Ahteri ylös penkistä ja vaaliuurnille, on vallankumouksen aika!

Kuva

Road 96 on vuonna 2015 perustetun ranskalaisstudio DigixArtin kolmas teos. 14 vuoden ajan Ubisoft Montpellierin riveissä työskennelleen Yoan Fanisen perustama noin 15 hengen pelitalo on keskittynyt alkuvuosinaan todella persoonallisiin nimikkeisiin: Lost in Harmony opettaa klassisen musiikin historiaa, kun taas 11-11: Memories Untold on vaha-animaatioista tutun Aardman Animationin kanssa yhteistyössä tehty vahvasti tarinavetoinen tuotos, joka sijoittuu ensimmäisen maailmansodan tapahtumiin. 11-11 on sikälikin mielenkiintoinen, että ääninäyttelijöiden joukosta löytyy muuan Elijah Wood sekä saksalainen konkari Sebastian Koch, joka nähtiin aikoinaan Homeland-televisiosarjassa.

Road 96 on puolestaan tekijätiiminsä mukaan ainutlaatuinen proseduraalinen pakotarinaseikkailu. Lupaus ei jää pelkäksi mainosmiesten puheeksi, sillä käytännössä yksikään pakomatka ei ole samanlainen. Peliin on väsätty viitisenkymmentä esikirjoitettua kohtaamista sivuhahmojen kanssa, joista kone arpoo seuraavat tapahtumat tiettyjen reunaehtojen puitteissa. Tämä tuo mukavaa arvaamattomuutta reissun kulkuun, ja henkilökohtainen matkani ”ysikutosella” oli ainakin sangen tyydyttävä. Siitä pian lisää.

Kuva

Otto kaksi

Viime vuoden puolella PC-arvion kirjoittanut Risto avasi ansiokkaasti tekstissään, mitkä ovat tripin lähtökohdat ja mistä teoksessa on kysymys, joten en lähde soittamaan samoja värssyjä. Arvosteltu PS5-versiokin on sisällöllisesti identtinen aiemmin ilmestyneiden Switch- ja PC-versioiden kanssa. Tässä kuitenkin muistin virkistyksenä pieni tiivistelmä: Road 96 on politiikkaan ja kuvitteellisen valtion rakenteellisiin ongelmiin keskittyvä fiilistelymatka, jossa ohjataan kerrallaan yhtä kotoaan karannutta nuorta, joka yrittää päästä valtion rajojen ulkopuolelle maistamaan parempaa elämää. Matkalla kerätään resursseja, jutellaan erinäisten värikkäiden persoonien kanssa, ratkotaan pieniä pulmia ja pelaillaan minipelejä. Niin, ja tietysti yritetään päästä sen perhanan rajan yli.

Kuva

Teos on ennen kaikkea elämysjuna, joskaan sitä ei voi sanoa kävelysimulaattoriksi tekemisen määrän vuoksi. Vaikeustasoltaan suhteellisen mieto matka tuo käytännössä jokaisessa kohtauksessa pelaajan ulottuville pientä ja vaihtelevaa puuhaa pienehköjen alueiden puitteissa. Pienuus ei ole missään nimessä negatiivinen asia, koska rytmitys on nykyisellään niin onnistunutta, että isommat alueet rikkoisivat kaavaa liiaksi.

Kuva

Aurinko paistaa sun selkäsi taa

Kiintoisa premissi tarvitsee usein tuekseen mielekästä tekemistä ja miellyttävää estetiikkaa. Siinä testattu PS5-versio onnistuu, sillä ruudunpäivitys on tasaista kautta linjan, eikä bugejakaan ollut jäänyt liiskaamatta. Pelkistetty ja sarjakuvamainen ulkoasu on varmasti osittain pakon sanelemaa pienen tekijätiimin vuoksi, mutta lopputulos toimii. Lämmin värimaailma sopii sekin tunnelmaan erityisen hyvin.

Pidin Roadin estetiikasta sangen paljon myös äänimaailman osalta. Yhtäkään ääninäyttelijää en tunnistanut ennalta, mutta jokainen vetää roolinsa mainiosti. Sarjakuvafiilistä lisää erityisesti hahmojen karikatyyrimäisyys, joista isoimmat pointsit menevät Riston tapaan hulvattomille ”gonzorosvoille” eli Stanille ja Mitchille. Onneksi omalla matkallani sain nauttia 100 prosentin verran heidän kohtaamisiaan.

Kuva

Ääniraidalla kuullaan puolestaan noin 30 biisin verran ajan hengen mukaista musiikkia eri tiskijukilta. Raita koostuu enimmäkseen synthwavesta ja dancesta, mutta on mukaan eksynyt pari rokahtavampaakin luritusta. Isoin nimi lienee kuitenkin The Toxic Avenger, eli ranskalainen DJ, lauluntekijä ja levytuottaja Simon Delacroix.

Kuva

Sisko, en tahdo jäädä

Road 96:n kenties paras puoli on kuitenkin se, että peli antaa melko vapaat kädet selviytymiseen. Voit käytännössä itse määrittää, keskitytkö olemaan ilkeä ja itsekeskeinen, jonka ainoa ambitio on päästä rajan yli, vai yritätkö saada maassa asuvien ihmisten päätä kääntymään esimerkiksi äänestämisen suhteen, jotta tulevaisuus olisi toiveikkaampi. Elämysjunien yksi perisynneistä vältetään hienosti, sillä pelaajan valinnoilla tuntuu olevan oikeasti väliä, ja ratkaisujen hedelmät löytää usein edestään. Itsestäni kuoriutui aika häikäilemätön selviytyjä: pöllin rahaa ja jopa auton aina tilaisuuden tullen, mutta vastapainoksi olin ihmisille ystävällinen ja koitin saada kohtaamiani henkilöitä nousemaan kapinaan ja äänestämään jotain muuta kuin tyrannidiktaattoria. Niin ja tietysti sotkin Tyrakin vaalijulisteet aina, kun mahdollista. Juuri sinun äänelläsi on väliä!

Kuva

Hitaan alun jälkeen Road 96 tempaisi minut mukaansa vahvalla otteella. Mieleenpainuvat hahmot, mainio käsikirjoitus ja kiintoisat teemat takaavat aiemmassa arviossa mainitun suhdespagetin ohella sen, ettei ohjainta oikein malttaisi laskea käsistään, ennen kuin loppuratkaisu on nähty. Siitä puheen ollen, seikkailun päätteeksi on mahdollista saavuttaa useampi eri loppu. Omalla kohdallani finaali oli positiivissävytteinen, mutta ajatuksia herättävä: mikäli haluat muutosta, on juuri sinun toimittava ja tehtävä matkan varrella vaikeita, jopa kipeitäkin päätöksiä. Vallankumouksesta kun ei ole koskaan selvitty ilman uhrauksia.