Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Rain On Your Parade nostokuva

Tämä peli saa kokijansa vesiliukumäkeäkin märemmäksi

Eipä tule toista samanlaista peliä ihan heti mieleen.

Rain on Your Parade on nimittäin jotain erilaista. Kuinka monessa muussa nimikkeessä sitä ohjataan pilveä, jonka tehtävänä on pilata pahaa-aavistamattomien ihmisten päivät?

Tämä se on sitä todellista pilvipelaamista

Unbound Creations -studion tuotos on yhdistelmä erilaista hupailua yhdistettynä kevyisiin aivopähkinöihin sekä rekka-autolastilliseen huumoria. Pelaajan ohjattavaksi annetaan pieni pilvi, jonka tehtävänä on muun muassa pilata häät sateen muodossa, polttaa koko varastohallin sisältö tuhkaksi, suojella pommia pyssymiehiltä ja heittää ihmishahmoja uima-altaaseen. Noin muun muassa.

Matkan alussa pieni pilvenhattaramme osaa ainoastaan tehdä sadetta, mutta matkan varrella kykyjä kertyy salamoinnista lumisateeseen ja tornadoihin. Näitä taitoja käytetään kattavasti erilaisiin höpöilyihin, joista osa on hittejä ja osa huteja.

Iloa pilaamassa rannalla, mutta sentään tyylikkäänä

Koettavana on noin viitisenkymmentä kenttää, joten pelattavan ei luulisi loppuvan ihan heti. Käytännössä ruudut ovat kuitenkin enimmäkseen lyhyitä rykäisyjä, joissa on yhdestä useampaan tavoitetta suoritettavana. Suoritteet voivat olla vaikkapa kaikkien ihmisten (nimikkeen kielellä "hoomans") kastelua sateella tai useampikohtaisia haitantekoja ravintolassa. Joskus tavoitteen voi suorittaa muutamassa sekunnissa, välillä koitokseen voi upottaa kymmenenkin minuuttia.

Osuupa matkan varrelle useampia temmellyshetkiä, joilla ei ole minkään sortin tavoitetta. Esimerkiksi yksi kenttä on omistettu maalaamiselle, joka hoidetaan imaisemalla maaleja pilven kitusiin ja satamalla niitä sitten kankaalle.

Kun pelin on pelannut lopputeksteihin asti, aukeaa läpäistyihin hupihetkiin lisätavoitteita, joita koettaa täyttää. Näin niihin lyhyempiinkin koitoksiin tulee palattua ainakin sen toisen kerran.

Jokin hauska väliotsikko sadasta salamasta

Hupia saa aikaiseksi myös itse kumpupilvemme modaamisesta. Kenttien tavoitteita täyttämällä avataan käyttöön erilaisia hattuja sekä jos jonkin sortin asusteita hanskoista aurinkolaseihin sekä… moottorisahaan asti. Ja jos hattaran ilme ei miellytä, on naamataulu myös mahdollista piirtää uudelleen.

Hiippailua bandana päässä, ihan kuin tämä olisi tuttu skenaario jostain muualta

Eikä hupi tähän lopu. Pelintekijät ovat selkeästi muiden viihteenmuotojen ystäviä, sillä mukana on hatunnostoja muihin videopeleihin sekä televisiosarjoihin. Nimikkeen alussa kohdataan kuin suoraan Metal Gear Solid -toimintaseikkailuista napattu ruutu, mikä kohottaa suupielet ylös. Suurimmat peukut ansaitsee kuitenkin kenttä, jonka lokaatio esittää erään komediasarjan toimistotiloja. Koko tämä kenttä tuli koettua suupielet korvissa. Onpa nimikkeeseen ympätty myös yhtä klassikkoräiskintää imitoiva ensimmäisen persoonan räiskintäkenttä.

Ulkoasultaan tuotos ei ole se markkinoin kaunein ja komein, mutta ideaansa nähden se toimii silti mukavasti. Ihmishahmot eivät näytä liian aidoilta, joten niiden viskely ja salamalla polttaminen ei aiheuta suuria tunnontuskia. Jotkin sivuosassa olevat olennot, kuten vaikkapa yhden kentän mesikämmen, ovat staattisia paikallaan möllöttäviä möllyköitä.

Tässä juhlittiin äsken Maarit-Eerikin syntymäpäiviä

Pelaaminen on helppoa ja kontrollit ovat perin simppelit. Ainoata harmitusta koituu tornadon käyttämisestä esineiden viskomiseen. Jos esimerkiksi keilapallo pitää imaista ilmapyörteeseen ja heilauttaa se haluttuun suuntaan, ei lopputulos ole usein se haluttu.

Musiikista haluaisi sanoa jotain, mutta se ei jätä kovinkaan suurta muistijälkeä itsestään. Sitä kyllä on, mutta se menee yhdestä korvasta sisään ja puhurina toisesta ulos. Missään kohdin se ei sentään ala häiritsemään, minkä voinee laskea kehuksi. Ääninäyttelyä on harvassa, mikä voi olla hyvä asia, etenkin jos maailmankartalla olevaa yhtä teini-ikäiseltä kuulostavaa puuta kuuntelee hetkeäkin pidempään. Kaikki dialogi, hauskalla huumorilla kyllästetty sellainen, esitetään tekstinä erilaisten huudahdusten, naureskelun ja muiden ölinöiden saattelemana.

Nimetön pilvipeli

Mutta mitenkäs se varsin oleellinen asia, onko Rain on Your Paradea hauska pelata? Lyhykäisyydessään vastaus on kyllä, useimmiten. Moni kenttä on hupia, parhaimmillaan suupielet nostattavaa sellaista, kuten edellä mainittu televisiosarjaviittaus. Aivan kaikki ei kuitenkaan osu maaliinsa, kuten vaikkapa yhtä suurta pelisarjaa versioiva seikkailu, joka on ideana mainio, mutta toteutukseltaan tylsänpuoleinen.

Ettei nyt vain kävisi mitään sammiolliselle ruokaa

Nimikkeen päälle 50 koitosta on kokenut parissa illassa, noin kolmessa–neljässä tunnissa pelaajan taitotasosta riippuen. Nimike sopii todennäköisesti nuoremmallekin kokijalle, vaikka ihmishahmojen "kärventäminen", muutamat zombit ja muut höpön näköiset otukset voivat aivan pienimpiä kummastuttaa.

Peliä voi suositella kaikille heille, keitä Untitled Goose Gamen hyvällä tapaa hölmö meno ja Donut Countyn vekkuli pelattavuus huvittivat. Tähtiarvosana kun on pakko keksiä, niin olkoon se neljä tähteä. Lopputuloksena olisi ihan yhtä hyvin voinut olla kolmekin tähtöstä, mutta ajatus nimikkeen pariin palaamisesta ei tunnu lainkaan hassummalta idealta, mikä on hitusen paremman pelin merkki.

Kirjaudu kommentoidaksesi