Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Techland on saanut Dying Light 2 Stay Humanin valmiiksi ja kohti monistuskoneita.

Vuonna 2015 ilmestyneen Dying Lightin seuraajaa on työstetty hartaudella useammankin viivästyksen siivittämänä. Nyt valmista on kuitenkin pääpiirteittäin tullut, vaikka lopulliseen julkaisuun on vielä parisen kuukautta. Pääsuunnittelija Tymon Smektalan mukaan kehitystyö jatkuu edelleen esimerkiksi päivitysten ja muun sisällön parissa – yhteisöpalautteen huomioimista unohtamatta.

Dying Light 2 Stay Human julkaistaan helmikuun 4. päivä PC:lle sekä Xbox- ja PlayStation-konsoleille. Myös Switch saa pelistä oman pilviversionsa.

Lisää aiheesta:

Kirjaudu kommentoidaksesi