Breath of Fire

Vihdoin, oi vihdoin! Vihdoinkin sain käsiini roolipelin GBA:lle! Kyseessä on siis suoraan Super Nintendolta käännetty klassikkopeli, Breath of Fire. Roolipeliystävien on siis hyvä näin toisen, jo suuren suosion ulkomailla saaneen pelin, Golden Sunin Euroopan julkaisun lähestyessä tietää sijoittaako rahansa Capcomin Breath of Fireen, vai odottaako vielä hetki Golden Sunia. Näillä näkymin jos olo on epävarma, kannattanee odottaa NintendoFINin Golden Sun -arvostelua. Mutta ei BoF:kaan huono vaihtoehto ole, ei todellakaan. Lue seuraavasta, miksi. 

Jo vuosituhansien ajan, on Lohikäärme-heimo hallinnut valtakuntaa rauhaisissa merkeissä, pitäen kansan kurissa ja järjestyksessä. Mutta kuten aina, eihän juoni ole mitään ilman äärimmäistä pahuutta. Tämän aukon tulee paikkaamaan Milia, paha jumalatar joka aiheuttaa riidan Lohikäärme-heimon keskuuteen, jonka seurauksena se jakautuu kahtia; näin syntyvät Valkoinen ja Musta Lohikäärme -heimot...

Ohjastettavaksi pelaajalle annetaan nuori Valkoisen Lohikäärme-heimon vaikuttaja, Ruy. Nimihän pelaajalle selviää vasta ohjekirjaa vilkaistuaan, sillä pelin aloittaessa pyydetään hämäävästi kirjoittamaan korkeintaan nelikirjaiminen nimi tallennuspaikkaa varten. Tähän siis kannattaa kirjoittaa Ruy, ellet halua nähdä sitä Jania tai Mikaa kutsuttavan ruudulla viiden sekunnin välein. Joillekinhan hahmon uuden nimen keksiminen on aivan päivänselvä rituaali, mutta minuun tämä ei ole ikinä purrut. Jätän aina hahmoille heidän omat nimensä, jotka pelintekijät ovat keksineet, ja heidän persoonallisuutensa voivat kasvaa niiden päälle.

Matkan varrella Ruyn joukkoon liittyy jos jonkinmoista kaveria, eikä hänen tarvitse kantaa maailman pahuudelta pelastamisen tuomaa raskasta vastuuta kokonaan yksin. Ruyn lisäksi pääset siis eliminoimaan vihulaisia myös Ninalla, Bolla, Mogulla, Oxilla, Karnilla, Gobilla ja Bleulla. Suurimalla osasta heistä on oma henkilökohtainen taito, jotka tulevat tarpeen pelin edetessä. Muun muassa Mogu osaa kaivaa maata, Nina voi muuttua isoksi linnuksi ja lennättää joukkion paikkoihin joihin jalan ei ole asiaa, Ruy pystyy kalastamaan ja Bo osaa metsästää ja kuljettaa ryhmän metsikön läpi.

Vaikka juoni eteneekin osittain lineaarisesti, ei tämä tarkoita etteikö se pitäisi mielenkiintoa yllä. Pelikerrat tuntuvat venyvän useisiin tunteihin kerrallaan, aivan kuin huomaamatta. Ja pelattavaa BoF:ssa riittääkin kymmeniksi tunneiksi. Mitä enemmän selvittelee myös juonen ulkopuolelle jääviä asioita, sitä pidemmäksi pelitunnit kasvavat. Ei ole mikään ihme, jos huomaat pelanneesi peliä yhteensä liki 40 tuntia.

BoF:n taistelutilanteet ovat hyvin yksinkertaisia. Ainakin Wild Armsia pelanneet ovat heti kuin kotonaan, BoF:n taistelujärjestelmän ollessa lähes identtinen Wild Armsin, ja monen muun roolipelin kanssa. Taistelun alkaessa ruudun keskelle ilmestyy valikko, josta löytyy Attack, Change, Spell, Item, Run ja Auto. R:stä tulee Defend, eli voit puolustautua vihollisen hyökkäykseltä tehokkaammin ja L:ää painamalla voi vaihtaa taisteluasemaa. Edessä fyysiset iskut tuntuvat vihollisessa voimakkaammin, mutta siinä olet heikommilla jäillä itsekin vihollisten lyöntien sattuessa normaalia enemmän. Takana taas lyöntisi eivät tehoa hyvin, mutta eipähän vastustajankaan iskut satu sinuun niin paljoa. Tämä taas ei koske maagisia hyökkäyksiä. Siksi kannattaakin pitää taikahyökkäyksiin nojaavat takana, ja raakaan voimaan luottavat edessä. Normaalisti oikeat taisteluasemat ovat kuitenkin hahmon joukkoon liittyessä jo valmiiksi oikein. Koska BoF:ssa tulee keskivertoroolipeliä enemmän random-taisteluita, eli kartalla tai luolistoissa kulkiessa ilmestyy satunnaisen askelmäärän välein taistelu, on tappeluiden Auto -komento näppärä. Se tekee joka hahmolla pelkkiä fyysisiä hyökkäyksiä, kunnes pelaaja painaa B:tä. Kyllähän pelkän A:n näpyttäminen taisteluissa käy pidemmän päälle puuduttamaan -- silloin kannattaa turvautua Auto-komentoon. Mutta pahempien vihollisten vastaan tulessa tästä kannattaa luopua, sillä niissä tarvitsee tiettyjä strategioita, jotka eivät todellakaan ole "Tulta munille!".

BoF tukee myös linkkikaapelia. Jos jäät pelissä jumiin, koska jokin esine tai hyvä ase puuttuu, voi linkkikaapelin avulla kaverukset vaihtaa keskenään tavaroita kasetista toiseen. Ihan hauska ja kätevä toiminto, jos vain raaskii luopua tavaroistaan.

BoF:n grafiikka ei tuo mitään, mitä ei ennen olisi nähty. Itse asiassa tämähän on nähty jo vuosia sitten, pelin ilmestyttyä Super Nintendolle vuonna 1993, eikä Capcom peliä GBA:lle kääntäessä viitsinyt puuttua ulkokuoreen sen järemmin. Mutta jos verrataan yleisesti ottaen GBA:n peleihin, on BoF:n grafiikka ihan mukiinmenevää. Eri asia on taas äänipuoli. Kavereilleni BoF:ia esitellessäni tämä tuntui jakavan mielipiteet kahtia; osa valitti musiikkien huonoudesta, toiset taas ylistivät ne taivaisiin. Itse pidin niistä hyvinkin paljon. Musiikithan luovat peliin tunnelman, ja BoF:ssa ne todellakin täyttivät velvollisuutensa. Ääniefektit ovat mitä niiltä voi odottaakin. Miekan viuhunta ja ihmisten puhe on vain sarja piipitystä. Mutta peleissä, eritoten roolipeleissä äänipuolella tärkein alue on musiikit ja ääniefektit jäävät oikeutetusti taka-alalle.

Breath of Fire on ehdottomasti yksi GBA:n parhaita pelejä, siitä ei ole epäilystäkään. Peliä SNES:llä jo ennenkin pelanneille ei se tarjoa mitään uutta, mutta voihan sillä olla hyvinkin suuri nostalgia-arvo. Meille Eurooppalaisille jää vain avoin kysymys, onko Golden Sun Breath of Fireä parempi ja jos on, niin kuinka paljon. Itse olen Golden Sunia kokeillut vain vähän, mutta ensivaikutelma on ollut sitäkin parempi. Jos vain rahaa riittää, uskon ettet tule kumpaankaan pettymään ja molempien ostoa kannattaa varmasti harkita. Erityisesti roolipelien ystäville uskaltaisin tätä vaihtoehtoa suositella. Mutta jos olet asiasta yhtään epävarma ja budjettikin huutaa armoa, suosittelen tilanteen vielä Golden Sunin julkaisuun asti tarkkailua, ja katsoa mitä NintendoFIN siitä sanoo. Siihen ei onneksi pitäisi enää kauaa kestää.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi