Uutinen

Square Enix hakee parempaa jalansijaa Euroopasta

Erityisesti Final Fantasy -sarjastaan tunnetun Square Enixin pomo John Yamamoto on kertonut yhtiön hakevan kumppanikseen eurooppalaista pelistudiota.

Tavoitteena on löytää enemmän länsimaiseen pelimakuun suunnattuja pelejä Euroopan ja Pohjois-Amerikan markkinoille. Yamamoton mukaan Euroopasta saattaa kasvaa Squarelle jopa Japania suurempi markkina-alue.

Ensi vuonna Square Enix julkaisee pitkälle yli toistakymmentä peliä Euroopassa eri alustoille, tärkeimpänä PS2:n Final Fantasy XII vuoden alussa.

Oliver
Uutinen

MGS: Portable Ops jenkeille ennen japanilaisia

Kojima Productions on vahvistanut julkaisevansa PSP:n Metal Gear Solid: Portable Opsin Pohjois-Amerikassa jo 5. joulukuuta, kun japanilaiset pääsevät Naked Snaken seikkailuiden pariin vasta samaisen kuun 21. päivä.

Euroopan virallista julkaisuajankohtaa ei sen sijaan ole toistaiseksi ilmoitettu, mutta ennakkoarvioiden perusteella täkäläinen julkaisu tapahtuisi maaliskuussa 2007.

Guardian Viper
Uutinen

Gears of War syöksi Halo 2:n valtaistuimelta

Epic Gamesin taktinen räiskintä Gears of War on ohittanut Halo 2:n Xbox Liven viikon pelatuimpana pelinä. Asiasta kertoi Live-ohjelmoinnin johtaja Larry Hryb blogissaan.

Alkuperäiselle Xboxille julkaistu Halo 2 ehti hallita Live-palvelua peräti kaksi vuotta. Edes Xbox 360:n ilmestyminen ei horjuttanut pelin jatkuvaa suosiota – osittain taaksepäin yhteensopivuuden ansiosta.

Hakkiz
Uutinen

Aonuman viimeiset mietteet Zeldasta

Neljän vuoden työrupeama on hiljalleen saapumassa päätökseensä, kun The Legend of Zelda: Twilight Princessin Yhdysvaltain julkaisupäivä koittaa huomenna sunnuntaina yhdessä sikäläisen Wiin julkaisun kanssa.
Guardian Viper
Uutinen

Fedora-Linux rokkaa jo PlayStation 3:lla

Vain joitakin tunteja PlayStation 3:n Pohjois-Amerikan julkaisun jälkeen saatiin näyttöä Linux-käyttöjärjestelmien toimivuudesta konsolilla, kun Sony tarjosi Open Platform for PS3 -sivultaan ladattavaksi "Other OS Installer" -sovellusta PS3:lle.

Aivan peruskäyttäjälle järjestelmät eivät välttämättä vielä sovellu, mutta touhukkaiden koodereiden ansiosta käytettävämpää koodia tulee tarjolle varmasti muutamassa viikossa.

Oliver
Uutinen

PS3 ei horjuta DS:n valta-asemaa Japanissa

PlayStation 3:n julkaisusta huolimatta Nintendo DS:n on yhä suosituin pelilaite Japanissa. Viikon viralliset myyntiluvut ovat edelleen Nintendo-painotteista, sillä Sonyn uutuuskonsolin melko rajattu saapumiserä ei horjuttanut DS Liten kärkisijaa konsolimyyntilastojen kärjessä. Kymmenestä eniten myydystä konsolipelistäkin vain kaksi on PS3:n julkaisupelejä, kun taas DS on napannut kaikki muut kahdeksan kärkisijaa.

Japanin pelimyyntilaston Top-10:
Tämän viikon myyntiluvut | Kokonaismyynti

Guardian Viper
Uutinen

Vegasin moninpelidemo kauppapaikalla

Rainbow Six: Vegasin ilmainen moninpelidemo on ilmestynyt Liven kauppapaikalle. 985 megatavua kovalevyltä haukkaava demo päästää pelaamaan yksinomaan Calypso Casino –kenttää. Vaihtoehtoiset pelimuodot ovat tehtäväpohjainen joukkuepeli maksimissaan 14 pelaajan kesken sekä terrorismin vastainen yhteistyö 4 pelaajalla.

Suomessa Rainbow Six: Vegas julkaistaan 1.12. Xbox 360:lle ja PC:lle. PSP-versio tulee kauppoihin joulukuun puolessa välissä ja PlayStation 3 -versiota saadaan odottaa konsolin kevään julkaisuun.

Cubase
Uutinen

400 000 Wiitä Japanin julkaisuun

Wiin Japanin julkaisuun on enää vajaat kolme viikkoa. Nintendo onkin vahvistanut tuovansa nousevan auringon maan markkinoille 400 000 konsolia myyntiin. Japanissa joulukuun 2. päivä julkaistava kotikonsoli on varmasti houkutteleva vaihtoehto niille japanilaispelaajille, jotka jäivät ilman viime viikolla julkaistua PlayStation 3:a.
Guardian Viper
Uutinen

Gears of War testattavana Kampissa

Kampista kerrottiin Microsoftin järjestävän tänä viikonloppuna Gears of War –tempauksen heidän kauppakeskuksessaan Helsingissä. Kolmannessa kerroksessa majailevat Event Center –tilat pyhitetään Gears of Warin ja muiden Xbox 360:n uutusnimikkeiden testaamiseen sekä ilmaisten virvokkeiden nauttimiseen. Pelaamaan pääsee perjantaina ja lauantaina 10:00-18:00 välisenä aikana.

Cubase
Uutinen

Xbox 360 kääntymässä voitolliseksi

Tutkimusyhtiö iSupplin laskelmien mukaan Xbox 360:n valmistuskustannukset ovat pienentyneet sen ensimmäisen vuoden aikana tuntuvasti.

Markkinoille tullessaan konsolin kiintolevyllisen mallin arvioitiin maksavan Microsoftille 470 dollaria ilman ohjaimia, kaapeleita, virtalähdettä ja työvoimakuluja. Nyt vastaavat kustannukset ovat 26 dollarin arvoisen virtalähteen kera enää 323 dollaria, tuore laskelma paljastaa. Xbox 360:n suositushinta on Yhdysvalloissa edelleen alkuperäiset 399 dollaria.

Hakkiz
Uutinen

Miyamoto: Wii voisi maksaa 100 dollaria

Marion luonut Shigeru Miyamoto avasi sanaisen arkkunsa paljastamalla, että Nintendo kaavaili alun perin uuden sukupolven konsolinsa hinnaksi alle 100 dollaria.

- Alun perin halusin laitteen, joka maksaisi alle sata dollaria. Ajatuksenani oli olla käyttämättä mitään konsolin teknologiaan, jolloin kaikki raha olisi voitu käyttää käyttöliittymän ja ohjelmiston kehittämiseen, Miyamoto kertoi Business Weekille antamassaan haastattelussa.

- Jos emme olisi käyttäneet NAND-flash-muistia ja muita hintavia osia, olisimme saattaneet onnistua, hän lisäsi.

Cubase
Uutinen

Wii julkaistaan ilman Internet-selainta ja kahta kanavaa

Wii julkaistaan Suomessa 8. joulukuuta ilman Internet-selainta ja kahta kaavailtua kanavaa.

The Associated Pressin mukaan Forecast Channelin sääennusteita päästään pällistelemään 20. joulukuuta. News Channelin uutistarjonta sen sijaan tulee käyttöön vasta tammikuun 27. päivä. Toistaiseksi on epäselvää, milloin Operan kehittämä Internet-selain julkaistaan. Nintendo lupaili lisätietoja seuraavien kuukausien aikana.

Cubase
Uutinen

Ammuskelua, ryöstöjä ja nujakointa: PS3 myyntiin Jenkeissä

PlayStation 3:n myynti alkoi Yhdysvaltain itärannikolla kello seitsemän Suomen aikaa. Myyntiä on edelsi valtavien jonojen muodostuminen useiden liikkeiden eteen ympäri maata, eikä jonotuksesta selvitty aivan ilman välikohtauksia.

Kentuckyssa jonottajia ja paikallista tv-reportteria kohti ammuttiin ohi ajaneesta autosta ilmapistoolilla. Osumista huolimatta kukaan ei loukkaantunut vakavammin.

Oliver
Uutinen

Jokaisesta PS3:sta satojen dollarien tappiot Sonylle?

Teknologian tutkimusfirma iSuppli on BusinessWeekin toimeksiannosta laskenut kuinka paljon PlayStation 3 maksaa Sonylle.

Tutkimuksen mukaan 20 gigan mallin sisältämä tekniikka maksaa 806 dollaria, mikä on yli 300 dollaria enemmän, kuin Sonyn sille asettama 499 dollarin listahinta. 599 dollarilla myytävä 60 gigan mallin sisältö maksaa 840 dollarilla eli väliin jää 241 dollaria. Tutkimus ei sisällä mukana tulevien lisävarusteiden, eikä konsolin kokoamiseen tarvittavan työvoiman aiheuttamia kustannuksia.

Oliver
Arvostelu

Gears of War

Pääkalloleima tulee ja puree kreivin aikaan. Juuri tätä Xbox 360 on kaivannut.
Hakkiz
Uutinen

Voita Tekken: Dark Resurrection Survival Kit!

Pitkästä aikaa PlayStationFIN sai aikaiseksi kilpailun ja tällä kertaa aiheena on PSP-käsikonsolin mainio taistelupeli Tekken: Dark Resurrection.

Kisakysymykseen oikein vastanneiden kesken arvotaan kaksi Nordisk Filmin lahjoittamaa settiä, joista löytyy näyttävä Tekken: Dark Resurrection Pocket Survival Kit (peli + Survival Guide -lehtinen + 14 Combat Survival -korttia) sekä upea Devil Jinin kuvalla varustettu Tekken: Dark Resurrection -t-paita kokoa L.

Oliver
Uutinen

Gears of Warille ennustetaan miljoonamyyntiä

Microsoft odottaa Gears of Warista joulun suurhittiä. Pelin ennustetaan myyvän yli miljoona kopiota vuoden loppuun mennessä. Se tekisi Epic Gamesin kehittämästä toimintapelistä nopeimmin myyvän uuden julkaisun Xbox 360:lle.

Hyvän vastaanoton eri puolilla maailmaa saanut Gears of War tulee Suomessa myyntiin perjantaina 17.11. Perusversion lisäksi pelistä on hintavampi metallikantinen keräilyversio, joka sisältää muun muassa tuotantoprosessista kertovan dokumentin ja Destroyed Beauty -taidekirjan.

Hakkiz
Uutinen

C&C-sarja tekee paluun konsolille

Electronic Arts ilmoitti tänään, että Command & Conquer 3: Tiberium Wars on kehitteillä Xbox 360:lle.

- Command & Conquer –sarja tekee viimein paluun konsolille seitsemän vuoden tauon jälkeen, Electronic Arts: Los Angeles -pelitalon toimitusjohtaja Mike Verdu paljasti.

Cubase
Uutinen

Koeaja Autot Xbox 360:lla

Pixarin Autot-animaatioelokuvaan pohjautuvasta videopelistä on ilmestynyt kokeiluversio Live-kauppapaikalle. Ilmainen demo vie noin 450 megatavua tilaa ja sisältää yhden kilpailun ja tehtävän kokoversiosta.

Autot (Cars) tulee myyntiin Xbox 360:lle huomenna 17.11. Pelistä on jo aiemmin tänä vuonna julkaistu käsikonsoli- ja edellisen konsolisukupolven versiot. Nintendon Wii saa oman versionsa vielä joulukuussa.

Hakkiz
Uutinen

Jenkkien PlayStation Store jo auki

Vaikka PlayStation 3:n myynti alkaa Pohjois-Amerikassa vasta puolen yön jälkeen eli varhain aamulla Suomen aikaa, on konsolille sisältöä tarjoava PlayStation Store -verkkokauppa jo auki.

Tarjolla on trailereita peleistä Lair, Genji: Days of the Blade, Warhawk, Resistance: Fall of Man, NBA 07, Calling All Cars!, Motorstorm, Untold Legends: Dark Kingdom ja Cash Guns Chaos, sekä useita ilmaisia demoja, kuten Blast Factor, Formula One Championship Edition, Motorstorm, Cash Guns Chaos, Resistance ja NBA 07.

Oliver
Uutinen

Tuoreita kuvia uuden sukupolven Colinista

Codemasters on julkaissut joukon uusia kuvia ensi vuonna PS3:lle, Xbox 360:lle ja PC:lle ilmestyvästä Colin McRae: DIRT -rällästelystä.

DIRT käyttää ensimäisenä studion itsensä kehittämää Neon-moottoria, jota on työstetty jo viimeiset 1,5 vuotta 30-henkisen asiantuntijatiimin voimin. Uusi moottori mahdollistaa aikaisempaa tarkemmat yksityiskohdat ja paremman fysiikan.

Oliver
Uutinen

Pelasta ihmiset muukalaishyökkäykseltä

Vuonna 1980 julkaistu klassikkoräiskintä Defender on ilmestynyt Live Arcadeen. Pelaajan päämääränä on tuhota muukalaisviholliset aseistetulla aluksellaan ja pelastaa maan asukit hyökkäykseltä. Xbox 360 -versiossa on päivitetty grafiikka, täysi Xbox Live -tuki sekä pelaamisesta palkitsevat saavutukset.

Defenderiä voi kokeilla rajoitetusti ilmaiseksi, mutta täysversio maksaa 400 Microsoft-pistettä (4,65 euroa). Pelin lataaminen vaatii noin 30 megatavua vapaata tilaa.

Hakkiz
GTA Online: The Kortz Center Heist pelattavissa nyt!
Arvostelu

LMA Manager 2007

Codemastersin kehittämä LMA Manager -sarja on hallinnut konsoleiden jalkapallomanagerointia jo vuosikausia. Usein vain pieniä muutoksia sisältänyt kokonaisuus on nyt siirretty osittain uudelta pohjalle tuoreelle konsolisukupolvelle Xbox 360:n myötä.
lord_diablo
Uutinen

Britti-eBay kielsi PS3-importtien myynnin

Huutokauppasivusto eBay.co.uk ilmoitti tänä aamuna käyttäjilleen kieltävänsä kaikki PS3-konsoleihin ja -peleihin liittyvät kaupat. Konsoleita ehdittiin myydä parhaimmillaan/pahimmillaan 1200 punnan kappalehintaan (n. 1800€).

Ebay.co.uk sallii PS3-tuotteiden myynnin taas helmikuussa 2007, kun virallinen ennakkomyynti taas alkaa Euroopassa. Myyntiin on tosin laitettu erittäin tiukat ehdot:

Oliver
Uutinen

Sid Meierin piraatit valtaavat PSP:n

PC:llä ja Xboxilla aikaisemmin seilannut Sid Meier's Pirates! rantautuu helmikuussa myös PSP:lle.

Strategisessa seikkailussa pelaaja ottaa 1600-luvun Karibialla elävän merirosvokapteenin roolin ja tavoitteena on saavuttaa mainetta ja mammonaa haalimalla paikka historian kunnioitetuimpana ja pelätyimpänä piraattina. Kapteenin taitoja testataan tietenkin merillä seilaamalla ja kaksintaisteluita käydään niin laivojen kuin miestenkin välillä.

PSP-versioon on lisätty muun muassa uusia aarrejahteja sekä langaton moninpeli jopa neljän konsolin kesken.

Oliver
Uutinen

Teräsmies pölähti Live-kauppapaikalle

Electronic Arts on julkaissut Superman Returns -pelin demoversion Xbox 360:lle. Teräsmiehen kykyjä pääsee kokeilemaan suurkaupungin teollisuusalueella riehuvia rettelöitsijöitä vastaan. Hieman yli 900 megatavua vaativa demo on toistaiseksi vain Liven kultajäsenten ladattavissa.

Superman Returns: The Videogame ilmestyy kaikille suosituimmille konsolialustoille marras–joulukuussa.

Hakkiz
Uutinen

Analyytikko uhkailee: Alle 200 000 PS3:sta Jenkkeihin

Finanssiyhtiö Lazard Capital Marketsin analyytikko Colin Sebastian uskoo, että Sony saa toimitettua Yhdysvaltoihin vain 150 -200 000 PlayStation 3 -konsolia julkaisupäiväksi. Sonyn oma arvio toimitusmäärästä on 400 000.

Vuoden loppuun mennessä Yhdysvalloissa on Sebastianin arvion mukaan myyty 750 000 konsolia, mikä sekin jää reilun miljoonan tavoitteesta.

Oliver
Uutinen

Bungielta putosi uutispommeja

Bungie päätti tipauttaa fanien iloksi muutamat uutispommit näin Halon viisivuotisjuhlapäivän kunniaksi.

Ensinnäkin 4. joulukuuta näytetään EPSN:n Monday Night Football -ohjelman aikana Halo 3 -mainos, joka on tehty oikean pelin pohjalta, mutta ei sisällä suoranaisesti aitoa pelikuvaa. Pian debyyttinsä jälkeen mainos ilmestyy kaikessa komeudessaan ladattavaksi kauppapaikalle. Samoihin aikoihin kauppapaikalle ilmestyy uusi Making of –video, joka sisältää uusia paljastuksia kampanjasta sekä tietystä merkkihahmosta.

Cubase
Uutinen

Eliten luojalta suitsutusta PS3:lle

Peliklassikko Eliten luojana tunnettu ja viimeksi PS2:lle ja PSP:lle pian ilmestyvän Thrillville-huvipuistosimulaattorin valmiiksi saattanut David Braben varoittaa jättamästä Sonya vielä pois laskuista uuden sukupolven konsolisodassa.

- Sonyn mollaaminen on nyt muotia, mutta mielestäni se on iso virhe. He ovat pärjänneet erittäin hyvin kahdesti ja ovat yksi harvoista yhtiöistä, jotka ovat laajentaneet asiakaskuntaansa pelaajien ydinryhmän ulkopuolelle, hän sanoi.

Oliver
Uutinen

Forza Motorsport 2 pyörii sulavasti

Turn 10:n viikoittainen raportti paljasti, että Forza Motorsport 2 pyörii 60 ruutua sekunnissa suurin osa jälkikäsitellyistä erikoistehosteista ja HUD päällä. Saavutus on merkittävä, sillä muun muassa 30 ruutua sekunnissa pyörivä Project Gotham Racing 3 näyttää sulavalta. Jää vielä nähtäväksi, joudutaanko kyseisen saavutuksen takia luopumaan joistain muista ominaisuuksista.

Forza Motorsport 2 on tarkoitus julkaista ensi kesäkuuhun mennessä.

Cubase