Keskiviikkona 2. joulukuuta tuli kuluneeksi kymmenen vuotta Xbox 360:n kotimaisesta julkaisusta, joten muistelumoodi päälle ja menoksi!

Maailma oli hyvin erilainen paikka kymmenen vuotta sitten. Aamubussissa töihin matkanneet ihmiset hiplailivat kännyköidensä näyttöjä korkeintaan tyhmyyksissään, eikä Suomen Euroviisu-voitosta puhuttu kuin maailmanlopun ennusmerkkinä. Alle 18-kesäisenä lukiolaisena jaksoin vitsailla, että en ollut koskaan käynyt ulkomailla. Xbox 360:n valtakautena kaikki kuitenkin muuttui – tai noh, ainakin jotkin asiat muuttuivat.

Liityin KonsoliFINin ylläpitoon loppukesästä 2005 uutisjyräksi Nintendo-puolelle. Intohimo pelaamiseen sai vähitellen rinnalleen suorastaan työnarkomaanimaisen taipumuksen kirjoittaa. Sisällön tuottaminen toi myös sisältöä omaan päivään, eikä kukaan estänyt innokasta kaveria paiskimasta ilmaisia hommia. Vuosien varrella harrastuksesta kehittyi jopa elanto, osittain juuri Microsoftin toisen kotikonsolin myötävaikutuksesta.

Xbox 360 lanseerattiin virallisesti Euroopassa sopivasti juuri joulukuun alussa 2005. Rumasti sanottuna lintsasin koulusta ja hain omani pois Prismasta aamutuimaan rajatun saatavuuden pelossa, mutta ehkä Kokkolan kaltaisessa suurkaupungissa pelko kauppatavaran loppumisesta ei ollut aiheellinen. Kirjoitin ensimmäisen arvostelun puolittain salaa Condemned: Criminal Originsista, enkä lopulta uskaltanut tekstiä edes esille laittaa. Ketsuppipullo saatiin virallisesti auki vasta kesällä 2006 Battlefield 2: Modern Combatin parissa.

[[{"attributes":{},"fields":{}}]]

Pelialan tapahtumat tapaavat keskittyä pääkaupunkiseudulle, mikä auttoi ajamaan nuorta miestä kohti suurta maailmaa kotoisasta Kokkolasta. Etelän miehet olivat saaneet ennakkomaistiaisia Microsoftin uudesta konsolista vierailemalla Joanna Darkin "kämpällä” julkaisun alla. Syksyllä 2006 taas jouduin kateellisena kuuntelemaan kavereiden kertomuksia, kun pelikoneen ensimmäistä todellista suurpeliä eli Gears of Waria markkinoitiin Amerikan-tyyliin myös Pohjolassa. Helsinkiä kiertäneen ratikkakyydin missaamista enemmän harmitti, kun Xbox Liven kaverilistalle alkoi ilmestyä sodan rattaita reilusti ennen julkaisua.

Näihin piireihin päästäkseen oli asuttava etelässä, joten opiskelupaikka hankittiin Otaniemestä. Olihan siinä taustalla muitakin vaikuttimia, mutta inttikomennuksen alla sain ensimakua tulevasta, kun hilasin hulmuavan lettini viimeiselle pyhiinvaellukselle Helsinkiin Halo 3:n koeajoa varten. Suurkaupungin valojen välke houkutteli, vaikka julkiseen peluutukseen beetaversio olisi tullut pari päivää myöhemmin. Samalla tapasin ensimmäistä kertaa monia tyyppejä, joiden kanssa olin ollut tekemisissä verkon kautta jo vuosia.

Jatkossa olin vakiokasvo vastaavanlaisissa tapahtumissa, sillä Xbox 360:n kohdalla niistä kehittyi jokasyksyinen perinne. Gears of War 2:n kampanja läpäistiin arvostelua varten VR:n vanhaan vaunuhalliin pystytetyssä puolijoukkueteltassa hernekeiton voimin. Myöhemmin niin kutsutussa Xbox-kellarissa muun muassa otettiin ensikosketus Alan Wakeen sekä läpäistiin muutamat Halot. Muistan vieläkin Sami Järven salaperäisen hymähdyksen, jonka sain aikaiseksi väittämällä kuulleeni Poets of the Fallia Remedyn uutukaisessa.

Tarinat eettisesti epäilyttävistä voitelutilaisuuksista ovat varmasti tuttuja monille, ja niitäkin on uralla tullut vastaan, mutta mainittuja arvostelusessioita en kyseiseen kategoriaan laskisi. Jokainen kirjoittaja olisi varmasti tutustunut peleihin mieluummin kotisohvalla. Kymmenen tunnin maratonin pohjalta tuskin syntyy optimaalista arvostelua, mikä varmasti näkyi myös nuoren ja naiivin kirjoittajan teksteissä.

Vuoden 2008 tienoilla KonsoliFIN sai käyttöönsä myös Xbox 360 -konsolin, jolla pystyi pyörittämään keskeneräisiä arvostelu- ja ennakkoversioita. Näistä parhaiten mieleen jäi Fable II, kiitos Peter Molyneux'n allekirjoittaman sydäntä riipaisevan kirjeen. Laadukas peli ei armoa tarvinnut, vaikka arvostelukoodin mukana toimitettu suklaalahjus ehtikin kadota matkalla parempiin suihin.

Aktiivinen piireissä pyöriminen auttoi kehittämään rutiinia tekstin tuottamiseen ja vastuskykyä PR-hehkutukselle. Samalla tutustuin ennen kaikkea ihmisiin, joiden avulla päädyin maksullisiin kirjoitushommiin. Niin vastenmielistä kuin se ujolle suomalaismiehelle onkin, verkostoituminen ja kontaktien haaliminen auttavat pärjäämään. Pelkällä hyvällä työllä on hankala nuosta kiitoradalta liitoon.

[[{"attributes":{},"fields":{}}]]

Leimauduin uran varrella kuin huomaamatta eräänlaiseksi Halo-spesialistiksi ja siinä sivussa tietenkin Xbox-fanipojaksi, sillä juuri kyseistä pelisarjasta tekstiä pulppusi kuin luonnostaan, eikä itsesuojeluvaistoni estänyt edes nolojen videoiden tuottamista. Olen miettinyt moneen kertaan, kuinka paljon aiheeseen perehtyneen näkemys poikkeaa vääjäämättä keskimääräisen pelaajan kokemuksesta. Niin paljon kuin fanileimaa haluankin välttää, auttoi tiettyyn sarjaan erikoistuminen varmasti erottumaan massasta ja saamaan omaa nimeä esille, vaikka taustat varmasti ihmisten asenteisiin esimerkiksi podcast-projektin keskusteluissa vaikuttivatkin.

Ensimmäisenä maksullisena keikkana syliin putosi MSN:n ja Coca-Colan yhteistyössä tuottama Coke Gaming Zone, johon kirjoitin joka viikko kaksin kappalein 500 sanan mittaisia tekstejä. Tuntui oudolta tuottaa juttuja, joiden lukijamäärän tiesin jäävän vaatimattomaksi. Pestin päätyttyä vuorossa olikin Pelaaja, jonka avustajalistalla jatkan edelleen. Autoin välissä tuomaan suorastaan legendaarisen IGN:n Suomeen, mutta elämän realiteetit pakottivat jättämään tuon projektin juuri ennen Xbox 360:n valtakauden päättymistä. Siinä samassa olen jäänyt suosiolla taka-alalle myös KonsoliFIN-puuhastelussa.

En tapaa takertua vanhaan teknologiaan retromielessä, mutta tulihan Xbox 360:n kanssa taivallettua melkoinen retki. Sukupolven vaihtuessa Xbox jäi omassa kulutuksessa taka-alalle selkeistä syistä. Vaikka monet asiat ovatkin muuttuneet Xbox 360:n kymmenvuotisen taipaleen aikana, eivät tietyt asiat silti näytä katoavan mihinkään. Viime aikoina olen nimittäin innostunut taas pelaamaan vähän Haloa.