Vuosi on 2017. Nintendo julkaisee uuden osan The Legend of Zelda -pelisarjaansa ylistyksen saattelemana. Muutama vuosi myöhemmin Koei Tecmo julkaisee Hyrule Warriors: Age of Calamity -pelin, jossa aiemmin mainitun pelin hahmot taistelevat massiivia vihollismassoja vastaan.
Vuosi on 2023. Nintendo julkaisee uuden osan The Legend of Zelda -pelisarjaansa ylistyksen saattelemana. Muutama vuosi myöhemmin Koei Tecmo julkaisee Hyrule Warriors: Age of Imprisonment -pelin, jossa aiemmin mainitun pelin hahmot taistelevat massiivisia vihollismassoja vastaan.
Miksipä sitä muuttamaan hyväksi havaittua kaavaa?
Ensimmäinen edellisistä Hyrule Warriorseista sai arviossamme neljä tähteä vajavaisuuksistaan huolimatta. Saman tähtimäärän saa myös vastikään julkaistu Hyrule Warriors: Age of Calamity, joka on huomattavasti edeltäjäänsä toimivampi kokonaisuus.
Hyrylän soturit, täällä taas
Koei Tecmo on työntänyt markkinoille vinon pinon musou-/Warriors-pelejä. Suuri osa niistä sijoittuu feodaaliajan Japanin maisemiin, mutta studio on yhdistänyt voimansa myös useiden anime- ja pelisarjojen kanssa. Mukana ovat olleet muun muassa One Piece, Gundam, Fire Emblem ja Persona. Valikoimaa riittää siis runsaasti.
Jos on pelannut muita Warriors-pelejä, niin tietää hyvin pitkälti minkä sortin toimintaa on luvassa. Mikäli ei, niin pieni kertaus lienee paikallaan.
Näissä teoksissa ohjattavat hahmot ovat todellisia supersotureita, jotka kestävät valtavasti vahinkoa ja pyyhkäisevät kerralla kymmeniä vihollisia kanveesiin. Yhden tehtävän aikana voi lähettää jopa tuhansia vastustajia autuaimmille taistelukentille.
Riviviholliset kaatuvat helposti, mutta pomot vaativat enemmän työstämistä. Nujertamisessa auttavat erikoishyökkäykset, eri sortin apuvälineet ja eri hahmojen yhteistyöliikkeet.
Hack and slash -tyylinen meno voi vaikuttaa ensisilmäilyllä aivottomalta mäiskeeltä, mutta onneksi pinnan alla on paljon enemmän kuin mitä nopean vilkaisun perusteella voisi päätellä.
A Zelda to the Past
Hyrule Warriors: Age of Imprisonment yhdistää kaksi ikonista pelisarjaa: Warriors-tyylisen toiminnan ja The Legend of Zelda -maailman. Pelissä nähdään runsaasti Tears of the Kingdom -lainoja, kuten hahmoja, mekaniikkoja ja eri sortin muita elementtejä.
Tarina vie Zeldan kauas menneisyyteen, aikaan jolloin Hyrulen ensimmäinen kuningas ja kuningatar hallitsivat, ja Ganondorf punoi katalia juoniaan. Tapahtumat sijoittuvat Tears of the Kingdomin takaumien aikaan, noin tuhat vuotta ennen tuon seikkailun Link-miekkamiehen seikkailuja. Tämä tekee juonesta kiinnostavimman niille, jotka ovat pelanneet Tearsin. Samalla tämä tarkoittaa, että suurimmat käänteet ovat jo tuttuja.
Silti odotukset ovat korkealla: luvassa pitäisi olla syvyyttä hahmoihin, jotka aiemmin vilahtivat vain takaumissa. Lisäksi tarinan kerrotaan olevan virallista Zelda-kaanonia, toisin kuin edeltäjän Age of Calamityn.
Valitettavasti käteen ei jää aivan tuhottomasti.
Menneisyyden tunnelma ei juuri välity – maailma näyttää lähes suoraan Tearsista kopioidulta vihollisineen ja taivassaarineen. Historiallisesta aikakaudesta olisi voinut ammentaa paljon enemmän. Juoni pysyy yksinkertaisena, ja hahmot jäävät ohuiksi. Ganondorf, jonka pitäisi olla keskiössä, jää käytännössä sivurooliin.
Muutaman juonikuvion ympärillä tanssahdellaan ikään kuin niitä ei haluttaisi paljastaa niille, ketkä eivät ole kokeneet emopeliä. Ymmärrettävää mutta hassua.
Se on sanottava, että tarina ei ole kovin monimutkainen tai käänteitä tarjoava. Onneksi toiminta on kuitenkin kivaa.
Virallista Zelda-gano... kaanonia
Toimintaa on tarjolla päälle 20 tarinatehtävässä, joiden ohella pelin karttaruutu on ennen pitkää täynnä kuvakkeita edustamassa astetta pienempiä taisteluja. Mäiskimään lähdetään maksimissaan neljän pelaajan ohjastaman soturin kera, joiden ohella areenoilla voi pyöriä tukku muita päähahmoja statisteina.
Pelaaminen on pääosin suoraviivaista: suojellaan liittolaisia, vallataan leirejä ja kurmotetaan pomovihollisia. Kuten mainittua, niin riviviholliset kaatuvat helposti, mutta isommat vastustajat vaativat erikoisliikkeitä ja yhteistyöhyökkäyksiä. Perushyökkäykset lähtevät yhdestä napista, voimakkaammat toisesta, ja mukana ovat myös väistöt, suojaukset sekä esineiden käyttö.
Näyttävimmät hetket syntyvät kahden hahmon yhteishyökkäyksistä, kun asialle omistetut mittarit ovat täynnä. Unohtaa ei toki sovi myöskään niitä erityisen voimakkaita hyökkäyksiä, joita voi jaella vihollisen kestomittarin tyhjennyttyä.
Aivan pelkkää yhden napin mäiskimistä ei siis ole tarjolla. Siitä huolimatta mäiske voi välillä tuntua jos ei puuduttavalta, niin kovin samanlaiselta läpi tarinan. Homman nimenä on toden totta päihittää vihollisia.
Onneksi hahmot ovat mukavan erilaisia. Zeldan, Hyrulen kuninkaan, tämän siskon ja muiden rotujen keskeisten edustajien ohella isoimman roolin saavat mystinen miekkaa kantava rakennelmahahmo sekä tämän kumppanina kulkeva Calamo-puuntaimitaistelija. Mysterious Construct -nimen saanut soturi on käytännössä kuin edellisen osan Link liikkeidensä osalta, oli soturin kädessä sitten miekka, keihäs tai jokin muu aseistus. Kyseessä on hauska hahmo käyttää, joten pieni tuttuus ei haittaa. Eipä Calamolla pelaaminen jää paljoa taaemmaksi, kiitos hahmon eri elementteihin perustuvien erikoisiskujen.
Lue myös: Vuoden paras peli sotki unirytmini
Taisteluun valittujen hahmojen välillä voi vaihdella napinpainalluksella, joten koko koitosta ei ole pakko kokea yhdellä ainokaisella mätkijällä. Taukovalikon kautta muille oman tiimin jäsenille voi myös antaa yksinkertaisia käskyjä.
Tarinalle olennaisten taistelijoiden ohella kartan tietyissä tehtävissä voi rekrytoida matkaan eri rotuja edustavia sotureita. Mikään näistä tuttavuuksista ei suorastaan räjäytä sukkia jalasta, mutta onhan tuo vekkulia saada ns. rivisotilaita mukaan valikoimaan.
Vihollismätkimisen ohella seikkailuun on ujutettu muutamia lentelytehtäviä, jotka ovat kuin suoraan Star Fox -peleistä. Tarjolla on siis raiteilla etenevää räiskintää, jossa ammuskellaan ruudulle viliseviä vihollisia, isompia ja pienempiä. Lyhyet hupihetket toimivat varsin mallikkaasti vaihteluna, makuaistin raikastimena, ennen kuin palataan taasen mäiskimään moblineita ja muita hirmuja miekoilla.
Karttanäkymässä on taistelujen ohella sivutehtäviä, joissa resursseja luovuttamalla saa kykyparannuksia, lisähyökkäyksiä ja palveluita. Aseita voi puolestaan kehittää sepän pajassa rahalla ja kerätyillä teräsharkoilla.
Aivan joka mahdollisen tehtävän ja taistelun suorittamiseen saa kulutettua turkasen pitkän ajan. Jos lopputekstit rullaavat ruudulla noin 15 tunnin jälkeen, niin sataprosenttiseen suorittamiseen voi varata ainakin toisen samanmoisen. (Edellisessä osassa täyden suorittamisen palkinto ei ollut kovinkaan jännittävä: Suoritin pelin kaikki haasteet 100-prosenttisesti ja sain palkinnoksi... vain yhden hikisen hatun. Mitenköhän lienee tällä kertaa?)
Itse luulen palaavani nimikkeen pariin jonkinmoisen tauon jälkeen, sillä on tämä räime sen verran viihdyttävää.
Ei tämä vankeusrangaistuksen ajalta tunnu
Ulkoisesti uutukaisessa ei ole suuria nokan koputteluja. Ympäristöt ovat kuin suoraan Tears of the Kingdomista, joskin tyhjempinä, jotta toiminta ja vihollismassat mahtuvat niiden uumeniin. Mäiske on parhaimmillaan näyttävää, ja ruudulla näkyy kerralla tuhottoman paljon vihulaisia odottamassa kärsimystään.
Ruudunpäivitys ansaitsee kehut, sillä minkään sortin hikottelua tai nykimistä ei osu silmään. Ruudunpäivitysnopeus on 60 kuvaa sekunnissa (60fps) yksin pelatessa, kun taas kaksinpelissä on "tyytyminen" varsin toimivaan 30 kuvaan sekunnissa.
Kyllä, mukana on myös kaksinpeli, joka toimii alemmasta ruudunpäivityksestä huolimatta varsin mallikkaasti. Lyhykäisemmän testin perusteella myös ilman sen suurempia nykimisiä.
Harmillisesti välivideot, joita on yllättävän paljon, ovat paljon itse pelitilanteita suttuisempia ja heikkolaatuisempia. Ikävää.
Hahmojen dialogi on ääninäytelty välivideoilla, vieläpä enimmäkseen hyvin. Zeldan ääninäyttelijä jakoi aikoinaan mielipiteitä, mutta itseäni suoritus ei sen suuremmin vaivannut. Muuten lähinnä yksi hahmo särähtää korvaan epämiellyttävästi, ja muutamat taisteluhuudot lipsahtavat kornin puolelle.
Taistelujen aikana hahmojen keskinäinen jutustelu näkyy ruudun alanurkassa tekstinä, mutta intensiivisessä mäiskeessä ne jäävät helposti huomaamatta. Ääninäyttely olisi ollut hyvä lisä myös tähän kohti. Onneksi dialogin voi tarkistaa myöhemmin taukovalikon kautta.
Musiikkirintamalla kuullaan sekä kelpoa että erinomaista musisointia. Mukana on muutamat suoranaiset helmet. Zelda-sarjan ystäviä lämmittänevät esimerkiksi Korok-metsän melodian uusiksi laittava ralli sekä lumisilla tantereilla kuultava Zelda-tunnaria lainaava eepistely. Kunhan musiikin vain kuulee muiden äänien alta, mutta onneksi äänitasoja voi säädellä.
Mitähän seuraavaksi, saako toivoa?
Hyrule Warriors: Age of Imprisonment on viihdyttävä kokemus, vaikkei sitä tee mieli pelata yhdeltä istumalta. Kyseessä on yksi sarjan paremmista musou-/Warriors-nimikkeistä: toiminta on hauskaa, Zelda-elementit on sulautettu taitavasti yhteen ja tekninen toteutus pysyy vakaana. Tarina ei tarjoa yllätyksiä ja taistelut voivat tuntua toisteisilta, mutta kokonaisuus toimii.
Kyseessä lienee tämän Zelda-hahmokatraan ja -maailman viimeinen esiintyminen. On hyvin epätodennäköisestä, että sarjan seuraava peli pysyisi tässä The Legend of Zelda: Breath of the Wildissa debyyttinsä tehneessä ympäristössä. Mutta ei tämä ole lainkaan hassumpi tapa jättää jäähyväiset. Hauskaa oli ja on.
Mutta jos et ole aiemmin innostunut Koei Tecmon hack-and-slash-peleistä, tämä julkaisu tuskin muuttaa mielipidettäsi.
Jos Koei Tecmo ja Nintendo vielä jatkavat yhteistyötään, niin saako toivoa Xenoblade Chronicles -teemaista musou-nimikettä? Tai Donkey Kong -sarja lähteenä kenties? Maksaisin kummastakin monta rahaa.
Lisää aiheesta:
