Sea of Stars -kehittäjä Sabotage työstää peliin paraikaa varsin mielenkiintoista ominaisuutta.
Muun muassa Chrono Trigger -klassikosta vaikutteita saanutta Sea of Starsia päästään lähitulevaisuudessa tahkoamaan yhteistyössä peräti kolmen osallistujan kera, kiitos Single Player+ -pelitilan. Tällöin pelaajat voivat jokainen koluta erikseen pikselikylläisiä maisemia, minkä lisäksi taisteluissa nousee tärkeään rooliin "co-op timed hits" -ominaisuus. Yhteistyömoodi on paraikaa kehityksessä ja lisätietoja lupaillaan kuultavaksi pian – pienen kiusoitteluvideon voi katsoa uutisen lopusta.
Työn alla on lisäksi Throes of the Watchmaker -nimellä kulkeva DLC-lisätarina – moisen julkaisuaikataulu ei ole tosin valitettavasti vielä selvillä. Odottajia varmasti riittää, onhan Sea of Stars haalinut Sabotagen mukaan äärelleen jo reilut viisi miljoonaa pelaajaa.
Sea of Stars on saatavilla PC:lle, Switchille sekä PlayStation- ja Xbox-konsoleille.