Call of Duty: Modern Warfaren jäljiltä Activisionin pitkäikäinen räiskintäsarja on jälleen voimiensa tunnossa. Suurimman huomion on kaapannut luonnollisesti ilmaisjaettava Warzone-pelitila, mutta myös perinteisemmän menon ystäville suunnatut moninpeliareenat ovat tarjoilleet parempaa menoa kuin vuosikausiin. Unohtamatta poikkeuksellisen onnistunutta kampanjaa.

Activisionin sisäisillä studioilla lienee käynnissä oma kylmä sotansa, kun pelisarjan parhaan kehittäjän tittelistä käydään tiukentunutta vääntöä. Marraskuussa kauppoihin rynnivä Call of Duty Black Ops: Cold War toimii Treyarchin näytön paikkana lunastaa itsensä takaisin piikkipaikalle julkaisijan sisäisessä hierarkiassa.

Maistiaisia mahan täydeltä

Kuten tapoihin kuuluu, on kulman takana häämöttävästä uutukaisesta päässyt ottamaan maistiaisia niin alfa- kuin beetatesteiksi kutsutuissa sessioissa. Vanhempana jääränä tekisi mieli kutsua näitä ihan perinteisiksi demoiksi, sillä yli 15 vuotta pyörinyt nettiräiske toimii jo tässä vaiheessa teknisesti kovin moitteetta – tälläkään kertaa erittäin nopean pelinhaun puolella pyörää ei selvästikään keksitä uudestaan. Pariin viikonloppuun painottuneisiin tapahtumiin on lopulta voinut liittyä kuka vain, mutta pelinsä ennakkoon tilanneet soturit saavat yleensä hieman etumatkaa.

Syyskuussa annetun ensipuraisun ja juuri koetun muutaman tunnin beetatestailun jälkeen fiilikset uutta Call of Dutya kohtaan ovat hiljalleen nousujohteiset. Aluksi kokonaisuus tuntui pankin räjäyttäneeseen edeltäjäänsä verrattuna jopa karsitulta ja vanhanaikaiselta. Monia ominaisuuksia jää rannalle ruikuttamaan, kun selkäytimeen iskostuneet nurkan takaa kurkkimiset tai ovien läpi ryntäämiset eivät kuulu Treyarchin työkalupakkiin. Myös ulkonäkö jää aavistuksen askeettisemmaksi, mikä on pelien jatko-osissa erittäin harvinaista.

Se tärkein, eli varsinainen räiskintä, vaikuttaa kuitenkin erittäin onnistuneelta. Hahmot imevät muiden Black Opsien tyyliin huomattavasti Modern Warfarea enemmän luoteja ennen elämänlangan katkeamista. Niin sanottu time to kill -säätö jakaa vuodesta toiseen internetin foorumisotureiden mielipiteet, mutta omaa makunystyrää pitkäkestoisempi vaihtoehto miellyttää. Kaksintaistoissa ratkaisee muukin kuin pienemmän verkkoviiveen suoma etulyöntiasema, ja vihulaisen energiapalkin tyhjentämisessä on jotain oudon tyydyttävää.

Miamin rannoilta kylmään pohjolaan

Kokeiltavaksi on suotu toistaiseksi jo useampi kenttä. Pelimuotona pyörii yleensä joko alueiden valtaamiseen keskittyvä Domination tai Kill Confirmed, jossa näpistellään kuolleiden vihollisten tunnistuslaattoja. Areenasta tai muodosta riippumatta tempo on edelleen nopea, ja joukkueiden puolet vaihtuvatkin useasti matsien tiimellyksessä. Ainakaan toistaiseksi yhtä viime vuosien perisynneistä, eli vihollisen selkään syntymistä ei kuitenkaan ole esiintynyt riesaksi asti.

Kentistä kuuluisi sarjan perinteiden mukaan toki valittaa, kun mitäänhän kehittäjät eivät osaa enää suunnitella. Omaan liikkuvaan pelityyliin kattaus tuntuu vaan vallan toimivalta. Kartat ovat riittävän isoja, ja vaihtoehtoisia reittejä tarjoillaan riittämiin. Visuaalisesti tarjonta on mukavan monipuolista, kun sotimaan päästään Miamin hotelliympäristöstä aina viidakon uumeniin sekä aavikkomaiselle areenalle tai Moskovan kaduille. Eikä lopputulos ainakaan rumalta sentään näytä.

Tietynlainen sokkeloisuus on useimmissa kartoissa jälleen vahvasti läsnä, mutta hermoja kiristävät kulman tai avoimen ikkunan takana istuskelijat eivät ole päässeet toistaiseksi ihon alle – ainoastaan Moskovan kerrostalojen kuorruttamilla kaduilla verenpaine nousi keskiarvon yläpuolelle. Kenties porukan pelityyliin vaikuttaa pistetaulukon entistä vahvempi painotus tavoitteiden suorittamisessa. Lisäksi ekstraherkkuja suovat tappoputket muokataan muustakin tekemisestä palkitseviksi pisteputkiksi Treyarchin aiempien nimikkeiden tyyliin.

Kaikki Call of Dutyn peruspilarit ovat lopulta melko lailla ennallaan

Mittelöt ovat yksinkertaisesti viihdyttäviä, kuolema koittaa usein ja tekemistä riittää koko ajan – eli kaikki Call of Dutyn peruspilarit ovat lopulta melko lailla ennallaan. Pelaajan kehityspolun saralla Treyarch tuntuu luottavan Infinity Wardin näkemykseen, sillä niin aseiden kuin sotilaiden kykypuut koostuvat pääosin samantyylisistä valinnoista kuin viime vuonna.

Etenkin konsolisukupolvien vaihtumisen kynnyksellä tekisi mieli veikata, ettei Cold Warista tule yhtä isoa tapausta kuin Modern Warfaresta. Kyseessä vaikuttaisi olevan paljon turvallisempi julkaisu, joka ammentaa pelattavuuttaan nimenomaan Treyarchin omasta laarista. Vaan eiköhän tämänkin parissa seuraavan vuoden reaktiohippapyssyttelyt hoidu vallan mallikkaasti, ellei 13. marraskuuta häämöttävässä julkaisussa koita mitään katastrofia.

Kirjaudu kommentoidaksesi