Tämä näyttää kovin tutulta
90-luvun mukulat tunnistaat The Midnight Walkin heti omakseen. Sen visuaalinen tyyli on suoraa lainausta Tim Burtonin ja Henry Selickin virtuoosimaisista elokuvista, jotka puolestaan lainasivat saksalaisen impressionismin mestareilta. Uudelle sukupolvelle vääristyneet, mutta silti ihastuttavat hahmot ovat hieno portti siihen makaaberiin maailmaan, jossa entisaikojen gootit piehtaroivat.
Stop motion -animaatiolla toteutettu seikkailu on visuaalisesti huikea kokemus. Näin sen oikeastaan pitääkin olla, sillä itse pelattavuudesta ei jää paljoakaan sanottavaa. Pienimmätkin yksityiskohdat on viimeistelty rakkaudella, ja tämän taidetyylin rosoisuus on omiaan kuvaamaan rikkinäisen maailman menoa. Jokainen nyrjähdys ja rakenteellinen virhe tuo kokonaisuuteen omaa karismaa. Savianimaatiosta voi jopa erottaa taiteilijan kädenjäljen kirjaimellisesti.
Tarina on tuttu sekoitus klassista folkloristiikkaa ja lainattuja satuja. Päähenkilönä häärii myyttinen Burnt One (löyhästi suomennettuna Loppuunpalanut, mikä varmasti osuu itse kullekin aika lähelle) herää luolasta ja lähtee seikkailuun korjaamaan vinksahtaneen maailman virheet. Ensin laitetaan silmät takaisin rikkinäiseen kehoon, sitten haparoiden etsitään korvat, joilla kuulla jotain. Tavoitteena on suojella pientä Ruukkupoikaa (Potboy), jota koko maailma tuntuu haluavan potkia vuorollaan.
Matkalla kohdataan muita repaleisia kulkijoita, jotka muistuttavat psyykkeen eri suvannoista ja kolhuista. Burtonin koskettavan synkät runot kokoelmasta The Melancholy Death of Oyster Boy and Other Stories tulevat mieleen enemmän kuin kerran. Vertauskuvat eivät ole hienovaraisia, mutta ei niiden tarvitsekaan olla.
Makeaa ei ole kuitenkaan liiaksi: The Midnight Walk kestää vain muutaman tunnin verran, mikä ei yllätä kun tekotapa on näin vaativa. Vertauksena voi katsoa Guillermo Del Toron mestarillista Pinocchio-sovitusta. Alle parituntisen stop-motion-animaation tekoon meni viisi vuotta.
Pelattavaa vain muutamille
The Midnight Walk kertoo heti alkuun, että se on suunniteltu ja toteutettu erityisesti VR-kokemukseksi, joka on parhaimmillaan koettu kuulokkeiden kautta. Useammat pelin hienouksista vaativat herkkiä aisteja, eikä helpotusta löydy millään tasolla niille, joilla on kognitiivisia rajoituksia. Vaikka pelin voi kokea perinteisellä tavalla ilman lisälaitteita, sen mekaniikat on tiukasti sidottu VR-puolen toimintoihin.
Lopputulos on siis erikoinen sotku, jota ihastelee juuri niin paljon kuin peli antaa luvan. Omalla kohdalla esimerkiksi tietyt äänen avulla paikantamiseen pohjautuvat pulmat osoittautuvat todella turhauttaviksi, sillä peli on miksattu vain tiettyjä ihmistyyppejä varten. Auta armias, jos näkö olisi vielä heikompi.
Varsinainen painotus on tunnelmoinnissa ja paikkojen ihastelussa. Tästä huolimatta The Midnight Walk tarjoilee muutamia pieniä ongelmia ratkottavaksi ja heppoisia juoksukohtauksia, joissa onnettoman päähenkilön pitää paeta isommilta hirviöiltä. Perinteisellä tavalla pelattuna nämä olivat tuttua kauraa, eli juokse paikkaan A sytyttämään soihtu päästäksesi läpi seinästä B. Virtuaalitodellisuudessa lopputulos voi olla vaikeammin lähestyttävä. Käsintehty maailma on lopulta niin vaikeasti tulkittava kokonaisuus, että varsinkin juokseminen ja ahtaissa käytävissä rimpuileminen tuntuu jo ajatustasolla ikävältä kokemukselta.
Nätti demo pienille piireille
The Midnight Walk on nätti kuin sika pienenä. Se on omiaan demoamaan esimerkiksi hyvän OLED-telkkarin värimaailmaa. Muutaman tunnin pituinen fiilistely toimii myös hyvänä makupalana suurempien ähkyjen välillä, vaikka sen heppoinen tarina ei jätä sen suurempaa mielikuvaa. Nostalgiannälkäiset löytävät myös paljon rakastettavaa pelistä, joka näin häpeilemättömästi kumartaa 90-luvun leffojen tyylisuuntausten perään.
Täysihintaisena sitä ei kuitenkaan voi suositella. Täydellinen esteettömyys-asetusten puute on vähintäänkin kyseenlainen rike jo itsessään. Sen ohella lyhyt kokonaisuus ei tarjoa paljoakaan uudelleenpeluuarvoa. Jahka matka on talsittu alusta loppuun, The Midnight Walk ei anna oikein mitään syytä palata takaisin sen pariin.
Jahka alennusmyynnit iskevät ja jos visuaalinen anti on tärkeämpää kuin itse pelattavuus, sitten The Midnight Walk on kokeilun väärti. Mutta vain silloin ja jahka odotukset on asetettu hyvissä ajoin oikealle tasolle.
KonsoliFIN on ylpeä OpenCriticin jäsen
