Pyjamasankarit, menkää jo nukkumaan

Kun aikuiset sammuttavat valot, Pöllö, Gekko ja Kolli käyvät toimeen kuin Toma konsanaan. Tällä kertaa lasten omat supersankarit seikkailevat uudessa videopelissä, jossa suurin mysteeri on laadun puuttuminen.

Taas yksi tusinatuotos

Outright Gamesin kiireinen syksy jatkuu. Perheen pienimpien suosikkihahmojen lisenssejä hyödyntävän julkaisijan nimeä on painettu tänä vuonna muun muassa Spirit-, Ryhmä Hau-, Addamsin perhe- ja Pipsa Possu -pelikoteloihin. Uusimpana vuorossa on PJ Masks, eli suomeksi käännettynä Pyjamasankarit. Lastenpeleille liian tuttu kaava jatkuu Pyjamasankarit: Yön sankarit -pelin suhteen, sillä teos ei tarjoa mitään yllättävää, ja laatukin on mitä on.

Puhu kovempaa!

Aloitetaan positiivisista asioista. Yön sankarit tukee niin tekstien kuin puheen muodossa molempia kotimaisia kieliä. Lukutaito ei ole siis vaatimus, jotta tehtävät onnistuvat ilman vanhempia, koska juoni ja kaikki ohjeet tarjotaan suomeksi tai ruotsiksi. Lokalisaation laatu ajaa asiansa, vaikka ääninäyttely onkin piirretyistä tuttua ylinäyttelyä. Äänimiksaus on sen sijaan luokattomasti toteutettu, sillä musiikit ja efektit peittävät puheet lähes kokonaan. Balanssia pystyy säätämään asetuksista, mutta silti television äänenvoimakkuus pitää olla todella kovalla, jotta sankareiden puhetta edes kuulee.

Jokainen kenttä näyttää lähes samalta.

Pieni tutkimusmatka valikkoihin paljastaa myös laatuosaston saamattomuuden. Valinnat hyväksytään A-napilla, joka ei kuitenkaan tee mitään. B-napilla peruuttaminen sen sijaan heittää valikot väliaikaisesti ranskaksi. Epämääräistä sekoilua, jota vähemmän konsoleista ymmärtävät vanhemmat eivät varmastikaan arvosta. Samoja outouksia näkyi myös ainakin kertaalleen pelin tekstityksissä, kun niihin yllättäen ilmestyi väärää kieltä parin virkkeen verran. Yritin toistaa samoja ongelmia Xbox Onella, mutta koko peli jäätyi alkuvalikkoon: ilmeisesti tallennustiedoston synkroinointi pilvestä kaataa tekeleen, jos hyppää eri konsolisukupolvien välillä.

Kaikki näyttää ja tuntuu samalta

Pelattavuudeltaan Pyjamasankarit monistaa PAW Patrol: On a Roll -pelistä tutun kaavan, kärjistettynä vain tekstuurit ovat muuttuneet vastaamaan lisenssiä. Suurin osa ajasta hypitään yksinkertaisissa tasoloikkakentissä keräämässä timantteja ja suorittamassa napin painalluksen vaativia pomotaisteluja. Ympäristöihin on lisäksi asetettu kolme kerättävää logoa, yksi jokaiselle sankarille. Välillä suoritetaan ajotehtäviä, joissa mutkitellaan kolmikaistaisella väylällä esteitä väistellen ja jalokiviä keräillen. Törmätessä ajoneuvo hidastuu hetkeksi, mutta epäonnistumisesta ei rankaista – ja hyvä niin. Kaikki kentät toistavat samaa kaavaa. Tylsää ja erittäin laiskaa pelisuunnittelua aikuisen silmään.

Kaasu pohjassa kohti seikkailua.

Audiovisuaalinen toteutus on uskollinen animaatiosarjalle, joskin staattiset taustat ja suttuiset tekstuurit vesittävät tunnelmaa. Yöllisiä kenttiä ei erota toisistaan, ellei katso valikoista missä on menossa. Jopa 80-luvun Super Mariot tiesivät, että kenttien välillä pitää olla eri teemoja ja taustoja, jotta ne jäävät muistiin. Suurin osa lapsista ei asiaa huomaa, mutta studioilta toivoisi silti jonkinlaisia standardeja myös lastenpeleihin. Pipsa Possu oli viimeisen päälle tyylikäs ja uskottava näkemys lähdeteoksesta, joten miksi edes tyytyä vähempään?

Mitä lapset ovat mieltä?

Omat lapseni kuitenkin tykkäsivät lopputuloksesta, vaikka ensiviehätys karisi nopeasti. Peli sai viisivuotiaalta kovasti kehuja ”hauskoista hahmoista ja hienoista jutuista”, mutta ajotehtävien kontrollien kiikkeryys harmitti kerrasta toiseen. Kolme vuotta vanhempi isoveli kommentoi astetta kriittisemmin kenttien tylsää ulkoasua, tehtävien suoraviivaisuutta ja ylipäätänsä monipuolisuuden uupumista.

Ihan kiva, mutta ei kovinkaan hauska. -Pyry, 8-vuotta

Neljäkymmentä euroa tuntuu isolta rahalta maksaa, ellei ole todellinen Pyjamasankarit-fani. Kentissä ei ole vaihtelua taikka haastetta tarpeeksi, jotta kaverikopla jaksaisi viihdyttää muutamaa iltaa pidempään. Toki vastassa ovat tutut arkkiviholliset Kuutytöstä Romeoon, ja kyseisten hahmojen animaatiot on toteutettu hyvin, mutta muut osa-alueet laahaavat pahasti perässä.

Pahiksillakin on tylsää.

Ei riitä, että kertaalleen luotua kaavaa monistetaan vastaamaan jokaista animaatiosarjan lisenssiä, ja sitten laitetaan puolivillainen tekele joulumarkkinoille tietämättömien vanhempien ostettavaksi. Kotimaisesta käännöksestä jälleen kerran pisteet, mutta muuten kannattaa suunnata katseensa esimerkiksi firman parempilaatuisiin (Ryhmä Hau, Pipsa Possu) julkaisuihin.

Kirjaudu kommentoidaksesi