Ulkoisten maailmojen rumemmalla puolella

Vuoden 2019 lokakuussa julkaistu The Outer Worlds oli Obsidianilta mainio taidonnäyte. Se tuntui, näytti ja kuulosti sci-fillä höystetyltä Fallout: New Vegasilta taistelujärjestelmää myöten. Nyt Switch-käännöksiin viime aikoina erikoistunut singaporelaisyhtiö Virtuos yrittää tuoda tämän toimintaroolipelieepoksen Nintendon pikkukonsolille. Urheasta yrityksestä huolimatta käännökselle ei voi hyvällä tahdollakaan antaa puhtaita papereita.

Avaruusseikkailu 2355

Eletään vuotta 2355. Megakorporaatiot ja ryöstäjäparonit ovat alkaneet pikkuhiljaa asuttaa planeetta Maan sijaan avaruutta. Pelin päähahmo on matkustajana aluksella nimeltä Hope, joka liitelee pitkin aurinkokuntaa. Jokin sukkulan laitteistossa kuitenkin hajoaa ja vaikka alus on syöksymässä kohti tuhoaan, Halcyonin lautakunta päättää antaa koneen mennä tuuliajolle ja hylätä matkustajat tyystin. Alus päätyy lopulta Typhon-nimiselle jääplaneetalle.

35 vuotta myöhemmin tiedemies nimeltä Phineas Vernon Welles onnistuu kuitenkin löytämään sukkulan. Hän pelastaa päähahmon eli ”muukalaisen” syväjäästä ja lähettää hänet Terra 2 -planeetalle. Lopulta pelaaja on keskellä suurta salaliittoa, joka uhkaa tuhota koko Halcyonin siirtokunnan. Sattumien kautta muukalainen saa käyttöönsä aluksen nimeltä ”Epäluotettava” (kyllä, Unreliable), joka on kuitenkin nimestään huolimatta toimiva kapistus. Alukselta löytyy myös juttuseuraa, sillä sen tekoälynä toimiva astronavigaattori ADA juttelee pelaajalle mukavia. Hahmo onkin lopulta yksi pelin persoonallisimpia tyyppejä, jonka kanssa rupattelee mielellään.

ADA ei pelkää käyttää kovia otteita.

Tule sellaisena kuin olet

Fallout-tyyliin myös The Outer Worlds tarjoaa pelaajalle mahdollisuuden hahmonluontiin. Ensin valitaan sukupuoli, kasvonpiirteet, hiukset ja muut ”koristeet”. Sen jälkeen sorvataan omaan makuun sopiva kykypuu, jossa voi erikoistua mm. hyviin puhelahjoihin, häivetekniikoihin, lääkintätaitoihin, lähi- ja kaukotaisteluun, tieteeseen tai tietotekniikkaan. Lisäksi pelaaja saa kehittyessään ”perkkejä” eli etuja, jotka tuovat mukanaan esim. parempaa suojausta, nopeampaa kävelyä ja juoksua tai vaikkapa halvempia kauppahintoja. Hahmonkehityssysteemi on melko perinteinen ja sangen tuttu toimintaroolipelejä enemmän pelanneille, mutta mitäs sitä hyvää vaihtamaan, jos se ei ole rikki.

Fallout on mainittu arvostelun aikana moneen kertaan ja sille on looginen syy, sillä The Outer Worldsin taistelusysteemi ottaa vahvasti vaikutteita kyseisestä pelisarjasta.

Itse valikot ovat ulkoasultaan selkeät, mutta parannettavaakin löytyisi. Jos pelaajalla on ase valittuna, sille ei voi tehdä mitään valikoista käsin (ei myydä, korjata tai mitään muutakaan), vaan se pitää saada ensin pois käpälistä pelitapahtuman aikana. Lisäksi pikamatkustuspaikan valitseminen kartalta oli jotenkin hankalaa, sillä ikonin saaminen ”haarukkaan” tuntui paikoin tarpeettoman kankealta. En myöskään pitänyt kauheasti siitä, että ammukset näytetään kolmena tyyppinä sen sijaan, että jokaiseen aseeseen olisi omat kudit. Nyt pelaaja joutuu arvailemaan, mikä ammus sopii mihinkin. Pyssyvalikoimaa on toki laajalti, joten tavallaan ymmärrän ratkaisun, mutta se aiheuttaa turhaa sekaannusta.

Kas tässä meitsi eli minä itte.

Laajenna aikaa mielesi mukaan

Fallout on mainittu arvostelun aikana moneen kertaan ja sille on looginen syy, sillä The Outer Worldsin taistelusysteemi ottaa vahvasti vaikutteita kyseisestä pelisarjasta. ”Taktinen ajan laajennus” poikkeaa kuitenkin esikuvansa V.A.T.S.ista siten, että aika ei koskaan pysähdy täysin. Paikallaan seisoessa ajanpysäytysmittari kuluu hyvin hitaasti, kun taas ampumista ja muuta aktiviteettia harjoittaessa se tyhjenee yhdessä hujauksessa. Kyseessä ei ole pelkästään aikaan liittyvä apuväline, vaan pelaaja voi tapahtumia hidastaessaan mm. sokeuttaa ja rampauttaa vihollisia sekä hankkia lisätietoa niiden heikoista kohdista. Toiminta pysyy täten kautta linjan sulavana ja tuo mukanaan taktisia elementtejä.

"Taktinen ajan laajennus" paljastaa vihollisista tarpeellista tietoa.

Nappaa kaverit kadulta mukaan

”Muukalainen” ei joudu taivaltamaan yksin, vaan pelaaja voi valita porukkaansa kaksi muuta hahmoa poistuessaan Epäluotettavasta maan kamaralle. Tekoälytovereista on paljon hyötyä, sillä ne osaavat toimia taisteluissa sekä itsenäisesti että annettujen käskyjen kautta. Myös pelaajan oma reppu laajenee ja ominaisuudet paranevat sitä mukaa, mitä paremmaksi kamuja päivittää ja miten hyvin niiden varusteista huolehtii. Mukava lisä on myös eri hahmojen tuomat agendat sekä maine ihmisryhmien keskuudessa. Jos jatkuvasti pissitään jonkun tietyn ryhmän edustajien niskaan, käyvät nämä tyypit ”rajan ylittyessä” kyselemättä päälle. Jos taas pelaaja toimii jonkun oman ryhmäläisen arvoja vastaan riittävän radikaalisti, saattaa kyseinen tyyppi hylätä koko porukan. On siis syytä miettiä tarkkaan, miten menettelee ja kenen joukoissa seisoo.

Planeetalle laskeutuessaan pelaaja saa valita kaksi kumppania mukaan.

Tällä planeetalla ei tule kuin silmät kipeäksi

On aika nostaa kissa pöydälle ja vastata päivänpolttavaan kysymykseen: miten Switchin tekniikka riittää näin massiivisen Unreal Engine 4 -pelin pyörittämiseen? Valitan, sillä minulla ei ole kovin hyviä uutisia.

On siis syytä miettiä tarkkaan, miten menettelee ja kenen joukoissa seisoo.

Vaikkei The Outer Worlds ollutkaan saapuessaan ihan tekniikkataivaan terävintä kärkeä, oli se silti ulkoasultaan nätti, värikäs ja ennen kaikkea todella tunnelmallinen. Samaa ei voi sanoa Switch-versiosta. Virtuos ei ole tehnyt minkään sortin räätälöintiä tekstuureille, vaan kaikkea on vain tyydytty skaalaamaan alaspäin, jonka takia peli näyttää mutaiselta ja haalealta. Lopputulos muistuttaa ensimmäisen aallon PS3-peliä, jossa kaikki pinnat on hahmoja lukuun ottamatta korvattu PS2-tason tekstuureilla. Kokonaisuuden kruunaa lähellä pelaajan naamaa putkahtelevat objektit, matala resoluutio ja paikoin viiveellä latautuvat tekstuurit. Käsikonsolitilassa ulkoasu vielä menettelee niukin naukin, mutta tv-ruudulla pelatessa tulee lähinnä paha mieli.

Onneksi olkoon, saat katsoa latausruutua myös kesken kirmailun!

Kaiken tämän voisi vielä jotenkin antaa anteeksi, jos pelaaminen olisi sujuvaa. Näin ei kuitenkaan ole, sillä ruudunpäivitys huitelee pahimmissa kahakoissa 10-20 freimin välillä, mikä tekee taistelemisesta sietämätöntä, vaikka miten hidastaisi aikaa. Tähän kun lisää päälle lähes minuutin mittaiset lataustauot eri alueille mentäessä, koetellaan pelaajan kärsivällisyyttä jo perusasioiden äärellä turhan paljon.

Käsikonsolitilassa ulkoasu vielä menettelee niukin naukin, mutta tv-ruudulla pelatessa tulee lähinnä paha mieli.

Maisemat eivät yksityiskohdilla koreile.

Avaruusambienssia

Justin E. Bellin säveltämä ambienssimainen ääniraita sopii peliin erinomaisesti. Taisteluiden aikana soiva intensiivisempi musiikki on sekin hyvin sävellettyä, vaikkei mielenporaavia melodioita kuullakaan. Ääninäyttely ansaitsee myös kiitosta. Erityisesti Ashley Burchin (Life is Strange) näyttelemä Parvati Holcomb on sympaattinen tyyppi, joka kannattaa pitää menossa mukana aina kun mahdollista.

Tallessa on

Rosoisen pinnan ja kaiken nillityksen alta paljastuu kuitenkin se samainen The Outer Worlds, joka hurmasi pelaajat viime vuoden lopulla. Sisällön puolesta peli on täysin ennallaan ja ääninäyttelykin on kokonaisuudessaan tallella vieläpä hyvällä äänenlaadulla. On siis sääli, että tällä kertaa Virtuos haukkasi auttamatta liian ison palan kakkua kääntäessään pelin Switchille.

On aika nostaa kissa pöydälle ja vastata päivänpolttavaan kysymykseen: miten Switchin tekniikka riittää näin massiivisen Unreal Engine 4 -pelin pyörittämiseen? Valitan, sillä minulla ei ole kovin hyviä uutisia.

The Outer Worlds on maittava kokemus etenkin sci-fin ystäville. Se on myös mainio peli siinäkin mielessä, että sen pelaamiseen ei tarvitse varata sataa tuntia, jotta näkee kaiken mitä sen tarinalla on kerrottavana ja maailmalla annettavana. Se ei myöskään keksi pyörää uudelleen oikein millään osa-alueella, mutta tekee asiat mukavuusalueensa sisällä todella vakuuttavasti. Kokonaisuus toimii kuin viriilin nuoren miehen ajatus, vaikka sen ohjaaja-tuottaja Tim Cainilla ja ohjaaja-käsikirjoittaja Leonard Boyarskylla on pelialan työvuosia takana yhteensä yli puoli vuosisataa. Mikäli olet länsimaalaisten toimintaroolipelien ystävä, tee itsellesi palvelus ja koe tämä peli, mutta millä tahansa muulla laitteella. Switch-version heikennykset ovat yksinkertaisesti liian radikaaleja, etenkin pelin tunnelman ja sujuvuuden kannalta.

Mikäli omistat pelin PS4:lle, Xbox Onelle tai PC:lle, voit huoletta laittaa arvosanaan kaksi tähteä lisää, kuten arvostelijamme Tommi Viitanen tekikin.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi