Yllä taivas, alla Pariisi
Pariisi on tyhjentynyt ihmisistä ja luonto on vallannut joka paikan. Nouse kotkan siivin kaupungin taivaalle ja ota paikkasi sen hallitsijana!
Pariisi on tyhjentynyt ihmisistä ja luonto on vallannut joka paikan. Nouse kotkan siivin kaupungin taivaalle ja ota paikkasi sen hallitsijana!
Sega on rekisteröinyt kaksi hyvin vahvasti Shenmue-pelien HD-versioihin viittaavaa verkkotunnusta: ShenmueHD.com sekä ShenmueRemastered.com.
Vuosina 1999 ja 2001 Sega Dreamcastille ilmestyneet Shenmue-saagan ensimmäiset osat ovat olleet HD-versioinnin huhujen kohteena useampaan otteeseen aiemminkin, mutta toistaiseksi mitään konkreettista asian tiimoilta ei ole nähty. Myös innokas fanikunta on patistellut Segaa jo pidemmän aikaa tuomaan klassikkopelit uudemmalle konsoliraudalle. Sarjan toinen osa nähtiin Dreamcastin lisäksi alkuperäisellä Xboxilla vuonna 2003.
Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Yön ritari, Lepakkomies, Batman. Seuraavaksi viittamiehen alkuaikoihin iskee lusikkansa Telltale Games tutulla seikkailupelimuotillaan.
Seinäjoen Jalkapallokerho SJK ilmoitti perustavansa eSports-joukkueen. Tiimi tulee kilpailemaan jalkapallopeli FIFA:n parissa. Suuntana joukkueella on kansainväliset kilpailut ja turnaukset.
Tuleva tiiimi kasataan yhteistyössä Rynnäkköviikset-organisaation kanssa. Ensimmäinen pelaajajulkistus kuullaan ensi viikon maanantaina Seinäjoen OmaSp Stadionin Carlsberg Sports Barin tiloissa pidettävässä tiedotustilaisuudessa. Lisätietoja toiminnasta kuullaan alkutalven aikana. Organisaatio paljastaa kuitenkin, että mukaan on saatu ammattilaisia Suomesta ja ulkomailta.
Activisionin julkaisemat Teenage Mutant Ninja Turtles: Mutants in Manhattan sekä kaksi Amazing Spider-Man -peliä ovat ottaneet ja kadonneet konsoleiden ja PC:n kauppapaikoilta.
Pelien häipyessä vähin äänin latauskaupoista, syynä ovat yleensä raukeaviin lisenssisopimuksiin liittyvät seikat. Tästä huolimatta hämmennystä herättää erityisesti Turtles, jonka julkaisusta on ehtinyt kulua vasta alle vuoden verran. Pelin kehittäjänä toimi hektisistä toimintaräimeistään tuttu Platinum Games.
Aragami on turvallinen lisä vanhan koulukunnan hiiviskelyiden perään kaihoavien kirjastoon. Ninjailussa on selkeästi yritystä, mutta lopputuloksesta uupuu vielä se viimeinen silaus.
Päivitys: Saatiinpa aiheen tiimoilta myös upouusi, taistelumekaniikkaakin esittelevä traileri.
Huhut ovat omanlainen viihteenmuotonsa. Tällä kertaa meitä viihdytetään mielenkiintoisilla Beyond Good & Evil 2 -huhuilla.
Pitkäikäisen Tomb Raider -sarjan uudelleenlämmittelyjen pääkäsikirjoittajana toiminut Rhianna Pratchett on jättämässä Lara Croftin kommellukset taakseen. Asian vahvisti Twitterissä niin kirjailija itse kuin peliä kehittävä Crystal Dynamics -studiokin.
Tequila Worksin useiden vuosien ajan työstetty Rime-seikkailu julkistettiin uusiksi, tällä kertaa PlayStation 4:n ohella myös muille alustoille.
Biowarella ei ole suunnitelmia tuoda tuoreinta Mass Effect -sarjan peliä Nintendon maaliskuussa julkaistavalle Switch-konsolille.
Vuodesta 2015 asti kehitteillä ollut modi Grand Theft Auto V -rymistelyyn näyttää elonmerkkejä.
Vuotuinen nopeuspelaamiseen erikoistunut Awesome Games Done Quick -tapahtuma starttaa tammikuun 8. päivä. Nyt aiheen tiimoilta on julkistettu niin aikataulut kuin hurjaa vauhtia tahkottavat pelitkin.
Kaikista harrastuksistani videopelit on siitä hyödyttömimmästä päästä. Miksi siis "aikuinen" ihminen jaksaa vaivautua? Näin vuoden alussa on hyvä hetki pohtia tällaisiakin syntyjä syviä.
Valhalla Game Studiosin kehittämä Wii U -räiskintä Devil’s Third ei pelitä enää verkkopalveluidensa osalta.
Reilu vuosi takaperin julkaistu Devil’s Third ei saanut ilmestymisensä aikaan oikein minkäänlaista huomiota osakseen, vaikka projektin taustalla hääräili Ninja Gaiden -klassikonkin luonut Tomonobu Itagaki. Tätä nykyä kunnianhimoista, mutta niin kaupallisesti kuin arvosteluidensakin puolesta epäonnistunutta Devil’s Thirdiä pääsee siis pelailemaan ainoastaan yksikseen.
Capcomin Hideaki Itsuno vihjailee julkistavansa tuoreimman peliprojektinsa vuoden 2017 aikana.
Hideaki Itsuno ei ole nimensä puolesta niitä tutuimpia pelinkehittäjiä, vaikka miehen meriittilistalta löytyykin Dragon’s Dogman, Devil May Cry 3:n ja Capcom vs. SNK 2:n kaltaisia isomman mittaluokan teoksia. Dragon’s Dogma -roolipelin viimeinen laajennus Dark Arisen nähtiin kolmisen vuotta sitten, joten seuraava projekti voi olla tähän mennessä edennyt hyvinkin pitkälle.
Asiaan perehtymättömän silmään Football Manager näyttää maailman tylsimmältä peliltä. Sitä se ei todellakaan ole.
Brasilialainen pelikauppa Zillion Games on saattanut paljastaa tulevan Crash Bandicoot: N. Saine Trilogyn julkaisupäivän. Sivuston mukaan peli saapuisi kauppoihin 28. helmikuuta.
Aikoinaan varsin rempseällä ja eritoten väkivaltaisella asenteellaan ihastuttaneen ja vihastuttaneen Postal-pelin lähdekoodi on tätä nykyä kaikkien ulottuvilla, kertoo kehittäjä Running with Scissors.
Joulukuun alkupuolella julkaistu Dead Rising 4 on saanut oman rehellisen trailerinsa. Peli saa osakseen vitsikästä vinoilua esimerkiksi vanhojen juonenkäänteiden toistamisesta sekä Capcom-pelitalolle ominaisista pelimekaniikoista.
Mikäli kiinnostut lukemaan lisää zombeja täyteen ahdetusta rymistelystä, voit saada siitä rautaisannoksen KonsoliFINin arvostelusta.
Nintendo on ilmoittanut, että Android-käyttäjät voivat ennakkorekisteröityä Google Play -palvelussa Super Mario Run -pelin lataajiksi. Ohjelmisto ilmoittaa, kun peli on saatavilla. Tarkempaa julkaisupäivämäärää ei ole ilmoitettu.
iOS-käyttäjät pääsivät nauttimaan uudesta Mariosta jo 15. joulukuuta. KonsoliFIN uutisoi ennen joulua kuinka teosta oli ladattu jo yli 40 miljoonaa kertaa.
Viimeisen Resident Evil -filmin hahmot ja näyttelijät haluavat sanoa moi. Mukana muun muassa Game of Thronesista tuttu Iain Glen.
Useat pelaajat kokoontuivat muistelemaan menehtynyttä Carrie Fisheriä. Fanit saapuivat runsain joukoin Star Wars: The Old Republic -pelissä sijaitsevalle prinsessa Leian kotiplaneetalle.
Prinsessa Leiaa kunnioitettiin muun muassa ilotulituksin ja tanssein sekä valomiekkojen avulla. YouTube-käyttäjä Kerry-Aiden Nobbsin on kuvannut videon, jossa nähdään fanien osoittamat suosiot.
Fanit ovat ehdottaneet, että The Old Republicin tehnyt BioWare lisäisi jonkinlaisen kunnianosoituksen tai muistomerkin pelimaailmaan.
Altairin miekka voi näyttää yksinkertaiselta, mutta se vaatii silti useammat työvaiheet. Tämä käy hyvin selväksi uusinta Man at Arms: Reforged -videota katsottaessa.
AWE me -tuubikanavalle ladatut videot tuovat peleistä ja elokuvista tutut aseet eloon osaavien seppien käsissä. Mikäli kiinnostuisit tekemään Assassin's Creedistä tutun säilän itse, on ylempää löytyvästä videosta nähtävillä kaikki tarvittavat työvaiheet.
Sony julkaisi blogissaan tammikuun PlayStation Plus -pelit. Ensi kuussa ladattavaksi saapuu muun muassa sotakokemuksen tarjoava This War of Mine: The Little Ones ja tamperelaisen 10tons Ltd. -studion luoma pulmapeli Azkend 2.
Uudet ilmaispelit ovat ladattavissa 3. tammikuuta alkaen.
Japanin McDonald'sin YouTube-kanavalle ladattiin Super Mario Run -leluja esittelevä mainosvideo. Videolla vilahtaa muun muassa putkesta tuleva Luigi sekä värikkäästi vilkkuva Mario.
Valitettavasti Super Mario -lelut ovat saatavilla vain Japanissa. Tällä hetkellä Suomessa Happy Meal -aterian kylkiäisenä ovat animaatiosarja Adventure Timen sankarit. Tietoa tulevista kampanjoista ei ole tarjolla.
Käyttäjätunnus trademark_bot ilmoitti Twitterissä 24. joulukuuta, että Nintendo on rekisteröinyt Super Famicomin -ohjaimen ulkoasun tavaramerkiksi.
Crazy Taxi, tuo kolikkopelihalleista ja konsolialustoilta tuttu taksikaahailu, on valokeilassa tuoreessa videoreportaasissa. Kuunneltavana ja katsottavana on kosolti syitä, joiden takia tarttua tähän retrohelmeen jälleen kerran.
Double Dragon -mätkintäpeliklassikko on saamassa neljännen osansa ensi kuussa.
Alkuperäisen Double Dragon -kolikkopelin 30-vuotisjuhlan kynnyksellä ilmestyvä Double Dragon IV kunnioittaa ulkoasullaan retrohenkeä, ja peli näyttääkin hyvin vahvasti 80-90-lukujen tuotokselta. Mukana on niin Jimmyn ja Billyn edesottamuksia seuraileva tarinamoodi kuin Duel-pelimuotokin. Kehittäjä Arc Systems on haalinut projektin pariin myös alkuperäisten pelien tekijätiimiä.
Double Dragon IV julkaistaan PC:llä ja PlayStation 4:llä tammikuun 30. päivä.
Elokuvaohjaaja Guillermo del Toro ei selvästikään pidä Konami-pelitalosta.
Joulu on täällä. Toimituksemme lähettää lukijoille, foorumikävijöille ja yhteistyökumppaneille hyvän joulun toivotuksensa.
Miltä näyttäisi, jos kuopattu Silent Hills -peli olisi kuvattu aidoissa ympäristöissä ihmishahmoilla ja perinteisillä kameroilla? Toiseen osaansa ehtinyt videosarja pyrkii vastaamaan juurikin tähän tarkkaan asetettuun kysymykseen.
Jos haluat vältellä spoilereita, niin älä lue tätä uutista. Muille sen sijaan löytyy tukku mielenkiintoista tietoa.
Nintendo Everythingin haastattelussa piipahtanut Tatsumi Kimishima valotti hieman yhtiön tulevaisuudensuunnitelmia.
Tähtäimessä on ainakin noin kaksi tai kolme mobiilipeliä vuodessa. Mikromaksuista ja pelin sisäisistä ostoista ei tarvitse olla huolissaan, sillä mies toteaa yrityksen pysyvän tavanomaisessa rahastusmallissaan. Kertaluontoisella maksulla saa pääsyn kaikkeen sisältöön.
Killer Instinct saa ensi vuoden alusta uutta verta Kilgore-kyborgin saapuessa värittämään mätkintäkarkeloita. Vastikään julkaistu 3.6-päivitys taas lisäsi peliin monenmoista uutta sälää.
Tammikuussa pelaajien ulottuville saapuva Kilgore voisi tuoda ensi silmäykseltä mieleen Killer Instinct -sarjan vakiohahmo Fulgoren, joskin ensiksi mainittu on saanut käsien paikalle kaksi minigunia. Robottiköriläästä voi saada esimakua jo nyt, joskin toistaiseksi ainoastaan vastustajan roolissa.
KonsoliFINin toimitus esittelee omat valintansa vuoden 2016 peleiksi.
Viimeisin Animal Crossing -peli on saanut uuden elämän, kiitos Welcome amiibo -sisällön. Mutta miksi kyseessä on vuoden peli, kenties useammankin? Se selviää lukemalla eteenpäin.
Toimintapeleistään tutun Platinum Gamesin NieR: Automata on päätynyt PlayStation 4:n kauppapaikalle demon muodossa.
Reilun kuuden vuoden takaisen NieR-roolipelin jatko-osa heittää pelaajan YoRH2 2B -nimisen androidin saappaisiin. Luvassa ei ole sitä perinteisintä japanilaista roolipelaamista, vaan erityisesti hektiset taistelukohtaukset vaativat armottomine luotisateineen reilusti sorminäppäryyttä.
Steamin jokavuotinen talven alennuskampanja alkaa tänään 22. joulukuuta. Shoppailun on huhuttu olevan mahdollista aina tammikuun toiseen päivään asti. Virallinen lopetuspäivä varmistunee myöhemmin.
Samaan aikaan starttaa The Steam Awards -äänestys, joka kestää aina 30. joulukuuta asti. Kategoriat vaihtuvat päivittäin ja jokaista voi äänestää vuorokauden ajan. Voittajat palkitaan uutena vuotena.