Epävarmuus oli liikaa menneisyyttä palvovalle fanilaumalle. Viimeistään The Mandalorian -sarjan toisen kauden päätösjakso sinetöi sarjan kohtalon tuleviksi vuosiksi. Tähtien sota kuuluu nyt pienen porukan ryhmälle, joille tulevaisuuteen kurottaminen on perisynti.

Kerran vielä

Tässä samassa suossa tarpoo Disney+ palvelussa tänään käynnistyvä The Bad Batch. Kloonisodan aikaan sijoittuva sarja on pintapuolisesti jotain uutta kaukaisesta galaksista, mutta pohjimmiltaan se tyytyy toistamaan samoja rutiineja, joihin myös The Mandalorian sortui. Sarjojen rakenne on jopa hätkähdyttävän samanlainen. Jälleen kovat miehet rahtaavat mukanaan pirtsakkaa varhaisteiniä, joka puolestaan omaa mystisiä voimia. Jaksoittain käydään vuosi vuodelta pienemmältä vaikuttavan universumin samoja kolkkia läpi, ja lopulta rähistään imperiumin kanssa.

The Bad Batch on spin-off fanien rakastamasta The Clone Wars -sarjasta. Yhtymäkohtia menneeseen siis piisaa runsaasti, vaikka varsinaisesta jatko-osasta ei kuitenkaan puhuta. Toiminta sijoittuu galaksin jokaiselle eri rintamalle, mutta tarinassa nähdään kuitenkin samat tusinakasvot mitä jokaisessa sarjan osassa nykyään pitääkin nähdä. Se mikä alkoi lupauksena mielikuvituksen rajoja hipovana konfliktina, tuntuu nyt muutaman tyypin nokkapokalta kolmella eri tantereella.

Pääosassa loistaa huonoa satoa lupaava nimikkojengi, eli kloonisotilaiden vialliset kappaleet. Heistä ei tullutkaan Temuera Morrisonin esittämiä rivisolttuja, vaan Dee Bradley Bakerin näyttelemiä hyväsydämisiä renttuja vailla identiteettiä. Jokainen hahmoista on karikatyyri, jonka nimi vastaa heidän tarkoitusta tiimissä. Hunter metsästää, Echo paikantaa, Crosshair on sala-ampuja ja Wrecker tekee juuri sitä mitä nimi lupaa.

Tarina alkaa suoraan kloonisodan viimeisistä hetkistä, jonka väkivaltaisessa vanavedessä ylijäämäkloonien on päätettävä kenen puoleen he suuntaavat lojaaliutensa. Kapina on vasta alkutekijöissään, eikä galaksissa enää ole sankareita seurattavaksi. Ehkä tällä kertaa tarvitaan semisti pahempia tyyppejä pelastamaan päivä.

Vähän kaikkea kaikille

Kuusitoista osaa sisältävästä kokonaisuudesta näytettiin lehdistölle ensimmäiset kaksi jaksoa, joista reilun tunnin pituinen pilotti on nyt katsottavissa suoratoistopalvelussa. Ylipitkässä esittelyssä päähenkilöt pääsevät näkemään vilauksen Jedien kansanmurhasta, jonka aikana Palpatine julistaa itsensä keisariksi ja perustaa galaktisen imperiumin. Teoriassa rivisotilaan näkökulma aiheeseen on huikea, mutta sarja tuntuu aktiivisesti välttelevän minkäänlaista kannanottoa tarinaan. Päähenkilöt nahistelevat saamistaan käskyistä, mutta vapaasta tahdosta ei kuitenkaan ole kyse. Loppujen lopuksi kloonisotilas on kloonisotilas, eikä sarjan luoja Dave Filoni halua millään tavalla tuoda harmaan sävyjä leikkimieliseen laserpaukutteluun.

The Bad Batch ei tunnu osaavan päättää kenelle se on suunnattu. Hahmot ovat hassunhauskoja lällyjä, joista jopa kovis tykkää pehmoleluista vaikka onkin kylmäverinen tappaja. Kukaan ei ole koskaan oikeasti ahdingossa, vaikka ensimmäisessä jaksossa ryhmää kommenetaan tappamaan lapsia. Kloonien poliittisesta hinnasta puhutaan paljon, mutta tämäkin jää tekosyyksi änkeä mukaan alkuperäisestä trilogiasta tuttu Grand Moff Tarkin. Kahden jakson perusteella jää fiilis, että osa tekijöistä haluaisi tutkia tätä maailmaa huomattavasti syvemmin, mutta pelko vihaisten fanipoikien älämölöstä pitää heidät aisoissa.

Audiovisuaalisesti The Bad Batch on kuitenkin täyttä Tähtien sotaa. Komeasti animoitu toiminta ylläpitää alkuperäisen esiosiensa ilmettä, eikä yritäkään korjata sitä mikä ei ollut rikki. Äänitehtosteet ovat yllätyksettömästi vanhoja tuttuja, eikä säveltäjä Kevin Kiner herätä mielikuvia suuntaan tai toiseen. Aina välillä kuitenkin toistetaan tuttuja sävelmiä, ettei vain kukaan pääsisi luulemaan tämän olevan jotain uutta.

Lupaus paremmasta

Ensimmäisen kahden jakson perusteella The Bad Batch ei kuitenkaan ole huono sarja. Se noudattaa tuttua Lucasfilm/Disney laatua, jota on totuttu odottamaan maailman suurimmilta tuotantoyhtiöiltä. Tarina etenee sutjakkaasti, eikä tavallisiin puolituntisiin jaksoihin todennäköisesti ehdi kyllästyä. Mutta uutta klassikkoa tai The Mandalorianin kaltaista hittiä siitä ei saa. Kyseessä on pikemminkin kiva muistelointi yksinkertaisemmasta ajasta, johon on mukava palata aina hetkeksi kerrallaan.

Mutta se voisi olla paljon enemmän, jos se vain uskaltaisi. Sillä on kaikki kapasiteetti vielä yllättää ja tehdä jotain räväkkää, mutta tällä hetkellä se vaikuttaa epätodennäköiseltä. Pitää vain toivoa, että Voima on kanssamme.