Petri Katajan blogi
Tämän tekee selväksi jo toimituksen yhteinen artikkeli, jossa listasimme niitä ylistettyjä tuotoksia, jotka jäivät syystä tai toisesta kesken. Kyseinen juttu on vuodelta 2022 ja sen voi lukea tämän linkin kautta (klik).
Kävipä päivänä yhtenä myös niin, että läpäisin kaksi kehuja kerännyttä tuotosta, mutta en syystä tai toisesta saanut niistä sen suurempia kiksejä. "Ihan kivoja" nuo nimikkeet olivat, mutta eivät niin mainiot, kuin mitä kehut olivat antaneet ymmärtää.
Dear Eki, kuten aikoinaan Suosikki-lehteen lähetyissä kirjeissä kyseltiin, olenko huono?
Nimettömät honkkaukset
Ensimmäinen kahdesta laimean fiiliksen jättäneistä tuotoksista oli Untitled Goose Game, tuo House House -studion vuonna 2019 pihoille päästämä peli. Kuten sen nimi vihjaakin, niin kyseessä on hanhen tähdittämä tuotos. Pelaajan tehtävänä on aiheuttaa hämmennystä ja tuhoa brittiläisessä pikkukylässä kyseisenä siipiveikkona. Unohtaa ei toki sovi äänimuotoisen häiriön pitämistä, sillä ohjaimen yksi namiska on omistettu honk-hanhihuutelulle. (Onko sanalle honk edes kunnon suomennosta tässä kontekstissa? Ehkä, kenpä tietäis sen. Honk.)
Tuotos on ottanut kuulemma inspiraatiota Super Mario 64:stä sekä Hitman-sarjan julkaisuista luodakseen väkivallattomia ja humoristisia tilanteita. Pelaajalle annetaan lista asioita, jotka olisi syytä saada tehtyä. Niihin kuuluvat muun muassa haravan heivaaminen veteen, tuopin varastaminen ja sen viskominen kanaaliin sekä pojan lukitseminen puhelinkoppiin. Aika ilkimys tämä siivekäs.
Suurin haaste puuhassa on selvittää, miten ihmeessä nämä toimet olisi tarkoitus toteuttaa höyhentyypin rajallisilla taidoilla. Nokalla varustettu päähahmo kun ei osaa tehdä paljoa muuta kuin tarttua asioihin, vetää ja työntää niitä sekä tietenkin päästellä nokastaan ääntä. Honk. Joka ikinen listan kohta onkin siis ikään kuin jonkin sortin puzzle, ratkaisemistaan odottava aivopähkinä.
Kaiken sortin kiusan ja järjestyshäiriön aiheuttaminen siivekkään muodossa on ihan passelia huvia. Eikä tätä höpöilyyn mene kovin pitkä aikakaan, sillä lopputekstit pääsee näkemään noin kolmen tai neljän tunnin jälkeen. Hienoa.
Onko Untitled Goose Game sitten kehuttukin? No onhan se. Hanheilu pokkasi itselleen muun muassa D.I.C.E. Award for Game of the Year- sekä Game Developers Choice Award for Game of the Year -palkinnot. Arvosteluissakin sitä ylistystä on kerätty, minkä lisäksi myynnit ovat yltäneet yli miljoonaan kappaleeseen. Luultavasti kosolti enempäänkin, sillä kovin tuoreita lukemia ei heti tullut vastaan.
Dear Eki, kuten aikoinaan Suosikki-lehteen lähetyissä kirjeissä kuulemma kyseltiin, miksi en pelistä paljoa perustanut? Ymmärrän kyllä, että kehuja on sadellut. Ei tämän saman sortin pelejä paljoa ole.
Kun lopputekstit rullasivat omalla ruudulla, fiilinki oli lähinnä, että jahas, semmottinen peli. Idea oli veikeä, mutta ei tästä sen kummempaa kerrottavaa jälkipolville jää. Osa tehtävistä tuntui hieman ärsyttäviltä, mutta seassa oli kyllä myös nokkelia puuhia, minkä lisäksi äänimaailma oli sopivan pöhkö. Honk. Tekemistä jäi toki vielä jonkin verran tekijöiden nimien pällistelyn jälkeenkin, mutta en keksi mitään syytä, miksi palata tähän maailmaan.
Ihan passeli kokemus. Jos KonsoliFINin arvosteluasteikkoa käyttäisi, niin kolme tähteä viidestä. Hauskahko kokemus, joka ei jää pyörimään paikalle liian pitkäksi aikaa. Hupipelinä tosin pelaisin mieluummin Thank Goodness You're Here -pomppuläpsyttelyä.
Tarinoita viheriöiltä
Toisena hieman harmistuneen maun suuhun jättänyt tuotos oli niin ikään kehuttu Golf Story. Tuo Nintendon Switch-konsolille yksinoikeudella julkaistu nimike oli odottanut konsolin muistissa omaa vuoroaan pitkään. Aloitin sen joskus aikoinaan, mutta syystä tai toisesta meno ei kiehtonut tarpeeksi matkan jatkumiseksi.
Onneksi kuitenkin palasin kolopalloilun pariin, sillä Sidebar Games -studion tuotoksesta paljastui ihan kelpo peli. Ainakin enimmäkseen.
Golf Story keskittyy nimensä mukaisesti golfiin, mutta mukaan on ympätty myös frisbeegolfia, roolipelimäisiä ominaisuuksia, seikkailua, hahmojen antamien tehtävien ratkomista ja paljon muuta. Kupletin juonen keskipisteessä on vähemmän positiivisessa tilassa oleva hahmo, joka koettaa lämmitellä uudelleen rakkauttaan golfiin (sekä erilleen ajautuneeseen vaimoonsa) pääsemällä golfin huipulle. Ei ihan pieni tavoite siis.
Game Boy Colorin Mario Golf -pelistä inspiraationsa saanut tuotos loistaa, omasta mielestäni, itse pääasiassa, eli siinä kolopallon pelaamisessa. Pallomäiskintä on varsin toimivaa oikea-aikaista napinpainelua, tuulen huomioimista, oikean mailan valintaa ja halutun etäisyyden määrittelyä. Ja sitten, kun onnistuu läimäyttämään mailalla täydellisen lyönnin, niin on ääniefekti varsin munakas. Golfpallon lyömisääneksi ainakin.
Lue myös: Miksei kukaan* kertonut, että olen jättänyt näin mainion pelisarjan tyystin huomiotta?
Mistä sen sijaan en niin paljoa pitänyt, oli kaikki mailattelun ympärille rakennettu. Roolipelimäinen hahmonkehitys, hahmojen mielihalujen täyttäminen ja ympäri maailmaa pyöriminen eivät olleet niin omaan mieleeni. Jossain kohti kaikki puuhaaminen alkoi tympiä ja sitä vain tuli toivottua, että kohta saisi avattua seuraavan ison golfturnauksen useampine reikineen ja päihitettävine vastuksineen.
Tekisi mieli sanoa, että pelkästään golfaamiseen keskittyvä tuotos olisi voinut olla enemmän mieleeni, mutta tässä kohti varmaan meuhkaisin sitä, miksei tarjolla ollut roolipelimäistä tarinatilaa.
Joooooka tapauksessa oli miten oli, niin huumoria oli ympätty matkaan kosolti, mistä peukkua, ja pikseligrafiikka ei myöskään ollut hassumpaa.
Golf Story sai osakseen kehuja arvioissa ja pelaajien kommenteissa. Sen yleistunnelmaa, tarinaa ja hahmoja kehuttiin, joskin roolipelielementit olisivat muutamien arvioiden perusteella kaivanneet hieman lisää työstämistä. Myös se, että peli ei varsinaisesti tarjoa mitään uutta, nostettiin esille muutamissa arvosteluissa. Ihan valideja pointteja omasta mielestäni.
Itse pidin seikkailusta ihan kohtuullisen paljon. Mietteet ovat saman sorttiset kuin Untitled Goose Gamen kanssa. Tulipahan pelattua, mutta ei tästä paljoa kerrottavaa lapsille tai lastenlasten vanhemmille jää. Kelpo huvia, ei siinä.
Dear Eki, en innostunut Golf Storystä yhtä paljoa kuin jotakuinkin kaikki muut. Olenko huono?
Kerro, Eki, kerro
Eipä siinä, ei jokaisesta pelikokemuksesta voi pitää. On sitä tullut jopa jätettyä kesken monta parhaiksi peleiksi ikinä tituleerattua nimikettä. Ja muitakin mainioita pelejä, oikeasti hyviäkin! Dredge oli lyhyt kokemus, mutta silti lopputekstit jäivät näkemättä (Ei kiitos, odottelen mieluummin tulevaa elokuvaversiota). Dave the Diver oli mainio, mutta kaikin puolin liikaa (No nyt se löytyi! Paras peli, jota en halua pelata). Balatro puolestaan paljastui niin mainioksi, että siihen oli pelkona jäädä isosti koukkuun (Kokeilin sitä paljon kohkattua Balatroa ja... on terveydelleni parasta, etten asenna sitä kännykkääni).
Ja kaiken mainion lisäksi (tai vastapainona) tulin myös täysin omasta vapaasta tahdostani kokeneeksi yhden huonoimmista peleistä ikinä. Tällä tarkoitan Skull Island: Rise of Kong -kamaluutta, jolle jaoin avokätisesti yhden tähden viidestä (Arvostelu: Tein silleen tyhmästi, että seurasin King Kongin karvaista perspuolta nelisen tuntia).
Dear Eki, käytänkö vain aikaani huonosti, mitä pelimaulleni on tapahtunut? Pitäisiköhän sitä pelata jotain oikeasti mainiota, joka pitäisi mielenkiinnon lopputeksteihin asti? Kuten vaikkapa... Assassin's Creed Shadowsia? Vaikuttaa alun perusteella mainiolta. Kerro, Eki, kerro. Jään odottelemaan vastaustasi!
(Toim. huom. Dear Eki -kysymyksiin muun muassa Suosikki-lehdessä vastannut Erkki-Pekka Helle on jo jäänyt eläkkeelle, minkä ohella hänelle osoitettujen kysymysten palsta on lopetettu jo viime vuosikymmenellä. Vastausta ei parane siis jäädä odottelemaan.)
Lisää aiheesta:
