Werewolf: The Apocalypse – Earthblood on kelvollinen peli, mutta toiminta on turhankin suoraviivaista ja simppeliä.

Vuoden 2021 ensimmäinen World of Darknessin maailmaan sijoittuva rymistely ei sijoitu vampyyrien, vaan virkistävästi ihmissusien maailmaan. Cyaniden kehitystiimillä on plakkarissaan monia kohtalaisia onnistumisia, kuten vuoden 2017 Styx ja 2018 Call of Cthulhu. Ekoterroristiset ulvojat puhdistavat saastuttavat laitokset maan päältä huone kerrallaan, mutta siinäpä sisältö lopulta onkin.

Paha, paha biopolttoaine

Maailman suurinta taloushuijausta ja konkurssifirmaa muistuttava Endron-yhtiö on onnistunut saattamaan yksityisarmeijansa avulla ihmissusiheimon ahdinkoon, ja siinä sivussa koko maailman järjestyksen epätasapainoon. Endronin pahuus menee liioittelun puolelle, sillä kirjaimellisesti kaikki heidän projektinsa ovat räikeää viherpesua, jolle palkkasoturit naureskelevat. Markkinoille on tulossa uusi biopolttoaine, enkä spoilaa hirveästi paljastamalla sen olevan vähemmän ekologinen tuote. Irlantilaistaustainen Cahal päätyy taistelemaan tutkainta vastaan puhdistaakseen maan saastasta ja korruptiosta.

Taustalla häilyy jatkuvasti suurempi tarina kolmen maailmaa hallitsevan voiman, kaoottisen Wyldin, luovan Weaverin ja tasapainottavasta kaoottiseksi muuttuneen Wyrmin välillä. Ihmissusien maailma kulkee kaanonissa vampyyrien ja muiden yliluonnollisten olioiden rinnalla. Toisin kuin cityvampyyrit, ihmissudet asustavat lähinnä maaseudulla ja metsissä. Heidän motivaationaan on luonnon suojelu ja tasapainon varjelu. Ihmissudet ovat ikään kuin maapallon immuunijärjestelmä riistokapitalisteja vastaan. Endronin tehtaat ja valtapiiri ovat tulleet liian lähelle susien pesää, joten yhteenotolta ei voida välttyä.

Endronilla on käytössään melkoinen arsenaali aseita pyssymiehistä pikkumechoihin saakka. Oikeastaan liiketoiminnan laatu herättää kovasti kysymysmerkkejä, sillä varsinaisia duunareita näkyy tehtailla vain satunnaisesti. Maailma ei ole muutenkaan järin konsistentti, sillä kaikki nurkat vankiloita myöten ovat täynnä sudenmentäviä koloja ja ilmastointihormeja. Usein typerät voimakentät estävät kulkemisen väärään suuntaan ysärityylisesti. Eräässä tehtävässä nähdään hirveästi vaivaa muurin edessä olevan miinakentän kiertämiseen, vaikka silmällä näkee, että portin aukoista mahtuisi hyvin luiskahtamaan sisään.

Lupus homini lupus est

Cahal voi kulkea ihmisenä, sutena tai ihmissutena. Ihmismuodossa pelaaja voi keskustella, käyttää laitteita sekä ampua jousella, jossa on kiusallisen vähän ammuksia. Susimoodissa vauhti muuttuu nopeammaksi, eivätkä viholliset huomaa hukkaa helposti. Varsinainen taistelu tapahtuu ihmissutena, jolloin viholliset lentelevät verikaarissa pitkin seiniä. Käytännössä koko peli noudattaa samaa kaavaa: tehtävien välissä lätistään pesässä oleville olennoille, kunnes siirrytään noin 100 metrin päässä olevaan Endronin tehtaaseen vetämään kaikkia pataan.

Toiminta on yhdistelmä hiippailua ja mäiskettä, haluamassasi suhteessa. Saapuessaan uuteen huoneeseen Cahal voi hiippailla ihmisenä tai sutena napsien vihollisia kuristusotteella tai jousella. Tarjolla on usein hiippailukoloja, joita voi käyttää sutena sekä tietokone, jolla kameroita ja tykkejä voi sammuttaa. Lisäksi lähes joka huoneessa on panssariovia, joista täydennysjoukot saapuvat. Nämä voi sabotoida siten, että toiminnan räjähtäessä käyntiin lisäjoukot ottavat saapuessaan vahinkoa. Näppärällä vaistomoodilla pelaaja voi nähdä viholliset ja laitteet seinien läpi.

Hiippailu toimii varsin mukavasti, vaikkakaan esimerkiksi ruumiita ei ole mahdollista siirtää. Myöskään raskaampia vihollisia ei ole mahdollista tyrmätä, joten taistelua ei ole aina mahdollista välttää hiippailulla. Sotilaat eivät ole järin fiksuja, mutta heillä on radiopuhelin, joten käryn käydessä koko huone on nopeasti kimpussa. Tällöin on aika pistää raivot päälle ihmissusimoodissa ja teurastaa koko huone lisäjoukkoineen. Ilmeisesti tehtaan piuhat on vedetty sotkuun, sillä hälytys koskee vain kyseistä huonetta – noin 10 metrin päässä oleva seuraava huone käynnistyy taas hiippailulla.

Revi ne kappaleiksi

Taistelussa käytössä on kaksi moodia: ketterä ja vahva. On pelaajan mieltymyksistä kiinni, kumpaa on mukavampaa käyttää. Taistelu on varsin yksinkertaista – käytössä on olennaisesti lyönti, väistö ja pari erikoisliikettä. Tekemällä vahinkoa käyttöön kertyy kiihkopisteitä, joita voi käyttää parantamiseen ja erikoisliikkeisiin. Lisäksi raivopalkin kertyessä täyteen Cahal voi mennä hetkeksi supertilaan, joka yhdistää ketterän ja vahvan moodin edut. Vihollisen voi tappaa kertalaakista sen terveyden laskiessa tarpeeksi matalalle.

Viholliset ovat mukavan monipuolisia pikkuhyypiöistä mechoihin ja koviin karjuihin. Pelaajalle näytetään selkeästi hyökkäyshetket sekä latautuvat voimaiskut, joten väistely ei ole kovinkaan vaikeaa. Vaikka turpasaunaa tulisi, voi tavallisen vahingon parantaa käyttämällä kiihkopisteitä. Kuitenkin erityisillä hopea-aseilla tehty vahinko on parantumatonta huoneen loppuun asti – seuraavaan huoneeseen mennessä terveys korjautuu täyteen.

Melko pitkälle pärjää mättämällä eteenpäin, väistämällä kerran tai kaksi ja tarvittaessa vetäytymällä hetkeksi parantamaan haavoja. Taistelu ei ole kovinkaan taktista, vaan näppäimistön hakkaaminen riittää. Pelasin keskimmäisellä vaikeustasolla, mutta jälkikäteen tarkastellen olisin voinut ottaa suoraan vaikeimman asteen. Nyt ainoastaan pari pomotaistelua tuotti lievää stressiä, mutta nekin tuli läpäistyä viimeistään kolmannella yrityksellä. Perusviholliset ovat enemmän tai vähemmän heittopusseja, mikä tuottaa toki tyydyttävää voimafantasian tunnetta.

Hahmon kehittäminen tapahtuu melko lyhyellä kykypuulla, jonka kehittämiseen vaadittavia henkipisteitä saa tehtävien suorittamisen lisäksi kentältä vaistomoodin avulla löydettävistä kohdista. Aivan kaikkia taitoja en itse onnistunut keräämään, vaikka nuohosinkin kenttiä melko huolellisesti runsaan kymmenen tunnin ajan. Käytännössä pelaajan kannattaa tehdä valinta kahden taisteluasennon väliltä ja panostaa kunnolla toiseen niistä.

Kyllähän tätä pelaa

Werewolf on monessa mielessä masentavan keskiverto peli. Missään nimessä se ei ole huono peli, sillä tärkeintä antia oleva taistelu on oikein maistuvaa. Se on oikeastaan jopa niin suoraviivaista, että mikäli huoneessa on raskas vihollinen, voi paidan repäistä heti astuessaan sisään huoneeseen, sillä on selvää, ettei kaikkien vihollisten tyrmääminen tule onnistumaan. Tämä on hieman laiskaa pelaamista, mutta loppupelissä en jaksanut enää olla hienovarainen.

Onneksi taistelu on toimivaa, sillä monet pienet asiat vievät uskottavuutta. Toiminta on hyvin putkimaista. Vaikka hiivintä on sujuvaa, ovat hiippailumahdollisuudet lähinnä maustetta turpasaunan seassa. World of Darknessin maailma on ymmärretty periaatteessa hienosti, mutta niinkin yksinkertainen asia kuin huono kasvoanimaatio vie tarinalta heti syvyyttä. Tällaisia pieniä ärsytyksen aiheita on runsaasti sujuvan perustoiminnan sivumausteena. Harmillisinta on se, että kyseessä on selvästi ennemmin edellisen kuin uusimman sukupolven teos.

Voin periaatteessa suositella Werewolf: The Apocalypse – Earthbloodia varauksin. Kyseessä ei ole hienovarainen peli, kuten World of Darknessiin sijoittuvat teokset yleensä, vaan täysverinen toimintapeli. Kun tämä premissi on hyväksytty, voi teos löytää oikean kohderyhmän. Beat 'em uppina tämä on oikein mainio – tärkeintä on, että kyseessä on voimafantasia, jossa pahoja, pahoja ympäristöä tuhoavia palkkasotureita saa riepotella pitkin seiniä. Niin metsä vastaa, kuin sinne huutaa!

Kirjaudu kommentoidaksesi