Noviisi rallipelin ratissa – testissä WRC 9

Edellinen kosketukseni rallin kuninkuusluokkaan on WRC 6 vuodelta 2016. Moni asia on muuttunut – ja toivottavasti myös kehittynyt – sillä virallinen lisenssi on edelleen ranskalaisen Kylotonn Gamesin hallussa. Miltä paluu WRC-auton puikkoihin tuntuu noviisikuskin silmin?

Haiseeko täällä kytkin?

Pieni pohjustus lienee paikallaan. Yleensä moottoriurheiluun keskittyvien pelien arvostelut hoitaa toimituksessa joku muu kuin minä (katson sinua, Tero). Joskus – kuten tällä kertaa – käy vaan niin, että toimitukseen saapuu arviokoodi, jota kukaan ei syystä tai toisesta ehdi tai halua ottaa. Porukalla on kädet täynnä syksyn peliruuhkan kanssa, mutten halunnut jättää ralliuutukaista täysin ilman huomiota, joten tässä sitä ollaan: WRC 9 noviisin silmin – artikkelimuodossa, ilman arvosanaa.

Varokaa spoilereita!

Tätä tekstiä kirjoittaessa katson toisella silmällä Viron MM-rallia televisiosta. Vertailen väkisinkin WRC 9 -rallisimulaatiota aitoon kokemukseen, sillä samat tallit, autot ja kuljettajat kilpailevat molemmissa virallisen lisenssin ansiosta. WRC:ssä on ensikatsomalla melkoinen määrä sisältöä. Kaasujalkaa pääsee suoristamaan uran, yksittäisen kauden, kisan tai erikoiskokeen muodossa, ja tähän päälle vielä verkkopuolen monet eri haasteet ja yksityiskaudet. Autoluokissakin poltetaan kytkintä Junior-luokasta aina kuninkuusluokkaan asti, Historic-kalustoa unohtamatta. Ensitöikseni lähdin testaamaan Latvalan yksityistallin Toyotaa, ja metsäänhän se meni.

Ouninpohjaan ilman yhtään aiempaa kokemusta.

Pohjalta on helppo ponnistaa

Uratilaa ei syyttä aloiteta pohjalta. Rovanperän WRC-auto tarjoaa sellaiset kyydit, että aloittelijan kaasujalka ohjaa suoriltaan lähimpään ojaan. Vauhtia riittää, eikä kapea tie anna paljoa anteeksi. Toisaalta ylivarovaisella himmailulla tuloslistassa päätyy pohjan pitäjäksi. Paras tapa onkin hypätä vähemmän tehokkaan ajokin rattiin, ja aloittaa pitkä harjoitusprosessi kohti kärkeä. Junior-tallin Ford murisee alkuun ihan tarpeeksi, eivätkä mutkatkaan tule vastaan liian nopeasti. Ajaminen ei ole siitä huolimatta helppoa, vaan pätkä toisensa jälkeen vaatii keskittymistä. Ulkokamerakulma on myös parasta unohtaa heti, sillä parhaan tuloksen saa joko puskuri- tai sisäkamerasta. Liekö vain illuusio, mutta ulkokamerasta pelattessa auto tuntuu seilaavan ja kääntyykin epätarkemmin.

Ajotuntuma DualShockilla tuntuu alkuun kiikkerältä, sillä pienikin (väärä) korjausliike saattaa kostautua vastaliikkeen vastaliikkeellä sekä vierailulla penkkaan. Auto ei tunnu olevan lapasessa, vaan luistelee helposti. Tien epätasaisuudet ja erilaiset kitkapinnat aiheuttavat myös spinnauksia, jotka pistän kokemattomuuteni piikkiin. Hetken totuttelun jälkeen kartturin nuotitukseen uskaltaa jo luottaa, joten avauskilpailu Ruotsin lumiteillä päättyy selkeään voittoon – helpolla vaikeusasteella tosin. Asetuksien kautta kisakumppanien tasoa saa säädettyä suhteellisen hyvin, mutta jo seuraava kisa Italian hiekkateillä nostaa esiin omituista heittelyä: välillä hyvä ajo ei riitä mihinkään, ja toisinaan parikin isompaa virhettä ei rokota palkintopallipaikkaa. Tekoäly ei tasaisuutta tunne.

Lisenssi takaa oikeat tallit ja kuskit.

Sarjaan kuuluvien rallien välissä kyläillään Historic-autojen ratissa polkemassa vanhaa Lanciaa. Kivaa vaihtelua peruspuurtamiseen, mutta samalla tehokkaat menopelit sekoittavat juuri opittua ajotuntumaa. Ehkäpä nämä olisi voinut säästää ylempiin sarjoihin, ja keskittyä avauskaudella perusasioihin.

Toinen hämmentävä huomio kiinnittyy uratilan omituisiin haasteisiin. Osa niistä tuntuu olevan kisatilanteeseen nähden typeriä. Miksen haluaisi käyttää pehmeää rengasta kisaviikonlopun aikana, jos se takaa parhaan pidon? Luulisi että kaikki haasteet liittyisivät suorituksiin, ei väkinäisiin rajoituksiin. Uratila tarjoaa kattavasti kehitettävää ja manageroitavaa, mutta jättää hieman väkinäisen maun suuhun. Rallia tänne on tultu ajamaan, perkele!

Lisää kiiltoa pintaan, kiitos

Graafisesti WRC 9 ei loista, muttei toisaalta kompuroikaan. Eri maat ja miljööt erottuvat toisistaan selkeästi, ja samaa voi sanoa sää- ja vuorokausiefekteistä. Pimeällä ajaminen tuo oman lisänsä mutkikkaisiin erikoiskokeisiin, sillä tiet tuntuvat välillä erittäin kapoisilta. Audiopuolella moottorin tasainen, ehkä asteen munaton murina ei nosta ihokarvoja pystyy.

Presentaatio ja varsinkin uusinnat kaipaisivat lisää räväkkyyttä ja loistoa. Ajaminen ei näytä ollenkaan aggressiiviselta, kun sitä katsoo auton ulkopuolelta. Kolaritkin ovat ajoittain omituisia töksähdyksiä ilman, että auto reagoisi niihin aidon oloisesti. Lisäksi staattiset hahmot heiluvat niin yleisössä kuin palkintopallilla, mutta kuten aiemmin kirjoitin: Rallia tänne on tultu ajamaan, joten pienet rosoisuudet katsoo sormien läpi.

Voittajan on helppo hymyillä maski naamalla.

On helppo ymmärtää miksi rallipelit keräävät paljon keskustelua foorumillamme. Itsensä haastaminen ja tarkkaa keskittymistä vaativat EK:t imevät mukanaan, vaikka Kylotonnin uusin painos ei keksikään sitä kuuluisaa pyörää uudestaan. Minulla on vielä pitkä matka Saksan asfalttipätkien valtiaaksi, mutta harjoittelu tekee mestarin.

Verkkorintamalle en uskaltautunut vielä taitotasollani. Siitä huolimatta WRC 9:ää uskaltaa suositella ainakin aloittelijakuskeille. Ajomalli on anteeksiantamaton, mutta palkitseva, ja sisältöäkin on riittämiin. Ja vielä jos/kun ratti ja poljin -yhdistelmä löytyy kotoa, niin WRC-auton käskyttäminen on takuuvarmaa viihdettä.

Kirjaudu kommentoidaksesi