Lukijan arvostelu
Uutinen
Suomen suosituimmat pelit viikolla 39
FIFA 14 sai tyytyä ensimmäisellä viikollaan toiseen sijaan kun Suomen virallisen FIGMA-pelilistan kärjessä jatkoi Grand Theft Auto V.
PS3:n The Last Of Us palasi kuudenneksi ilmeisesti konsolipaketin myötävaikutuksella. Xbox 360:lle kesäkuussa julkaistu Minecraft puolestaan ylsi ensi kertaa kärkikymmeniköön.
PS3:n The Last Of Us palasi kuudenneksi ilmeisesti konsolipaketin myötävaikutuksella. Xbox 360:lle kesäkuussa julkaistu Minecraft puolestaan ylsi ensi kertaa kärkikymmeniköön.
Uutinen
Deus Ex saa jatkoa
Eidos Montrealin johtaja David Anfossi paljasti blogissaan kiitellyn Deus Ex -sarjan saavan jatkoa uuden sukupolven konsoleilla.
Uutinen
Ilmaista The Walking Deadia yhden episodin verran
Telltale Gamesin suitsutusta keränneen The Walking Deadin ensimmäinen episodi on ladattavissa Xboxin kauppapaikalta ilmaiseksi.
Uutinen
Ubisoftin peleistä tuttu kirjailija kuollut
Ubisoftin monista pelisarjoista tuttu kirjailija Tom Clancy on kuollut. 66-vuotias Clancy menehtyi sairaalassa Marylandin Baltimoressa.
Clancyn kirjojen tunnetuin hahmo on Jack Ryan, joka on nähty valkokankaallakin elokuvissa Punaisen lokakuun metsästys, Näkymätön vihollinen ja Peloista pahin.
Clancyn kirjojen tunnetuin hahmo on Jack Ryan, joka on nähty valkokankaallakin elokuvissa Punaisen lokakuun metsästys, Näkymätön vihollinen ja Peloista pahin.
Uutinen
Tuntihintaista karaokea ja Wind Wakerin paluu Nintendon latauspalveluissa
Laulamista? Kyllä. Tanssimista? Jepu. Seikkailua? On. Tappelua? Kyl maar. Rytmipelattavaa? Toki. Siinä suht kattava läpileikkaus viikon lataustarjonnasta Nintendon konsoleilla.
Uutinen
Seuraava Mario Party viivästyy
Nintendon Euroopan-konttori on ilmoittanut Mario Party: Island Tourin lykkääntyvän ensi vuoden puolelle.
- Asiasta ei ilmoitettu viimeisimmässä Nintendo Directissä, mutta Mario Party: Island Tour julkaistaan alkuvuodesta 2014 parhaan mahdollisen pelikokemuksen varmistamiseksi, kerrotaan tiedotteessa.
Marion ja kumppaneiden seuraavat pippalot järjestetään Nintendo 3DS:llä. Kyseessä on Nintendo 64:llä vuonna 1999 debytoineen sarjan 12. osa.

Rocksmith 2014 Editionissa kepitetään niin Slayerin kuin Queeninkin tahtiin
Ubisoft on julkaissut tulevan Rocksmith 2014 Editionin biisilistan sekä erikoisversion ostavien saamat etuudet.
Perusversion lisäksi tarjolla on myös Real Tone -liitäntäkaapelilla ja Epiphone Les Paul Junior -sähkökitaralla varustettu paketti. Tämän laajemman setin ostajat saavat kyytipojaksi kuusi ladattavaa lisäbiisiä soitettavaksi. Biisit ovat:

Uusi SuomiSingStar marraskuussa
Pikkujoulubileisiin saadaan lisää kotimaista laulettavaa kun PS3:n SingStar SuomiHelmet saapuu kauppoihin 20. marraskuuta.
Uutinen
Tulevana viikonloppuna kaikki ovat kultajäseniä
Xbox Livessä juhlistetaan GTA Onlinen vastoinkäymisten värittämää julkaisua avaamalla kultajäsenten edut kaikille käyttäjille tulevana viikonloppuna.
Xbox Wiren mukaan kaikki viihde- sekä moninpelipalvelut avataan kaikille pelaajille tulevana viikonloppuna 4.-6. lokakuuta. Näin ollen Rockstar Gamesin serverikapasiteetti pistetään entistä kovemmalle koetukselle, kun myös Liven ilmaisjäsenet pääsevät aiheuttamaan kaaosta Los Santosin kaduille.
Kyseinen kampanja ei poista erillisten palveluiden, kuten Netflixin vaatimia omia käyttömaksuja.

Warcraft-elokuva saapuu teattereihin vuoden 2015 lopussa
Kyseenalaista mainetta nauttivat peleihin pohjautuvat elokuvat saavat jatkoa vuonna 2015, kun Warcraft-universumiin pohjaava elokuva saapuu teattereihin.
Uutinen
Destinyn uusi traileri loikkaa kuuhun
Bungien tuleva avaruuseepos Destiny matkaa uudessa trailerissaan Kuun kamaralle.
Destiny antaa pelaajan matkata vapaasti planeetoilta toisille, mutta tällä kertaa traileri luo katsauksen lähimpään kiertolaiseemme, Kuuhun. Parin minuutin silmäys esittelee Kuun tarjoamia komeita puitteita tulitaistelulle, mutta tarkkaavaisimmat voivat bongata videosta myös uusia rotuja, aseita ja kykyjä.

Traileripläjäyksessä tuleva Mario, Sonic, Wii Party U, Kirby, Super Smash Bros. ja muut
Tämän päivän Nintendo Direct -presentaatio toi muassaan tietoa Wii U:n ja 3DS:n tulevista peleistä. Näistä peleistä tarjoiltiin uusia videoklippejä, joihin pääsee kiinni alemmista linkeistä.
Wii U:
Wii U:
Uutinen
Barbara Gordon esiintyy Batman: Arkham Originsin uusissa kuvissa
Lähes jokaiselle mahdolliselle konsolille julkaistava Batman-seikkailu Batman: Arkham Origins on esillä muutaman uuden kuvan muodossa.
Kuvatuksissa päästään ihmettelemään tietenkin pääosassa heiluvan Lepakkomiehen toimia, minkä lisäksi yksi kuvista paljastaa miltä Gothamin poliisivoimissa hyörivän kapteeni Gordonin Barbara-tytär näyttää tulevassa seikkailussa. Sarjakuvien maailmassa Barbarasta kehkeytyy erinäisten juonenkäänteiden kautta Batmanin tuki ja turva Oracle-identiteetin turvin.

Bravely Defaultista traileria sekä ennakkotilaajan etuja
Nintendo Direct -presentaatiossa virkistettiin katsojien muistia jo hyvä tovi sitten paljastetusta japanilaisesta roolipeli Bravely Defaultista. Esittelyssä paljastettiin tuoreen trailerin lisäksi myös ennakkotilaajien etuuksia.
Nintendo 3DS:lle joulukuun 6. päivä julkaistavasta tuotoksesta tuodaan Eurooppaan keräilyversio. Lisäksi pelin ennakkotilaajille on luvassa taidekirja, kunhan vain osaa tehdä hankintansa sopivasta liikkeestä. Sen tarkemmin Nintendo ei lähtenyt erittelemään valikoituneita kauppaketjuja.

Sonic hyppää taistelukehään Marion ja Mega Manin kanssa
Wii U:lle ja 3DS:lle saapuvan Super Smash Bros. -mätkinnän hahmokatraaseen kuuluu monenmoista tappelupukaria Nintendon maailmasta aina Mariosta Pikachuun. Mukaan on kuitenkin jo aiemmin luvattu vierasvahvistusta Capcom-pelitalon Mega Man -robotista ja tänään paljastettiin toinenkin sininen vierashahmo, Segan vauhtikas Sonic-siili.
Uutinen
Beyond: Two Souls sensuurin kynsiin
PlayStation 3:lle julkaistavaa Beyond: Two Soulsia on jouduttu sensuroimaan Euroopan julkaisua varten, kertoi Sony.
Kohdeyleisön kattaakseen tekijät joutuivat muokkaamaan muutamaa kohtausta ikärajoista vastaavan PEGI:n linjausten mukaiseksi. Uudistusten jäljiltä vahvaan tarinankerrontaan keskittyvä julkaisu on saanut kanteensa K16-leiman.

Pikmin 3 laajenee sisältöpaketeilla
Heinäkuun lopulla julkaistu Pikmin 3 saa lisäsisältöä. Vastikään päättyneessä Nintendo Direct -presentaatiossa kerrottiin japanilaisyhtiön julkaisevan eShopissa uusia tehtäviä Mission mode -pelitilaan.
Uutinen
Wii Karaoke U saapuu Eurooppaan
Suihkulaulajat saavat pian uutta tekemistä, sillä Nintendo Direct -presentaatiossa paljastettiin Wii Karaoke U:n saapuminen Eurooppaan. Ilmaiseksi ladattavissa musiikkituotos saapuu eShopin valikoiminin lokakuun 4. päivä.
Täysin ilmaista pelaaminen ei kuitenkaan ole, sillä eShopiin saapuu ostettavaksi tunnin, vuorokauden sekä kuukauden mittaisia lippuja. Peliajan puitteissa on mahdollista laulaa kaikkia valikoiman kappaleita, joita on luvassa aluksi 1500.

Kirby palaa ensi vuonna
Nintendo Direct -presentaatio päättyi Satoru Iwatan osalta vaaleanpunaiseen suosikkihahmoon. Kirbyn seuraava tuleminen tapahtuu Nintendo 3DS:llä vuonna 2014.
Uutinen
Wii U:n Donkey Kong myöhästyy ensi vuoden puolelle
Nintendo Direct -presentaatiossa japanilaisyhtiön toimitusjohtaja Satoru Iwata kertoi Donkey Kong Country: Tropical Freezen lykkääntyvän vuodelle 2014.
Apinasankarin paluun oli aiemmin määrä ilmestyä Euroopassa jo joulukuussa. Seikkailu julkaistaan Nintendo eShopissa.
Apinasankarin paluun oli aiemmin määrä ilmestyä Euroopassa jo joulukuussa. Seikkailu julkaistaan Nintendo eShopissa.
Uutinen
Assassin's Creed IV:n hahmojen salat esittelyssä
Assassin's Creed IV: Black Flag jatkaa videomateriaalin ahkeraa levittämistä. Tällä kertaa maiskutellaan elokuvamaisella kerronnalla sekä hahmojen saloilla.
Assassin's Creed IV: Black Flag julkaistaan PlayStation 3:lle sekä Xbox 360:lle marraskuun ensimmäisenä päivänä. PlayStation 4:n, Xbox Onen, Wii U:n ja PC:n omistajat pääsevät terrorisoimaan Karibian satamia marraskuun 22. päivä.

Lokakuun Games with Gold -pelit julki
Microsoft jatkaa kultajäsenten lahjomista ilmaisilla peleillä. Nyt Xboxin puhemies Major Nelson on paljastanut lokakuun ilmaiseksi tarjottavat pelit.
Lokakuun ensimmäisenä ilmaisena pelinä tarjotaan Might & Magic Clash of Heroes. Kevyttä strategiaa tarjoava peli julkaistiin alunperin Nintendo DS:lle vuonna 2010, Xbox 360 -versio seurasi vuotta myöhemmin.

Mighty No. 9 matkaa myös uuden sukupolven konsoleille
Kultaisella 80-luvulla startanneen Mega Man -sarjan luoja Keiji Inafune työstää paraikaa Kickstarterin turvin uutta henkistä jatko-osaa suosikkisarjalleen.
Podcast
KonsoliFIN Podcast 128: En enää ehkä antaisi niin isoa arvosanaa
Pitkän aikaa suunnitelmissa ollut muistelujakso Heavenly Swordista saatiin vihdoin toteutumaan. Kuusi vuotta on tehnyt tehtävänsä, mutta osa pelin tenhosta on yhä tallella, ainakin tämän raadin mielestä. Pelikeskustelussa kuullaan täydellisen epäyllättävästi tarinaa GTA V:sta, mutta onpa Daniela kuitenkin antanut mahdollisuuden Saints Row 4:lle ja Eeva kertoo kokemuksiaan Ni No Kunista. Uutiskeskustelu on vahvasti Valven hallitsema, mutta saavatpa osansa erilaiset ohjaustavatkin.
Uutinen
Rain ropisee Storeen keskiviikkona
Sonyn Japan Studion kehittämä rain julkaistaan PlayStation 3:lle keskiviikkona 2.10. PS Storeen saapuva peli irtoaa ladattavaksi 12,95 euron hintaan. Samalla tarjolle tulee myös pelin soundtrack, joka kustantaa 7,45 euroa.
Rainin ennakkotilaajille tarjotaan ylimääräistä ladattavaa sisältöä käsittäen viisi PSN Avatar -ikonia, kaksi teemaa sekä paloja pelin musiikista. Ennakkotilaajan etu on voimassa 1. päivä lokakuuta asti.

Lokakuu potkaistaan käyntiin Nintendo Directin voimin
Nintendo on ilmoittanut pitävänsä lokakuun ensimmäisenä päivänä Nintendo Direct -lähetyksen, jossa tuodaan valoa loppuvuoden pelitarjonnan kohtaloa ympäröivään pimeyteen. Tiedossa on asiaa sekä Nintendo 3DS:stä että Wii U:sta.
Lähetys on nähtävissä esimerkiksi Nintendo UK:n sivuilta, jonne pääset tästä. Lähetys starttaa huomenna kello 17:00.
Lähetys on nähtävissä esimerkiksi Nintendo UK:n sivuilta, jonne pääset tästä. Lähetys starttaa huomenna kello 17:00.
Uutinen
Tales of Symphonian teräväpiirtopaketista uunituore traileri
Vuosikymmen sitten GameCubelle ja PlayStation 2:lle julkaistun Tales of Symphonian sekä jatko-osa Dawn of the New Worldin teräväpiiroversiosta on julkaistu traileri. Esittelyssä on välivideoiden sekä tarinavivahteiden lisäksi japaninkielinen ääninäyttely, joka on valittavissa tutun brittiääntelehtimisen sijasta.
Uutinen
Kauhutrilleri The Evil Within pelottelee pitkällä videolla
Kauhupeleillä maineensa luoneen Shinji Mikamin seuraava tuotos tunnelmoi liki 12 minuuttisella videolla, joka keskittyy näyttämään mistä The Evil Withinissä on kysymys.
Yliluonnolliseen selviytymiskauhuun keskittynyt tuotos julkaistaan ensi vuoden puolella PlayStation 3:lle, PlayStation 4:lle, Xbox 360:lle, Xbox Onelle sekä PC:lle. Peli on varustettu K18-leimalla.

FIFA 14 pilasi GTA V:n kultajuhlat brittilistalla
Grand Theft Auto V:n ykkösputki Chart-Trackin kokoamalla brittilistalla jäi yhteen viikkoon, kun futishullun kansakunnan lempilapsi, FIFA 14, saapui kauppoihin.
Uutinen
Assassin's Creed IV:n hahmot esittelyssä
Assassin's Creed IV: Black Flagin aikaansaama videotulva ei ota loppuakseen. Tällä kertaa Edward Kenwayn ääniroolin hanskaava Matt Ryan esittelee pelin tärkeimpiä hahmoja sekä heidän taustojaan.
Assassin's Creed IV: Black Flag julkaistaan kaikille nykyisille konsoleille lokakuun 31. päivä. PlayStation 4- ja Xbox One -version julkaisupäivämääristä hiiskutaan vasta hamassa tulevaisuudessa.

Suomen suosituimmat pelit viikolla 38
Ympäri maailmaa myyntiennätyksiä rikkonut Grand Theft Auto V rysäytti tietysti myös Suomen virallisen FIGMA-pelilistan ykköseksi.
Muiden uutuuksien suhteen oli hiljaista, mutta yllätyspaluun kolmanneksi teki Singstar Suomi Huiput.
FIGMA-LISTA VIIKKO 38 / 2013
Muiden uutuuksien suhteen oli hiljaista, mutta yllätyspaluun kolmanneksi teki Singstar Suomi Huiput.
FIGMA-LISTA VIIKKO 38 / 2013
Uutinen
Koko Mortal Kombat: Legacyn kakkoskausi on nyt katsottavissa
Verkkosarja Mortal Kombat: Legacy on palannut kakkoskautensa muodossa. Edelliseltä tuotantokaudelta tuttu rytmi julkaista uusia jaksoja kerran viikossa on nyt tiessään, sillä koko paketti on nyt ahmittavissa Youtubesta yhdellä kertaa.
Toinen kattaus tuo muassaan uusia pelimaailmasta tuttuja hahmoja Liu Kangista ja Kung Laosta aina Kenshiin ja Ermaciin. Shang Tsungin pahisrooliin on houkuteltu myös vuoden 1995 Mortal Kombat -elokuvasta tuttu Cary Tagawa.

Battlefield 4 moninpelikartat julkistettu
DICE julkisti Battlefield 4 moninpelikartat Eurogamer Expo -messutapahtumassa Lontoossa. Pelistä löytyy yhteensä 10 karttaa.
Jo aiemmin julkistettu Siege of Shanghai sijoittuu kiinalaiseen metropoliin ja sittemmin esitellyssä Paracel Stromissa taistellaan saarella, jonka ympärillä raivoaa meri.
Jo aiemmin julkistettu Siege of Shanghai sijoittuu kiinalaiseen metropoliin ja sittemmin esitellyssä Paracel Stromissa taistellaan saarella, jonka ympärillä raivoaa meri.
Uutinen
Jalkapalloa tuplana ja 8-bittisiä muistoja Nintendon latauspalveluissa
Klassikkoja 8-bittiseltä ajalta ja jalkapalloa vakavasti sekä vähemmän vakavasti. Siinä siivu Nintendon lataustarjonnasta tällä viikolla.
Zelda II: The Adventure of Link - NES-konsolin toinen Zelda-seikkailu toi muassaan roolipelimäisiä elementtejä ja sivustakuvattuja toimintaosuuksia. Nyt saatavilla Wii U:n virtuaalikonsolista USA-versiona.

Ennakossa Call of Duty: Ghosts
Uusi Call of Duty ilmestyy jälleen yhtä varmasti kuin tuleva talvi yllättää autoilijat. Pelisarjan uusinta osaa pääsi testaamaan Waluigi Tukholmassa järjestetyssä tilaisuudessa. Tarjoaako Ghosts sarjan faneille isoja uudistuksia? Tähän kysymykseen saa vastauksen lukemalla Call of Duty: Ghosts -ennakon täältä.
Uutinen
Arkhamissa vieraileva Deathstroke näyttäytyy trailerissa
Lokakuussa ilmestyvä Batman: Arkham Origins on jälleen ihmisten huulilla. Warner Bros. on nimittäin julkaissut taistelukentällä vierailevasta Deathstrokesta kertovan trailerin.
Lokakuun 25. päivä julkaistavan seikkailun osalta on myös julkaistu ennakkoteksti. Sen kimppuun pääset tästä.
Lokakuun 25. päivä julkaistavan seikkailun osalta on myös julkaistu ennakkoteksti. Sen kimppuun pääset tästä.
Uutinen
Seuraavaan Super Smash Bros. -pelikaksikkoon varmistettu uusi paluumuuttaja
Wii U:lle ja 3DS:lle saapuvaan Super Smash Bros. -mätkintään on varmistettu yksi edellisistä osistakin tuttu tappelija. The Legend of Zelda: Wind Waker -pelissä debyyttinsä tehty piirrosmaisemmalla ulkoasulla varustettu Toon Link on osa mätkinnän hahmorepertuaaria.