän mukaan liian suuri markkinavoima puolellaan.

Ryhmä mainitsee myös pelijätin mahdollisuudet sulkea kilpailijoita, rajoittaa tuotantoa, vähentää kuluttajien valinnanvaraa, nostaa hintoja sekä estää kilpailua entisestään. Näiden lisäksi pelialan palkkojen ja työolojen huonontuminen sekä innovaatioiden ja monimuotoisuuden vähentyminen on mainittuna lakiteksissä. Koko kanteen, jossa on myös lueteltu pelaajaryhmän pelaamia nimikkeitä Call of Dutystä Tony Hawk -julkaisuihin, voi lukea tämän linkin kautta.

Microsoftin edustaja kommentoi tuoreeltaan asiaa toteamalla, että kaupat todellisuudessa laajentaisivat kilpailua sekä loisivat enemmän mahdollisuuksia pelaajille ja pelinkehittäjille.

Lisää aiheesta:

Kirjaudu kommentoidaksesi