Kummituskartanossa ei kompuroida

Kun Mario ystävineen saa lomakutsun syrjäiseen loistohotelliin tuntemattomalta hyväntekijältä, niin mikäpä voisi mennä pieleen? Oikeastaan kaikki, mutta onneksi Luigi uskaltaa sitoa sankarin viitan harteilleen. Luigi’s Mansion 3 jatkaa Gamecubelta ja Nintendo 3DS:ltä tuttua seikkailua, jonka taika piilee Nintendon eläväisessä animaatiojäljessä.

Kolmas kerta toden sanoo

Mario, Peach, Toad ja kumppanit päätyvät luksusmajoituksen sijaan kauheaan kummitusten asuttamaan kartanoon. Jo ensimmäinen yö koituu porukan kohtaloksi, sillä tutut naamat lumotaan vangeiksi taulujen sisuksiin. Vain Luigi välttää kamalan kohtalon sukeltaen roskakuilun kautta kellarin pimeyksiin. Alkaa pelastusretki hotellin eri teemaisten kerrosten läpi kohti huippua ja lopullista pomotaistelua. Taustatarina on yhtä yllättävä kuin Marion seikkailuilta uskaltaa odottaa, mutta eipä se haittaa, kun muut osa-alueet viihdyttävät ja naurattavat.

Marion menestyksen varjossa elämään tottunut Luigi joutuu ottamaan vastuuta. Apuna on onneksi kakkososasta tuttu Polterpup-kummituskoira, joka nuolee ystävällisesti omistajansa naamaa toisin kuin edellisessä kohtaamisessa – eikä aikaakaan, kun hupsu professori E. Gadd vempaimineen pystyttää laboratorionsa pohjakerroksessa sijaitsevaan autotalliin. Tukijoukkojen ollessa kunnossa, vihreähattuinen sankari hiippailee Ghost Bustersista lainaamansa haamuimurin kanssa läpi käytäviä.

Luigin pelkurimaista hiippailua on ilo seurata läpi kauhujen talon

Kampanja koostuu kokonaisuuksista, jotka jaetaan hotellin kerroksiin. Jokaisessa tasossa tavoite on taltuttaa kiusaa tekevät kummitusvihulaiset sekä löytää hissistä kadonneet kerrosnapit, jotta matka kohti kaapattuja kavereita voi jatkua. Samalla Luigin varusteet päivittyvät ja pulmat monipuolistuvat. Selässä kannettava imuri puhaltaa ja puhkuu, imee ja pihisee. Lisäksi vempain ampuu tasaisiin pintoihin tarttuvia imukuppeja, joiden avulla esimerkiksi lukitut kaapit vedetään auki. Imurin ominaisuuksia hyödyntämällä päihitetään puzzlet, loppu- ja välipomot sekä kolutaan sokkeloisen kartanon jokainen kulma. Ympäristöissä riittääkin paljon tutkittavaa: kentät ovat pullollaan piilotettuja timantteja ja muita hullunkurisia yllätyksiä – rahasta puhumattakaan.

Animaation ihanaa juhlaa

Nintendon väki on onnistunut yhdessä asiassa uskomattoman hyvin: Luigi’s Mansion 3 näyttää ihanan eläväiseltä teräväpiirtoisessa ulkoasussaan. Ja terävältä! Animaatiojälki on kuin suoraan piirroselokuvasta. Luigin pelkurimaista hiippailua on ilo seurata läpi kauhujen talon, sillä hahmot ovat ilmeikkäitä ja persoonallisia kautta linjan. Samaa kehua on helppo jatkaa monimuotoisiin ympäristöihin, joissa esineet hajoilevat ja monet asiat ovat interaktiivisia. Sohvatyynyn välistä pilkottaa aina pari seteliä, kaapista kurkistaa hämähäkki ja ilkikuriset haamut piilottelevat ties missä.

Mariomaiseen tyyliin selkeää ääninäyttelyä ei kuulla, vaikka ikoniset huudahdukset ovatkin mukana. Luigi viestittää professori Gaddin kanssa retrohenkisillä Virtual Boy -laseilla, mutta puhe esitetään vain tekstikentillä. Toimiva tapa, kuten vuosikymmenet ovat todistaneet. Muu äänimaailma ja aiemmin kehuttu vivahteikas animaatio paikkaa ääninäyttelijöiden uupumista.

Varjoissa

Siinä missä audiovisuaalinen toteutus on A-luokkaista, pelattavuus ja toiminta herättävät pari pientä soraääntä. Kiinteät kamerakulmat on suunniteltu hyvin, mutta Luigin ohjattavuus – tai itse asiassa imurin suuntaaminen – on ajoittain kiikkerää ja epätarkkaa. Liikeohjauksella pystyy hienosäätämään suuntaa pystyakselilla, mutta varsinkin imukuppien ampuminen on epätarkkaa kautta linjan. Lisäksi jotkut nappiyhdistelmät aiheuttavat harmaita hiuksia: Kun vasemman ja oikean käden peukalot ovat tateilla ja sen lisäksi pitäisi vielä painaa A-nappia, niin huumori alkaa loppua. Onneksi yksinpelin vaikeustaso on suhteellisen anteeksiantava läpi kampanjan.

Kummituksia myös imuroidaan talteen tai taltutetaan muuten vaan. Toimintakohtaukset toistavat ikävästi samaa kaavaa, jolloin ne alkavat myös tylsistyttämään. Välipomot sentään vaativat pientä mietiskelyä normivastuksiin verrattuna.

Nintendon laatuleima

Käsikirjoitus ei tarjoa suuria yllätyksiä, vaan Luigin pelastusoperaatio on suhteellisen suoraviivainen seikkailu. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä pelaaminen on hauskaa, ja Nintendolle tyypilliseen tapaan toteutus ensiluokkaista. Kartanovisiitti sopii hyvin koko perheen viihteeksi pienistä ohjausepätarkkuuksista huolimatta. Lisäksi päähahmon muutos ainaisesta Mariosta velipoikaan piristää kivasti tilannetta – varsinkin kun päähahmon animaatiojälki hivelee silmää. Teosta onkin helppo suositella kaikille Switch-pelaajille: Luigi’s Mansion 3 on sympaattinen ja lämminhenkinen kokonaisuus karmaisevasta kartanomiljööstä huolimatta.

Peli sisältää myös minimoninpelin, mutta sitä ei päästy testaamaan arviota tehdessä.

Kirjaudu kommentoidaksesi