Liiallinen kunnianhimo on jännä juttu. Teoriassa sellaisen ei pitäisi olla edes mahdollista, sillä kunnianhimo ajaa sen omistajan entistä hurjempiin suorituksiin kerta toisensa jälkeen. Mutta samalla sen aiheuttama hybris voi sokaista, eikä kaiken potentiaalin keskeltä näe enää metsää puilta. Kotimainen Frozenbyte ohittaa tämän ongelman ja vertauskuvan vaihtamalla puut tähtiin, ja on luonut nyt pohjan yhdelle vuoden kiinnostavimmista moninpeleistä.

Määränpäänä tähdet

Starbase on massiivimoninpeli, joka sijoittuu alati muuttuvaan ja kasvavaan universumiin. Tähtien keskellä robottikehoiset pelaajat keräävät resursseja, rakentavat toinen toistaan suurempia aluksia ja rakennelmia, sekä valloittavat kaukaisia planeettoja edetessään galaksin halki. Tai ainakin teoriassa, sillä tällä hetkellä peli on vielä hyvin aikaisessa alfa-vaiheessa, vaikka kehittäjä Frozenbyte lisääkin sisältöä ihaltavalla nopeudella. Kokonaista arvostelua on siis odoteltava vielä pitkään, jopa vuosia. Onneksi kuitenkin Frozenbyte on ollut avoin pitkästä kehitysajasta. Tällä hetkellä pelin kelkkaan hyppäävät pääsevät näkemään hyvin keskeneräisen tuotteen, joka on tulvillaan potentiaalia ja raakaa visiota – mutta jollaista on vaikea suositella muille kuin niille, jotka ymmärtävät mitä odottaa early access tuotannolta. Kuten alkukeväällä ennakoidun Valheimin kanssa, Starbase-fiilistely on vasta lähtökuopissaan.

Pelin lähtökohta on tällä hetkellä langanlaiha, mutta toimiva. Pelaajat ovat valtaisten yritysten työntekijöitä, joiden arkipäivät muodostuvat massiivisten alusten purkamisesta ja kokoonparsimisesta. Resurssien kerääminen vie tunneista päiviin galaksin levittyessä millä tahansa mittapuulla mitattuna häkellyttävän valtavaksi. Viimeinen korpimaa on myös armoton, jossa pienikin moka johtaa kylmään kuolemaan tähtien syleilyssä. Joskus pelkkä virhelaskelmointi voi johtaa aluksen ja usean päivän työnteon menetykseen, ja silloin on vaikea olla tuntematta pienoista ärsytystä kovaksikeitettyä simulaatiota kohtaan.

Kokonaisuus elää jossain Isaac Asimovin raskaansarjan sci-fin ja lennokkaan Jules Vernemäisen seikkailun välimaastossa. Matkat kaukaisille planeetoille aiheuttavat kylmiä väreitä kerta toisensa jälkeen, mutta siihen pisteeseen pääseminen on pitkän urakan takana, joka ei aina tunnu niin palkitsevalta kuin toivoisi. Tutkittuani Frozenbyten kunnianhimoista uutukaista reilun parin kuukauden verran olen kuitenkin vakuuttunut, että tässä on ainekset jollekin vaikuttavalle. Mutta vain jos Starbase onnistuu näkemään universumin tähdiltä.

Työn orjat ikuisella keikalla

Starbase kertoo heti alkuunsa minkälainen peli on kyseessä; häkellyttävän suurelta avaruusasemalta käynnistyvä seikkailu pistää pelaajat saman tien duuniin. Vanhoja ja rikkinäisiä aluksia saapuu purettavaksi kuin liukuhihnalta, ja jokainen täytyy pistää paloiksi ripeällä otteella. Työnteko toimii tutoriaalina pelin monipuolisille mekaniikoille, vaikka samalla varoittaakin hieman tulevasta. Avaruuden tutkiminen ei ole tällä saralla nopeatempoista saippuaoopperaa, vaan metodista ja välillä jopa monotoonista urakkaa, joka vaatii keskittymistä. Mutta samalla siinä on jotain terapeuttista ja kaunista. Vokseleista rakennettu pelimaailma antaa mahdollisuuden rakentaa huimia kokonaisuuksia, jos vain visiota ja osaamista riittää. Pienelläkin osalla on merkityksensä ja alusten purkaminen heti ensimmäisenä askeleena pitkän taipaleen alussa on nerokas tapa tutustuttaa pelaajat moniulotteisen rakentamisen saloihin.

Rakentaminen on vaikeutensa vuoksi yhtä aikaa palkitsevaa sekä turhauttavaa. Lopputulokset ovat usein äimistyttävän hienoa katseltavaa, ja varsinkin kokeneempien pelaajien tuotoksia bongailee mielellään korpimaan syövereissä. Huomasin välillä viettäväni aikaa ihan vaan avaruusasemilla lorvimiseen, sillä nähtävää ja koettavaa oli niin paljon. Vaikka Starbase vielä hakee muotoaan massiivimoninpelikokemuksena, voin jo nyt nähdä sen valtavan potentiaalin ihan puhtaasti fiilistelypohjalta. Joskus on vaan kiva matkata Toshi-asemalle hakemaan virta-adaptereita ja näkemään kavereita.

Matka on pitkä

Starbase pistää ennakko-odotukset paloiksi hyvissä ajoin ennen kuin pelaajat edes päästetään yksinkertaisen keräyslaitteen puikkoihin. Kun viimein pääsee tutkimaan kaukaisia tähtiä, ei voi olla tuntematta niin pelonsekaista innostusta kuin jo orastavaa ähkyä. Universumi on valtava, ja minne tahansa matkaaminen vie aikaa niin pelissä kuin todellisessa maailmassa. Lopulta onnistumisesta ei ole minkäänlaista varmuutta. Pelkkä virhearviointi nopeudessa voi koitua onnettoman matkalaisen kohtaloksi. Tähän päälle vielä lisätään mahdollisuus bensan loppumisesta tai tietyn komponentin hajoamisesta, niin pelkkä ajatus matkanteosta kylmässä avaruudessa tuntuu ylitsepääsemättömältä.

Eikä ihme, sillä Starbase välillä koettelee hermoja oikein urakalla. Kun asiat menevät kuten pitääkin, Frozenbyten visio immersiivisestä simulaatiosta tuntemattomilla vesillä tuntuu uskomattomalta. Ensimmäinen kerta ohjaamossa on riemukas. Jokainen osa-alue on tarkkaan mietitty ja hiljainen lipuminen telakalta kohti tyhjyyttä tuo mieleen Stanley Kubrickin Avaruusseikkailu 2001 -elokuvan äänettömät balletit ikuisuudessa. Sitten hiljaisuus jatkuu, ja jatkuu, ja jatkaa jatkumistaan. Teoreettisella tasolla matkanteko avaruudessa on huikea ajatus. Pelinä pitkä odotus ja ruudun tuijottaminen on sitten kaikkea muuta.

Tähän väliin on huomautettava, että mitä pidemmälle peli etenee ja mitä enemmän asioita Frozenbyte lisää tarjontaan, sitä monipuolisempaa matkanteosta myös tulee. Kaverin kanssa rakennettu oma avaruusalus, jossa on tilaa kävellä ja puuhastella pitkän reissun aikana, on täysin eri kokemus kuin yksinäinen tarpominen ahtaassa tuubissa kohti etäistä meteoriittia. Lopulta kun pelin mekaniikkoihin pääsee kunnolla sisälle ja rakentamisesta tulee tutumpaa voi nähdä miten suuresti uteliaisuus palkitaan. Rakentelu ei ole myöskään pakollista; paikalliset avaruusasemat kauppaavat valmiiksi tehtyjä aluksia pelin sisäisellä valuutalla.

Mutta siihen pisteeseen pääseminen on pitkän savotan takana. Yksin pelatessa niin kaukainen tavoite tuntui välillä jopa liiankin työläältä tavoiteltavaksi. Varsinkin silloin, kun huomaa Starbasen vieläkin toistavan samoja trooppeja, joista lajityyppi ei edelleen tunnu edistyvän. Tulevaisuuden duunarit käyttävät vieläkin hakkuja jopa galaksin toisella laidalla. Mielikuvituksellista rakentamista painottava kokonaisuus nojaa välillä turhankin raskaasti tuttuun ja turvalliseen. Samalla kuitenkin huomaa ihastelevansa hetki toisensa jälkeen kaikkea, mitä Frozenbyten ikioma pelimoottori voi loihtia. En muista milloin viimeksi olisin tuntenut itseni osaksi jotain suurta tällä tasolla. Massiiviset kokonaisuudet eivät ole vain etäisiä proppeja, ne ovat pienistä paloista koottuja monoliittejä, joihin voi sanoa jättäneensä kädenjäljen.

Sinikauluksiselle duunarille fantasia kuolemantähden rakentamisesta rivetti kerrallaan on liian hieno ohitettavaksi. Pelkästään lupaus siitä, mitä kaikkea tässä pelissä voidaan porukalla tehdä on tarpeeksi nostamaan se odotetuimpien julkaisujen kastiin.

Kosmisessa mittakaavassa

Nurinaan ei kuitenkaan ole yksinkertaisia ratkaisuja. Starbase on kuitenkin pohjimmiltaan massiivimoninpeli, jossa selviytyminen on vain yksi osa laajaa kokonaisuutta. Viimeisin päivitys lisää mahdollisuuden rakentaa oman tukikohdan kuiden pinnalle, joka itsessään olisi monen isomman pelin kohokohtia. Starbasessa se on vain yksi päivitys satojen joukossa.

Tämä laajuus onkin jokaisen valituksen ja ihmettelyn taustalla; on mahdotonta tietää, mihin Starbase taipuu tulevaisuudessa. Jokainen muistiinpanoni viimeisen parin kuukauden ajalta sai lisäyksiä tai päätyi yliviivatuksi mitä pidemmälle pelasin. Frozenbyte yrittää rakentaa jotain, millaista ei ole nähty tällä mittakaavalla. Ei ainakaan toimivana versiona.

Jenkeissä rakentuva Star Citizen on edelleen puhdasta fantasiaa, joka valtavasta budjetista huolimatta piirtyy korkeintaan etäisenä ideana konkreettisen pelin sijaan. Kotimaiseksi tuotannoksi Starbase on täysin oma lukunsa. Mutta se on myös sitä enemmän. Jos se onnistuu tavoitteissaan, se saattaa hyvinkin muuttaa käsityksemme siitä, mitä tässä lajityypissä on mahdollista saavuttaa.

Mutta kannattaako sen pariin vielä hypätä? Sisäinen fanini sanoo kyllä, ihan vain tukeakseen kunnianhimoista projektia tavalla millä hyvänsä. Kunhan vain ei odota täysin valmista kokemusta ihan vielä tai lähitulevaisuudessa. Niille, jotka ovat valmiita tutkimaan, näpertelemään ja ymmärtämään tiettyjä rajoituksia, Starbase tarjoaa henkeäsalpaavan hypyn tulevaisuutta kohti. Se ei välttämättä aina ole se loistokas uusi maailma jota toivoisi, mutta kaikki tutkimusmatkat vaativat kärsivällisyyttä.

Kirjaudu kommentoidaksesi