Titanfall 2:n kampanja on varsinainen helmi.

Nappasin pelin testiin äskettäin, kun EA Access -palvelun sai testiin mukavan matalalla euron hinnalla, sillä olin kuullut nimikkeestä ainoastaan hyvää. Ja näemmä syystäkin!

Respawn Entertainmentin kehittemän Titanfall 2:n kampanja on yksi parhaista ammuskelutuotoksista, joita olen kohdannut aikoihin. Jos et ole siihen tutustunut, niin suosittelen tekemään niin ennen uuden konsolisukupolven rantautumista. Nyt on aika kokea tämän sukupolven helmet ennen seuraavien kokemusten saapumista.

Tarkemmat perustelut

Syitä kehuihini on useampia. Suurin plussapuoli on menon hauskuus, johon vaikuttavat monet eri asiat.

Ensimmäisenä voisi mainita Jack Cooper -sankarimme mobiiliuden, sillä hänen liikearsenaaliinsa kuuluvat sekä tuplahyppy että seiniä pitkin juokseminen. Onnistunut seinäpinkominen ja sen päälle parit pitkät hypyt mahdollistavat pitkienkin välimatkojen sulavan taittamisen. Vieläpä varsin viihdyttävällä tavalla. Todella pitkän kuilun yli hyppääminen onnistuu yllättämään lähes joka kerta. Lisäksi sankarimme omissa käsissä käyvät tuliluikut ovat upean erilaisia ja niitä tuntuu olevan monen montaa sorttia. Cooperilla on myös hallussaan hetkellisen näkymättömyyden mahdollistava härpäke, jota käyttämällä voi rynnätä pahiksen iholle tarjoamaan henkilökohtaisempia iskuja. Hupaisaa kuin mikä.

Ja kun matkan taittaminen ei luonnistu jalan, hypätään titaanin puikkoihin. Koljatin ohjaamoon hypättäessä pelaajalle tarjotaan alati päivittyvä valikoima mitä erilaisempia aseistuksia. Sen mitä titaanin ohjaaminen menettää sulavassa liikkuvuudessa, korvataan kunnon tulivoimalla. Hakeutuvia ohjuksia ja sähköistä sumuverhoa? Löytyy. Vahva minigun-tyylinen tuliluikku ja plasmakiikarikivääri? Tarjolla toki. Titaanin käyttämät varusteet olivat suorastaan nautinnollisen moninaisia ja mukavia käyttää.

Juonikuvio ei ole hassumpi. Arvostelumme vuodelta 2016 summaa tarinan lähtökuopat mainiosti: "Juonen keskiössä nähdään Titaani-pilotiksi opiskeleva Jack Cooper, jolle suodaan sattumusten sarjana ennen aikojaan oma robottijätti kommennettavakseen. Ongelmaksi muodostuu keskeneräisen koulutuksen ohella se pikkuseikka, että pakon sanelema ylennys tapahtuu keskellä kiivasta taistelukenttää kaukana alkuperäisestä määränpäästä. Näistä lähtökohdista alkaa Cooperin ja raflaavasti nimetyn BT-7274 -mechan taival kohti asteittain eeppisemmiksi äityviä tapahtumia."

Cooperin kumppani ja suojelija BT on mainio matkakumppani useammastakin syystä. Ensimmäisenä tietenkin aiemmin mainitut tuliluikut monine lentokykyjä ja suojakilpiä tarjoavine erikoisuuksineen, mutta toisena paljon tarjoavana asiana on titaanin huumorintaju. Tai oikeastaan sen puuttuminen. Tästä juontuva hahmojen välinen dialogi on pieni asia, joka tekee paljon maailman luomiselle.

Sen lisäksi, että kampanja on varsin maistuva kokonaisuus, on sillä kestoa mukava kuutisen tuntia. Täydellinen pituus, eikä rymistelyä ole pitkitetty turhan päiten ylipitkäksi. Rytmitykseltään kokemus on varsin mainio. Räiskinnän väliin mahtuu hiljaisempiakin hetkiä, jotka tasapainottavat kokonaisuutta. Välillä hypitään... tilanteesta toiseen nappia painamalla, sen enempää spoilaamatta, ja välillä taistellaan vihollistitaaniarmeijaa vastaan. Ainoastaan yksi ilmavirtojen mukana hyppimistä vaatinut kohta ei omiin makunystyröihini iskenyt.

Titanfall 2 on ollut alennuksessa ja ties minkämoisina tarjouksina monet kerrat, joten nimikkeen voisi olettaa olevan tuttu monille. Mutta jos on käynyt niin hassusti, että kampanjaa ei ole tullut koettua, suosittelisin ottamaan sen työn alle. Ja mieluusti ennen seuraavan konesukupolven saapumista, sillä nyt on aika kokea tämän sukupolven helmet ennen seuraavien kokemusten saapumista.

Niin, ja moninpeli elää ja voi kuulemma edelleen hyvin.

Titanfall 2 on tarjolla PC:lle, PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle.

Kommentit

Tuli aikoinaan lunastettua tämä PS Plus palvelusta, mutta en ole vielä ladannut tätä. Mietin, että kun mulla on plussasta hankittu läjä vanhoja hittipelejä, joita en ole vielä pelannut niin sitten kun hankin PS5:n niin pelaan niitä sillä buustattuna. PS4 pelit pyörii varmaan paremmin PS5:llä. Eläköön taaksepäin yhteensopivuus!

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi