The Last of Us -kaksikon ensimmäinen peli pistetään uusiksi PlayStation 5:n tarjoamat mahdollisuudet huomioiden.

Tuore kymmenminuuttinen esittelyvideo käy uuden konsoliraudan mahdollistamat uudistukset läpi varsin seikkaperäisesti. Tehot tuovat mukanaan esimerkiksi aiempaa yksityiskohtaisemmat kasvoanimaatiot ja sulavammat siirtymät välianimaatioiden ja itse pelin välillä.

Kehittäjät ovat keskittyneet myös kuuntelemaan faneja, ja mukaan on otettu muun muassa nopeuspelaamiseen keskittynyt moodi, laajat saavutettavuusvalinnat ja tietysti uusia kostyymejä kovia kokeville Joelille sekä Ellielle. Lisätietoja PlayStation Blog -sivustolla, täällä.

The Last of Us Part I julkaistaan PlayStation 5:lle syyskuun 2. päivä. PC-versiokin on tulossa myöhempänä ajankohtana.

Kirjaudu kommentoidaksesi