Petri Katajan blogi

Animal Crossingista on moneksi. Sen kautta on pidetty talk show -lähetyksiä, minkä lisäksi monet eri yhtiöt ja tahot ovat luoneet omia luomuksiaan pelin maailmaan muiden kummasteltavaksi.

Uusin tekijä tällä saralla on Yhdysvaltain seuraavaksi presidentiksi pyrkivä Joe Biden. Hänen nimissään on pystytetty Biden HQ -niminen saari, jonne pelaajat pääsevät visiitille pelin unitoiminnon avulla. Kävin lauantaina aamusella visiitillä tällä saarella ja napsin kuvia, joissa on nähtävillä itse ehdokasmies sekä erehdyttävästi Valkoista taloa muistuttava rakennelma.

Pienenä kertauksena Nintendon Switch-konsolille julkaistussa Animal Crossing: New Horizons -pelissä pelaajan itse luoma hahmo tiputetaan autiolle saarelle muutaman eläinhahmon kera. Homman nimenä on muuttaa saarelle asumaan, tutustua muihin hahmoihin ja muokata ympäristöä oman maun mukaan. Muiden asuttamilla saarilla voi käydä visiitillä joko lentokoneen kyydissä tai unitoiminnon avulla. Tällä kertaa reissuun käytettiin jälkimmäistä metodia.

Aivan ensimmäinen operaatio oli vaihtaa hahmoni päälle edustavammat vetimet pökälehatun ja revenneiden housujen tilalle. Kuvittelin Biden HQ -saaren pukukoodin olevan hieman virallisempi.

Itse saarelle saavuttaessa piti heti todeta, että tämän ympäristön rakentamiseen on kyllä käytetty aikaa. Ympäristö on rakennettu todella hyvin. Jopa niin hyvin, että oma Midgar-saareni saa tuntemaan pienimuotoista kateutta. Joku on palkkansa ansainnut.

Jokaisen talon edustalla oli jonkin sortin vaaliplakaatti, kuten olettaa sopiikin.

Lasten leikkipaikkakin löytyy, ei ole mukuloita unohdettu.

Pelin pukukoppi-esineitä on nokkelasti käytetty esittämään äänestyskoppeja. Edelleen, tämän tehnyt henkilö on todella palkkansa ansainnut.

Herttinen, onko tässä haettu Valkoista taloa? Miten ikinä tämä onkaan rakennettu, niin pitää lopputulokselle antaa iso käsi!

Toinen varsin hyvä idea on pienien autojen, rakennelmien ja perspektiivin avulla luotu vaikutelma siitä, että edessä siintää laakso kaukana olevina asumuksineen kaikkineen. Palkka. Ansaittu.

Kekseliäs rakennelma muistuttaa kovasti jäätelöautoa. Tähän kokonaisuuteen on kyllä käytetty aikaa ja nokkeluutta.

Ja sitten, vastaan astelee itse Joe Bidenia esittävä hahmo, tässä kohdin nimeltään Team Joe. Häntä ei kiinnosta tyhjänpäiväinen höpinä.

Tässä kohdin oli pakko töniä hahmo "Valkoisen talon" eteen kuvaa varten. Hetki siinä meni, ja ehtipä Joen hahmo jäädä parit kerrat jumiin puiden väliin, mutta kannatti!

Pakko todeta, että omalle saarelle paluu tämän visiitin jälkeen tuntuu vähän haljulta. Toisaalta, omaa saartani olen rakentanut itse, Biden HQ:ta on luultavasti ollut päkertämässä kokonainen tiimi.

Jos Biden HQ:lla haluaa käydä itse, onnistuu se Dream Code DA-7286-5710-7478:n turvin.

Lue myös:

Kirjaudu kommentoidaksesi