Winnie the Pooh Blood and Honey
Uutinen

Nalle Puhin tähdittämä kauhuelokuva saa jatkoa – ensimmäiset kuvat Tiikeristä eivät todellakaan ole lasten silmille sopivia

Petri Kataja

Pelejä on pelattu iät ja ajat. Suosikkeihin kuuluvat muun muassa Mystical Ninja Starring Goemon, The Last of Us Part II, The Legend of Zelda: The Wind Waker, EarthBound ja Red Dead Redemption II.

Nalle Puh -hahmon oikeudet ovat tätä nykyä vapaata riistaa, mikä kävi harvinaisen hyvin ilmi tämän vuoden Winnie the Pooh: Blood and Honey -kauhuelokuvasta. Kyseinen raina menestyi sen verran hyvin, että jatko-osaa työstetään parasta aikaa.

Ensi helmikuussa julkaistava Winnie the Pooh: Blood and Honey 2 jatkaa kuvien perusteella samalla perin verisellä linjalla, joskin tällä kertaa budjetti on aiempaa suurempi. Ensimmäinen osa tuotti viitisen miljoonaa dollaria noin sadan tuhannen budjetilla.

Uutta on budjetin lisäksi myös Disneyn tuottamistakin tarinoista tuttu Tiikeri, joka liittyy karkeloihin ensimmäisen osan Nalle Puhin ja Nasun rinnalle. Kyseistä hahmoa ei nähty ensimmäisessä elokuvassa, sillä Tiikerin oikeudet siirtyvät vapaasti käytettäväksi, eli niin sanotusti public domainiin, vasta ensi vuoden puolella. IGN-sivuston kuvamateriaalia hahmon debyytistä voi katsoa alta.

"Tiikeri on uskomattoman väkivaltainen", elokuvan tuottaja Scott Jeffery kertoo. "Hän rakastaa kiduttaa uhrejaan ennen tappamista."

Itse filmistä Jeffery kertoo, että luvassa on järkyttävä, räjähtävä ja verisen hurmeinen teos. "Uskon aidosti, että ihmiset todella pitävät siitä, mitä luomme."

Lopputulosta pitäisi päästä katsomaan ensi vuoden helmikuussa.

Kuva
Winnie the Pooh Blood and Honey 2 Tiikeri 1

Kuva
Winnie the Pooh Blood and Honey 2 Tiikeri 2

Lisää aiheesta:

Lähteet