Tänään paljastellaan Super Smash Bros. Ultimaten salaisuuksia Nintendo Directin muodossa
Mitähän sieltä tulee. Ken, Mach Rider, Banjo-Kazooie ja Geno hahmoiksi, mikäli tuoreimpia huhupuheita on uskominen.
Kuin haudasta noussut – Ensimmäinen MediEvil tuodaan uudistettuna nykykonsoleille
MediEvil-sarjan paluu julkistettiin jo edellisen vuoden PlayStation Experience -tapahtuman loppuhuipennuksessa. Mitään pelin sisäistä videokuvaa ei silloin paljastettu, mutta tänään tipahti PlayStationin YouTube-kanavalle julkistustraileri.
Videolla näytetään kuinka Sonyn ensimmäisen konsolin klassikko on luotu uusiksi esitellen vierekkäin alkuperäisen teoksen maailmoja ja hirviöitä päivitettyjen versioiden rinnalla.
Aiemmat tiedot pitivät paikkansa: marraskuun PlayStation Plus -peleissä japanilaista mafiaa sekä viuhuvia luoteja
Aiemmat tiedot pitivät paikkansa. Ohessa kuitenkin koko monipelinen lista.
Ensimmäinen kuvamateriaali Henry Cavillista The Witcher -sarjan Geraltina jakaa fanien mielipiteet
Henry Cavill on Geralt, näin se kuulkaas vain on.
Ubisoftilla työstetään tv-sovitusta Child of Lightille sekä elokuvaa Werewolves Withinille
Ubisoft Film Production on hyväksyttänyt Mishna Wolffin ja Tasha Huon ideat Child of Light tv-sarjalle ja Werewolves Within -elokuvalle.
Humble Bundle tarjoilee yksitoista PlayStation 4 -peliä vapaavalintaisella hintalapulla
Humble Bundle ja THQ Nordic ovat taasen asialla.
Pokémon Go sai hengellisen haastajan – Follow JC Go! -pelissä kerätään pyhimyksiä
Vapise, Pokémon GO.
Testissä HP Omen 15-dc0015no -peliläppäri – varteenotettava vaihtoehto
HP Omen 15-dc0015no jatkaa Omen-sarjan laatua.
Pakene pakkasia eeppisen sodankäynnin tai salamurhaajien pariin – marraskuun Games with Gold -pelit selvillä
Microsoft on paljastanut aivan nurkan takana häämöttävän marraskuun Games with Gold -nimikkeet.
Red Dead Redemption 2 -mobiilisovellus vihjailee tulevaisuudesta Oculuksella ja PC:llä
Red Dead Redemption 2 on lumonut videopelifaneja ympäri maailman, mutta osa on jäänyt odottamaan kärsivällisesti mahdollista PC-julkaisua. Fanisivusto Rockstar Intel on tutkinut länkkärihitin puhelinsovelluksen koodia ja löytänyt toivoa herätteleviä rivejä.
Mielenkiintoisimmat poiminnat löydöistä alla
Miten tehdä western-peli vuonna 2018
Heikoilla terillä lätkäkauteen
Uusi luistelumoottori tuttujen pelimuotojen keskelle, paketti kasaan ja pelaamaan. Miltä maistuu uusi änäri tänä vuonna?
PlayStation Classic -minikonsolin 20 peliä julkistettiin – mukana monta klassikkoa Grand Theft Autosta Twisted Metaliin
PlayStation Classic tuo mukanaan monta legendaariseksi luettavaa peliä.
Sininen ja punainen, värit ovat Soukan sen
Pitkään hiljaiseloa viettänyt legendaarinen taistelupelisarja Soul Calibur tekee näyttävän paluun ja lunastaa paikkansa valtaistuinsalista.
Destiny 2: Forsaken -arvostelu... viimeinkin!
Destiny 2:n lisäosa Forsaken jatkaa sitä parhautta, mitä Destiny 1:n lisäosa The Taken King väläytteli.
Pelivinkit lokakuulle 2018
Lokakuussa pelastetaan robotteja, hukutaan, istutaan valtaistuimella ja seilataan merellä.
Pokémon GO päivittyi uuden ominaisuuden kera – seikkailut tallentuvat nyt aiempaa tehokkaammin
Edelleen kiitettävästi porskuttava Pokémon GO saa uuden, pelaajan liikkeiden seuraamiseen keskittyvän ominaisuuden.
Adventure Sync -ominaisuus muuntaa kävellyt kilometrit pelin sisäisiksi palkinnoiksi, vaikka sovellus rullaisi puhelimessa ainoastaan taustalla. Näin ollen munien hautominen ja buddy-karkkien keräileminen onnistuu aavistuksen aiempaa vaivattomammin. Lisäksi tiettyjen viikottaisten rajapyykkien saavuttamisesta palkitaan muillakin pienillä palkinnoilla. Adventure Sync hyödyntää toiminnassaan Google Fitiä ja Apple Healthia.
Microsoft haluaa tuoda Game Passin PC:lle
Microsoftin toimitusjohtaja Satya Nadella vihjaili viimeisimmässä yhtiön kokouspuhelussa Xbox Game Pass -palvelunsa laajentuvan PC-pelaajien käsiin.
Zombeja Fortniten Battle Royaleen – pelaajat kiukkuisina
Viidennen Fortnite-kauden lopussa nähty mysteerikuutio on viimein paljastanut tarkoituksensa.
No Man's Sky porskuttaa edelleen – The Abyss -ilmaislaajennus julkaistaan ensi viikolla
Hello Gamesin ristiriitaisia tuntoja herättänyt No Man's Sky saa seuraavan ilmaislaajennuksensa ensi viikolla.
The Abyss -nimellä kulkeva lisäpaketti fiilistelee monien muiden pelien tavoin halloween-teemalla. Hello Games ei ole toistaiseksi paljastanut yksityiskohtia laajennuksen tiimoilta, mutta lisäinfoa on luvassa viimeistään ensi viikolla The Abyssin pärähtäessä linjoille. No Man's Sky -seikkailua on lisäksi lupailtu kehitettävän edelleen astetta pienemmin päivityksin, joita tipahtelee tarjolle lähestulkoon viikottain.
Jotain lainattua, jotain mustaa
Monipuolisen moninpelin ystäville Treyarchin uutukaista voi suositella lämpimästi. Pelkän kampanjan ystävien ei sen sijaan tarvitse arpoa enää hetkeäkään, kannattaako Black Ops 4:stä maksaa vaiko eikö.
Paluu mystiseen fantasiamaailmaan – kotimainen Frozenbyte-studio työstää neljättä Trine-seikkailua
Frozenbyte palaa takaisin Trinen pariin.
Genji on ihan palikka – amerikkalainen kauppaketju paljasti tukun kuvia tulevista Overwatch-Legoista
Meille lupailtiin Overwatch-aiheisia Legoja, tässä ne ovat.
Venom, Kratos, voima-Pikachu sekä anatomisesti epäkorrekti liskomies – Soul Calibur VI:n hahmogeneraattori on pelaajien käsissä kahtiajakoinen aarreaitta
Enemmän tai vähemmän upeita tuotoksia Soul Calibur VI:n maailmasta, olkaapa hyvä.
Crossroads Inn näyttää miltä tavernanpitäjän arki tuntuu
Crossroads Inn on pienen puolalaisstudio Kraken Unleashedin tuleva teos, joka yhdistää rooliseikkailun ja tavernasimulaattorin.
Blizzard kertoi lisää World of Warcraftin vanilla-demosta: pelisessiot aikarajallisia, uudistuksia vain maltillisesti
Blizzard paljasti uusia yksityiskohtia World of Warcraft Classicin kokeiluversiosta.
Blogi: Ennakkotilaa voittaaksesi! Mutta kun en halua rahaa ennakkotilaamalla pelin
Ennakkotilaajan (huonot) edut ovat huonoja. Tästä syystä en ennakkotilaa Red Dead Redemption 2:a.
Vakuuttavaa keskikastia – testissä Turtle Beach Stealth 300 -pelikuulokkeet
KonsoliFIN on aiemminkin testannut pelikuulokkeita niin paremmin kuin astetta heikomminkin tuloksin. Tällä kertaa vuoroon päätyy keskikastin rooliinsa antaumuksella loikkaava Turtle Beach Stealth 300.
Hand of Fate 2 päivittyi ja sai uuden lisätarinan
Defiant Developmentin Hand of Fate 2 on saanut toisen maksullisen lisäosan nimeltä The Servant and The Beast.
Hand of Fate 2 on vanhanajan luolastoryömintäpeli, jossa kaikki tutkimasi ympäristöt, viholliset ja aarteet on päätetty korttipakan korttien avulla. Jokaisen seikkailun jälkeen pelaajalle avautuu uusia kortteja tuoden erilaisia vaihtoehtoja seuraaville läpipeluukerroille.
PlayStation-yksinoikeus Days Gone myöhästyy jo toistamiseen
Sony lykkää avoimen maailman toimintapelinsä julkaisua kahdella kuukaudella.
Viisitoista prosenttia maailman internetliikenteestä kuuluu Netflixille - PlayStation-liikenne vie kakusta 2,7 prosenttia
Netflix, Youtube ja kumppanit. Siitä on verkkoliikenne tehty. Roskapostin lisäksi tietenkin.
Zelda: Breath of the Wildin pelimoottori jatkaa antamistaan - video esittelee 13 erikoista taistelumekaniikkaa ja temppua
Tuorein Zelda jaksaa yhä edelleen yllättää.
Kuoleman partaalla käyneen The Walking Deadin kolmas episodi halutaan saada ulos vielä loppuvuodesta
Jo kertaalleen kuollut ja kuopattu The Walking Dead -peli on saamassa kolmannen episodinsa vielä loppuvuodesta.
Juonikuvioita, ammuskelua ja vielä yksi keikka – Red Dead Redemption 2:n julkaisutraileri on keskuudessamme
Tässä se on, Red Dead Redemption 2:n julkaisutraileri. Peli on siis kohta täällä.
Soul Caliburin kahden legendaarisimman miekan takominen on massiivinen urakka - lopputuloksessa on mukana jopa Soul Edgen tuijottava silmä
No nyt on hienoa jälkeä, kun ammattisepät takovat kahta massiivista säilää.
Microsoft nappasi talliinsa ison nimen Rockstar Gamesilta
Microsoft on palkannut Rockstar Gamesin teknisenä johtajanakin työskennelleen Tom Shepherdin.
Shepherdin tehtävänkuvaa ei ole toistaiseksi sen tarkemmin paljastettu joskin tiedossa on, että mies päätyy työskentelemään Microsoftin vastikään perustamalle The Initiative -studiolle. Kuluvan vuoden E3-messuilla paljastettiin lisäksi Undead Labsin, Playground Gamesin, Compulsionin sekä Ninja Theoryn ostamisesta. Sittemmin myös Obsidianin ostaminen on ollut vahvojen huhujen kohteena.