Erinomainen Marvel's Spider-Man on saanut jatkoa konsolisukupolven taitteeseen. Tällä kertaa uusi tulokas Miles Morales ottaa hämiksen taakan kannettavakseen kahdella eri alustalla. Nyt katsotaan miten iltahämärää kohti laukkaava konsolisukupolvi pärjää tulevaisuuteen katsovan sarjan kanssa.

Esikuvan jalanjäljissä

Miles Morales jatkaa siitä mihin edellinen jäi. New York on turvassa viimeaikaisten tapahtumien jäljiltä, ja Peter Parker on ottanut nuoren Miles Moralesin oppipojakseen. Mutta varttuneemman seittisankarin arki on koetuksella. Peter jättää Milesin yksin vahtimaan Isoa Omenaa, jotta voisi hoitaa parisuhteensa Mary JAnen kanssa kuntoon. Eipä aikaakaan, kun uudet konnat uhkaavat metropolia ja Milesin on aikuistuttava kahta nopeammin suojellakseen kotiaan.

Nopeasti käy selväksi, ettei Miles Morales edes yritä olla täysimittainen jatko-osa, vaan pikemminkin välietappi hyvän alun ja lupaavan tulevaisuuden keskellä.

Tarinan voi pelata läpi ilman edelliseen koskemista, mutta kertausta on turha odottaa. Jos Miles Morales olisi TV-sarja, se olisi toisen kauden pilottijakso, jossa uuden maailman muutokset esitellään katsojille, kunnes päästään kunnolla vauhtiin.

Suora jatkumo tuo kuitenkin pieniä loogisia ongelmia tarinaan. Esimerkiksi pääpahiksena häärivä Roxxon-yhtiö ilmestyy kuin tyhjästä, vaikka sen luulisi olevan jo tapetilla ensimmäisessä pelissä. Lyhyen keston vuoksi myös loppuratkaisu on hitusen turhan pikaisesti taputeltu.

Kaikki kuten ennenkin

Suuria muutoksia ei myöskään nähdä pelimekaniikassa. Kuten Jyrin ansiokkaassa PS5-version arvostelussa käytiin läpi, peli on lisäosa niin hyvässä kuin pahassa. Milesin uudet venom-taidot ovat mukava lisä, mutta kovinkaan syvällistä kokemusta on turha odottaa. Tämä on harmi sinänsä, sillä itse pelaaminen kutsuu mukaansa viettelevästi, mutta tekemistä ei yksinkertaisesti ole paljoa.

Miles Morales on tästä huolimatta taattua Spider-Man laatua. Mikään muu sarjispeli ei ole tähän mennessä tavoittanut seittisingahtelua yhtä vauhdikkaasti. Kaupungin tutkiminen, rikosten estäminen ja pieni aarteenetsintä on edelleen hurjan hauskaa, vaikka se olisikin itsensä toistoa. Insomniac Games on täydellisesti tavoittanut supersankarin arjen, eikä hyvää kannata alkaa sorkkimaan.

On myös ilo huomata Miles Moralesin pyörivän vanhemmalla PlayStationilla täysin mallikelpoisesti. Latausaikoja on lyhennetty merkkittävästi aiemmasta, vaikka uuden sukupolven nopeuksiin ei päästä. Graafinen ilme on edelleen komeaa katseltavaa, eikä ilmalentojen aikana ehdikään huomata pieniä kauneusvirheitä. Ainoastaan hahmojen kasvoanimaatiot tuntuvat jo aikansa eläneiltä, varsinkin kun tavoitellaan hienovaraisempia tunteita. Yhtä suuria kahakoita kuin edeltäjässä ei tällä kertaa kohdata, mutta peli silti onnistui muutamaan otteeseen nykimään ikävästi ikääntyvällä raudalla.

Askel parempaan suuntaan

Kokonaisuus kuitenkin toimii yksityiskohtien ansiosta. Viimeinkin pääosassa loistaa vähemmistön edustaja, ja viimein sivuosat täyttyvät merkittävästi myös mielenkiintoisilla rooleilla, joissa nähdään muutakin kuin perinteistä valtavirtaa. Puolivälissä tarinaa tajusin, miten merkittävää ja ilahduttavaa on nähdä esimerkkejä nykymaailmasta, joka ei vastaa omaani. Sivutehtävissä tavattava kuuromykkä Hailey on myös piristävä yllätys. Kaikkien läsnäolo tuntuu normaalilta ja luonnolliselta, mikä on juuri se tasapaino, mitä haetaankin. Tätä lisää!

Myös kaikkien aikojen paras Spider-Man-elokuva, Into the Spider-Verse, saa osakseen rakkautta. Pelistä löytyy nimittäin Milesin kyseisessä rainassa käyttämä puku, jolla saa visuaalisen ilmeen näyttämään leffalta likipitäen täydellisesti. Hymyni ei olisi voinut olla leveämpi, kun ensimmäistä kertaa pääsi viilettämään kaupungissa elokuvaa imitoiden. Vielä kun taustalle saisi soimaan Daniel Pembertonin komeat musiikit.

Spider-Man: Miles Morales ei ole vielä se täydellinen hämispeli, mitä on odotettu, kuten ei ollut edeltäjänsäkään. Mutta kauaksi siitä ei jäädä. Insomniacin vauhdikas seikkailu tempaa mukaansa jälleen kerran, vaikka kyseessä onkin selkeä väliosa. Sitä voisi nurista, että kyseessä on vain lisää samaa herkkua kuin viimeksikin, mutta voiko sellaisesta oikeasti olla harmissaan?

Kirjaudu kommentoidaksesi