Ghost Reconia, Two Point Campusta ja kokkaussimulaattoria elokuun Game Pass -lisäyksissä
Xbox Game Passiin seuraavana matkaa....
Kissanpäivät eivät ole enää vain kattien yksinoikeus
Upea ja tunnelmallinen seikkailu tekee kissamaisuuksista voimavaran.
Velvollisuuden kutsu käy kuuroille korville – pelaajat hylkäävät Call of Duty -sarjan ensimmäistä kertaa vuosiin
Pelaajamäärät tippuivat alimpiin lukuihin sitten vuoden 2019.
Reilun vartin verran Gotham Knights -pelikuvaa tarjolla
Warner Bros. Games paljasti vartin verran videota tulevasta Gotham Knights -pelistään.
IGN-sivuston taltioima, pelikuvasta koostuva video ajoittuu prologin jälkeiseen aikaan, jolloin pelaaja pääsee ensimmäistä kertaa ohjastamaan yhtä neljästä hahmosta. Matkan varrella opetellaan esimerkiksi perustason liikkumiseen ja taisteluun liittyviä pelimekaniikkoja. Hahmoista mukana ovat Nightwing, Robin, Red Hood sekä Batgirl, Bruce Waynen ja sen myötä myös Batmanin päädyttyä manan maille.
Crysis-sarjan tekijöiden toimintapeli rikkoo ennätyksiä kaikessa hiljaisuudessa
Hunt: Showdown rikkoi pelaajaennätyksensä kaksi vuotta julkaisun jälkeen.
Vanhapoika paukuttaa edelleen – vanha kunnon Game Boy -käsikonsoli saa uuden pelin vielä tänä vuonna
90-luku on tekemässä paluun ainakin yhden pelin voimin.
Eipähän ole pitkä matka, kun luonto kutsuu – mies valmisti toimivan peli-PC:n vessanpöntön sisuksiin
Vesi ja elektroniikka noin lähellä toisiaan?
Sony: Xboxin Call of Duty -omistus voi vaikuttaa kuluttajien konsolivalintaan
Sony uskoo, että Microsoftin yksinoikeus Call of Dutyyn voisi innostaa käyttäjiä siirtymään Xboxille.
Uutispalat 30/2022: MultiVersus menestyy, KOTOR jäihin ja GTA Online sai uutta sisältöä
Viikon uutispalat tarjoillaan nyt ensimmäistä kertaa castikkeen muodossa.
Ruohonjuuritason seikkailu Grounded valmistuu vihdoinkin – lopullinen julkaisu päivättiin syyskuun loppuun
Obsidianin Grounded saa lopullisen julkaisunsa syyskuun 27. päivä, kertoo Xbox Game Studios.
Honey, I Shrunk the Kids -henkinen yhteistyöseikkailu ilmestyi ennakkojulkaisuna parisen vuotta sitten. Pienen tiimin työstämä nimike on kuitenkin saatu siihen kuosiin, että valmista olisi vihdoin tulossa. Lopullinen versio sisältää kaikki varhaisjulkaisun aikana ilmestyneet 12 päivitystä, mutta myös täysverisen tarinakampanjan, joka on toistaiseksi paketista uupunut. Uuden trailerin voi katsastaa uutisen lopusta.
KonsoliFIN Podcast DLC: Haastattelussa Rollerdrome-kehittäjät Daniel Gronner ja David Jenkins
Rollerdrome-kehittäjät kertoilevat haastattelussa mietteitään tulevasta rullaluisteluräimeestä!
PlayStation-kulttiklassikko Hohokum sai yllätysjulkaisun PC:lle
Annapurna Interactiven käärmeseikkailu saapui Steamiin.
Elokuun Games with Gold -nimikkeet julkistettiin
Microsoft on julkistanut elokuun Games with Gold -valikoimansa.
Kolme päivää roolipeliasiaa: Ropecon 2022 pidetään tulevana viikonloppuna Helsingissä
Ropecon 2022 järjestetään Helsingin messukeskuksessa alkavana viikonloppuna.
Luulitko olevasi kovakin Nintendo-fani? Tämä pyhättö mykistää paatuneimmankin keräilijän
Youtubessa vaikuttava sisällöntuottaja Nintendo Downunder on taas vauhdissa. Japanilaisen megayhtiön Nintendon yksi suurimpia faneja keräsi alkuvuodesta reippaasti huomiota videollaan "Nintendo Room Tour", jossa herra esitteli massiivista peli- ja tilpehööri -kokoelmaansa.
VRChat kielsi kaikki modit jättäen vammaiset pelaajat ilman tukea
Steamin yhteisöalusta VRChat on kieltänyt modit ja täten jättänyt osan pelaajista täysin ulkopuolelle.
Raportti: Rockstar otti itseään niskasta kiinni ja aikuistui – samalla muuttui myös Grand Theft Auto
Viime vuosina pelitalot ovat viimein päätyneet suurennuslasin alle työpaikkojensa toksisesta ja usein vaarallisesta työkulttuurista.
Ensi kuun PlayStation Plus -ilmaispelit paljastuivat ennen aikojaan – luvassa kova kattaus kehuja saaneita pelejä
Ensi kuun PlayStation Plus -ilmaispelit ovat selvillä etuajassa.
Ilmaispelattava MultiVersus on heittämällä Warner Bros Gamesin menestynein Steam-julkaisu
Ilmaispelattava MultiVersus kerää hyvin yleisöä.
Guybrush Threepwood päätyy tuomarin eteen tuoreella Return to Monkey Island -klipillä
Liikkuvaa kuvaa kovin... viikinkimäisistä maisemista?
Aspyr Medialla kuohuu – kauan odotettu Star Wars -peli pistettiin pysyvästi jäihin
Jo vuosia tuotannossa viihtynyt Star Wars: Knights of the Old Republic uusintaversio on pistetty pysyvästi jäihin.
Tähtien sodan valomiekoista Kadonneen aarteen metsästäjien sulaviin naamoihin – arvostelussa Light & Magic -dokumentti
Elokuvaharrastajille ja kaikille muillekin mielenkiintoinen kurkistus suosikkileffojemme kulisseihin.
Taistelukentät ovat saaneet uuden virtuoosin – ennakossa OlliOlli-kehittäjän tyylikäs rullaluisteluräime Rollerdrome
Roll7 vaihtaa skeittilaudan rullaluistimiin, näillä näkymin onnistuneesti.
Apex Legendsin seuraava kausi päivättiin – uusi pelihahmo ja traileri julki
Uudella Apex-hahmolla on mitä suloisin kumppani.
GTA Onlinen jättilaajennus The Criminal Enterprises julkaistaan tiistaina
GTA Online se vain porskuttaa eteenpäin uusien jättilaajennusten voimin.
GTA Online: The Criminal Enterprises -laajennus liippaa teemoiltaan läheltä tosielämää: bensan hinta on kohonnut pilviin ja helleaalto riipii San Andreasin asukkaita. Tarjolla on uusia tehtäviä ja laajennusmahdollisuuksia jo olemassa oleviin bisneksiin motoristijengeistä yökerhojen omistajiin. Myös elämää helpottavia pelimekaanisia parannuksia lupaillaan saapuvan päivityksen kylkiäisinä.
Star Wars Jedi: Survivorin ilmestymisajankohta saattoi paljastua ennen virallista julkistusta
Star Wars Jedi: Fallen Orderin jatko-osa Survivorin julkaisuaika saattoi paljastua ennen aikojaan.
PS Storen kesäalennukset käynnistyivät – hinnoista pois jopa 75 prosenttia
PlayStation Storen kesäalennukset ovat paraikaa käynnissä, totuttuun tapaan hurjin alennusprosentein.
Rakastettu indietaistelupeli Totally Accurate Battle Simulator loikkaa mobiilille
Indiepelistudio Landfall Gamesin Totally Accurate Battle Simulator saapuu mobiiililaitteille.
Marvel kalenteroi tulevia elokuvia ja sarjojaan aina vuoteen 2025 saakka – kuudes vaihe päättyy kahteen Avengers-leffaan
Marvel kalenteroi San Diegon Comic-Con-messuilla tulevia elokuvia ja sarjojaan aina vuoden 2025 loppuun saakka.
Ubisoftin huhuillaan siirtäneen seuraavan Assassin's Creed -pelin julkaisua muutamalla kuukaudella
Ubisoft on siirtänyt seuraavan Assassin's Creed -nimikkeensä julkaisua jokusella kuukaudella, huhuilee Bloomberg.
Hulppeat 13 Turtles-peliä yhteen pakettiin kääräisevä kokoelma sai julkaisupäivänsä, jota ei jouduta odottelemaan kovin pitkään
Kohta päästään kilpikonnien makuun. Siis Turtles-pelien makuun.
The Last of Us Part I pistää klassikon uusiksi – PS5-ominaisuudet videoesittelyssä
The Last of Us -kaksikon ensimmäinen peli pistetään uusiksi PlayStation 5:n tarjoamat mahdollisuudet huomioiden.
Ubisoft perui Ghost Recon Frontlinen ja Splinter Cell VR:n – tekemättä jää myös kaksi julkistamatonta peliä
Ubisoft lopetti useamman pelin kehityksen.
Luulin jo olevani ulkona Warriors-leiristä, mutta niin minut vaan kiskottiin takaisin sisään (ja hyvä niin)
Tuore Fire Emblem -toimintakimara yllättää! Ja viihdyttääkin vielä, kunnes.
Ubisoftin Avatar-peli ei ehdi Cameronin elokuvan kyytiin – julkaisu lipsahti pitkälle ensi vuoteen
Avatar: Frontiers of Pandoran julkaisu on lipsahtanut loppuvuodelta hamaan tulevaisuuteen.
Ranskalaisjätti Ubisoft kertoili peliensä tilanteista osavuosikatsauksessaan, jossa Avatar: Frontiers of Pandoran vahvistettiin ilmestyvän loppuvuoden sijaan aikahaarukassa "2023-2024". Tämä todennäköisesti tarkoittaa nimikkeen siirtoa yhtiön seuraavalle tilivuodelle, mikä puolestaan käynnistyy maaliskuun 2023 lopussa.
Xbox Insider -jäsenet saavat Discordin käyttöönsä
Xboxin konsoleilla voi jatkossa liittyä Discordin äänipuheluihin.
Minecraft ei tule hyppäämään NFT-villitykseen – Mojang haluaa taata turvallisen pelikokemuksen
Microsoftin omistama Mojang ei aio sallia NFT:itä Minecraftissa.
Uuden Resident Evil -sarjan tähti kuvailee suomalaista Baba Is Youta "parhaimmaksi ja huonoimmaksi peliksi ikinä"
Baba Is You on saanut otteen Resident Evil -tähdestä.
En ole kaksinen etsivä, mutta voin silti vilkaista
Ray McCoyn ysäriseikkailut olisivat ansainneet paremmat raamit.