Tai näin ainakin oli vielä jokunen aika sitten, sillä sarjan kaksi uusinta osaa eivät ole olleet omasta mielestäni saman sortin hurraahuutoja kuin sitä edeltävät teokset. Onpa sarja saanut myös uuden johtohahmon, joka tuntuu jääneen melkeinpä heti paitsioon.
Mutta ennen näitä kaikkia asioita oli peli nimeltään Yakuza 3, vuonna 2009 PlayStation 3:lle julkaistu nimike täynnä toimintaa, huumoria ja rikosdraamaa. Nyt tämä teos on tehnyt paluun nimellä Yakuza Kiwami 3 & Dark Ties, mutta myös siinä näkyvät samat epämääräiset tuulahdukset kuin viime vuosien julkaisuissa.
Vihoviimeisen lopullinen seikkailu
Kiwami on japania ja tarkoittaa extremeä, ultimaattista, lopullista. Kaksi ensimmäistä Yakuza-peliä ovatkin saaneet männävuosina omat Kiwami-julkaisunsa (arvostelut tässä sekä tässä), joten olikin loogista tehdä myös kolmososasta oma paranneltu laitoksensa.
Dark Ties puolestaan viittaa täysin uuteen tarinakokonaisuuteen, joka saapuu alkuperäisen tarinan rinnalla samassa paketissa. Tuota pienempää seikkailua tähdittää myös pääpelissä nähtävä Yoshitaka Mine. Hahmo on ollut suosittu pelisarjan ystävien keskuudessa, joten ei ihme, että hänet on valikoitu tarinan pääosaan.
Uutukaisen päätarina noudattelee pitkälti samaa juonikuviota kuin alkuperäinenkin: alamaailman touhuista eroon pyristelevä Kazuma Kiryu vaihtaa synkän syntisen Kamurocho-kaupunginosan maisemat aurinkoisempaan Okinawaan pyörittääkseen siellä orpokotia. Hetken aikaa kaikki tuntuukin menevän vallan mainiosti, kunnes vanha elämä palaa kolkuttelemaan. Yritys siirtyä kauemmas rikollismaisemista ja pitämään huolta lapsista toi aikoinaan sarjaan enemmän lämpöä ja inhimillisyyttä.
Kiwami-versio tuo mukanaan kosolti uutta sisältöä eri sortin sivupuuhista uuteen taistelutyyliin ja hulppeammasta ulkoasusta englanninkieliseen ääninäyttelyyn.
Harmillisesti sisällöstä on myös napsaistu pois enemmän tai vähemmän olennaista asiaa. Tiessään ovat Revelations-hassuttelut, joiden merkeissä Kiryu oppi uusia taisteluliikkeitä paikallisten sekoilua kummastelemalla, minkä ohella sivutehtävien määrä on vähentynyt päälle sadasta noin kolmeenkymmeneen. Osa saksitusta sisällöstä harmittaa, mutta tuohon sataan sivutarinaan sisältyi myös kosolti turhaa.
Paljon on uutta, paljon on vanhaa.
Mätkii kuin lohikärmes, pulisee kuin jauhosäkki
Jos on pelannut aiempia Yakuza-/Like a Dragon -julkaisuja, tietää noin periaatteessa mitä tuleman pitää. Luvassa on eeppisiä taisteluita (paidat päällä ja ilman), salajuonia, selkäänpuukotusta, draamaa, kosolti sivutehtäviä ja pläjäys huumoria kaiken muun päälle ripoteltuna.
Pelaajan roolina on ohjata Kiryuta läpi eri juonenkäänteiden, kahden eri kaupunkimaiseman ja monien, monien, monien taisteluiden. Kuten aiemmissakin osissa, niin myös tällä kertaa luvassa on paljon puhetta sekä vielä enemmän tappeluita, sillä nyrkeillä asioiden ratkominen kuuluu isona osana sekä tarinaan että kaikkeen sen ulkopuolella.
Onkin siis mukavaa, että taistelupuoli on enimmäkseen kunnossa. Käytettävissä on kaksi eri taistelutyyliä, joista ensimmäinen on Kiryun perinteisempi mätkintätapa, jota voi maustaa ottamalla ympäristöstä löytyviä esineitä kättä pidemmäksi. Vihollisten kurmottamiseen kelpaavat niin juomatölkit, varoituskartiot, sohvat ja jopa massiiviset moottoripyörät. Erillisen mittarin täyttyessä näitä esineitä voi käyttää näyttäviin Heat-liikkeisiin, jotka jakelevat ison määrän vahinkoa.
Uusi taistelutyyli sen sijaan ottaa vaikutteita Okinawa-saaren taistelulajeista. Tähän tyyliin kuuluvat eri sortin aseet, joten vastapuolta mäiskitään muun muassa nunchakuilla, tonfalla sekä vekkulisti tyhjästä materialisoituvalla airolla. Kyseessä on hauska lisä, jota tulee käytettyä mielellään. Ja vihollismassoja on kyllä erityisen hupaisaa läpsiä melalla.
Blehat päähän
Pelialueina toimivat tällä kertaa aiemmista osista tuttuakin tutummaksi tullut Kamurocho-kaupunginosa Tokiosta sekä Ryukyu-alue Okinawan saarella. Näistä ensimmäinen tuntuu sarjan faneille joko kuin kotiinpaluulta tai kierrätykseltä. Itse kuulun enemmän ensimmäiseen koulukuntaan, mutta ymmärrän myös niitä, joilta nämä tutut kulmat tulevat jo korvista.
Ryukyu on puolestaan valoisampi, lämpimämpi ja vieraampi kohde, johon ei olla palattu sarjan kolmannen osan ulkopuolella. Se on tunnelmaltaan erilainen, kuin lomaparatiisi, synkkään ja syntiseen Kamurochoon verrattuna.
Alueet ovat kumpikin nykymittapuulla pieniä, vaikka ne ovatkin ahdettu aikamoisen täyteen puuhailtavaa.
Ja sitä puuhailtavaahan on
Tekemistä olisi jopa liiankin kanssa. Pääpelissä isoimpia ajanhaukkaajia ovat Bad Boy Dragon, eli moottoripyöräkerhon luotsaaminen, sekä orpokodin lasten kanssa pööpöily. Kummassakin riittää tekemistä moniksi tunneiksi.
Vaikka Bad Boy Dragon -puuha keskittyy Haisai Girls -moottoripyöräkerhoon, niin itse kaksipyöräisillä ajaminen on sysätty sivuosaan. Homman pihvinä on rekrytoida omaan joukkoon väkeä, jonka kanssa sitten lähdetään ottamaan nyrkein mittaa muista jengeistä. Kaksipyöräisillä liikutaan lähinnä eri vihollisjoukkojen välimatkat. Vaihtelua saa eri kokoonpanoilla sekä ostettavilla varusteilla, joihin kuuluvat vaikkapa ananakset, käsikranaatit sekä taistelukentälle juoksevat villisiat.
Kyseessä on ihan passeli lisä, mutta se ei tarjoa mitään kovin uutta ja erilaista. Onhan se toki ihan siistiä tehdä pyörällä Akira-liuku vihollisia päin ennen varsinaista nyrkkitappelua.
Orpokodin lasten kanssa puuhailu on käytännössä eri minipelien pelailua. Ja mikäpä siinä, sillä nuo aktiviteetit ovat enimmäkseen viihdyttäviä. Ompeleminen on kuin kilpa-autolla ajamista, hyönteisten pyydystäminen on mukavan hektistä ja kotitehtävien tekeminen muistuttaa sarjan aiempien osien tietokilpailuja. Kokkaaminen on sen sijaan lainattu viime vuoden Like a Dragon: Pirate Yakuza in Hawaiista. Voipa talon takapihalla myös kasvatella vihanneksia.
Kaupungeista löytyy myös muuta tekemistä. Kiryun matkapuhelimella voi skannailla lähimaastoa uusien tuttavuuksien sekä esinelaatikoiden toivossa, minkä ohella yakuza-pettureita voi käydä leipomassa turpaan niin halutessaan. Kerätä voi myös lukollisten kaappien avaimia sekä vaikkapa CD-levyjä, joiden avulla seikkailun taustalla voi huudattaa sävelmiä muista Yakuza-peleistä sekä vaikkapa Angry Birdsistä.
Varsinaisia minipelejäkin piisaa monen monta. On karaoke, keihäskalastus, golf (viheriöille ei tosin tällä kertaa päästä), tikanheitto, mahjong ja vaikka mitä. Lisäksi kolikkopelihallissa voi käydä vääntämässä männävuosien Sega-pelejä Emergency Call Ambulancesta Virtua Fighter 2:een. Löytyypä Kiryun tukikohdista myös Game Gear -konsoli, jolla voi hakata yli kymmentä nimikettä Pac-Manista Sonic Chaokseen.
Että ei tekeminen lopu ihan heti.
Harmillisesti Haisai Girls -kerhon puuhat sekä orpokodin lasten kanssa puuhailu on ahdettu osaksi pääjuonta. Isot juonikuviot eivät tietyissä kohdin etene ellei moottoripyöräjengiä ole saatu tarpeeksi voimakkaaksi tai Kiryun isukkistatusta tarpeeksi korkeaksi. Pelin rytmitys kärsii, kun sivuraiteille eksytään liian pitkiksi ajoiksi.
Rytmitys kärsii myös ylipitkien pulinatuokioiden (välinäytösten) takia, kuten sarjassa on aiemminkin tapana ollut. Tällä kertaa mukana on kuin kirsikkana kakun päälle yksi puhetulva, joka on niin pitkä, että pelaajalle tarjotaan sen kesken mahdollisuutta ottaa tauko.
Oli miten oli, niin Yakuza Kiwami 3:n pelaaminen on enimmäkseen hauskaa. Tarinassa on käänteitä, huumoria ja kohokohtia kaiken laahustamisen ja fillerin saattelemana.
Mustat kravatit kaulaan
Yakuza 3:n päivitys on siis enimmäkseen passeli, mutta entäpä samassa paketissa saapuva Dark Ties? Pähkinänkuoressa voisi summata, että se jättää itsestään hyvinkin ristiriitaisat fiilikset.
Kyseessä on siis täysin uusi tarina, jota tähdittää pääpelissäkin kohdattava Yoshitaka Mine. Hänen tähdittämänsä rypistys on huomattavasti Kiryun vastaavaa lyhyempi, sillä sen voi läpäistä noin viidessä tunnissa ellei sitten halua kokea aivan joka sivupuuhaa. Ja en itse näe mitään syytä näin tehdä, sillä Dark Tiesin tarjoama sisältö ei ole kovinkaan mielenkiintoista.
Juonikuviot vievät Minen Kanda-nimisen limanuljaska-yakuzan vasemmaksi kädeksi. Kandan vastenmielisyys suorastaan uhkuu hahmosta, minkä lisäksi hän melkeinpä ensimmäisessä kohtauksessaan koettaa raahata ohikulkevan naisen kujalle hyväksikäytettäväksi. Mutta hahmo on Minen pääsylippu rikollismaailmaan, niin tällä mennään.
Iso osa pelailusta koostuu eri sortin hanttihommien suorittamisesta, jotta Kandan maine nousisi ihmisroskasta kansansuosikin tasolle. Homman nimenä on muun muassa toimitella janoiselle miehelle juotavaa, tärkeän paperilapun palauttamista omistajalleen, tehdä kaatoja keilahallissa ja muuta "mielenkiintoista". Mainetta nostetaan myös pelaamalla minipelejä karaokesta tikanheittoon sekä tietenkin tappelemalla ilkimyksiä vastaan.
Eniten tolkkua on varsinaisissa sivutehtävissä, joissa on jopa pientä tarinankuljetusta. Näihin puuhiin kuuluvat muun muassa alusvaatevarkaan pysäyttäminen, klubin ovimiehenä toimiminen ja parittajan muksiminen. Tapahtumapaikkana toimii vanha tuttu Kamurocho, joka joko miellyttää tahi sitten ei.
Suurin sivupuuhista kantaa nimeä Survival Hell. Aktiviteetti vie Minen labyrinttimaisiin tyrmiin taistelemaan aikaa ja vihollisia vastaan hieman roguelite-tyyliin. Maan alla olevissa betonitunneleissa pitäisi mätkiä vihollisia, etsiä omia taitoja parantavia esineitä ja lopulta kukistaa lopussa odotteleva pomohahmo. Kaikki tämä olisi syytä tehdä tarjolla olevan ajan puitteissa. Pomotaiston voittamalla saa kaiken matkan varrella kerätyn roinan itselleen, kun taas häviöstä kaikki aarteet menetetään. Kesken luolaston voi paeta, mikäli ei usko selviävänsä loppuun asti.
Survival Hell ei ole hassumpi viihdyke, vaikka betonimaisemat käyvät kyllä pidemmän päälle tylsiksi. Jos johonkin Minen seikkailun sisältöön haluaisi palata, niin se olisi tämä.
Kuten todettua, ei Dark Ties ole kovin pitkä kokemus. Tarinakappaleitakin on vain muutamat, ja niistä yksi on käytännössä pitkitetty puhdetyötä. Hahmo olisi ansainnut parempaa.
Positiivisena puolena Minen taistelutyyli on kuitenkin varsin mainio. Hän pystyy perinteisten lyöntien ja potkujen ohella pomppaamaan vihollisesta toiseen jaellen samalla näyttäviä potkuja ja lyöntejä. Tämä ei kuitenkaan pelasta tilannetta, sillä Minen seikkailu tuntuu kokonaisuutena turhalta, kuin sisällöltä sisällön vuoksi.
Helpot mätkeet
Ulkoisesti Yakuza Kiwami 3 & Dark Ties näyttää enimmäkseen mainiolta, Dragon Engine -pelimoottori saa etenkin kaupunkimaisemat edelleen miellyttämään silmää. Päähahmot näyttävät upeilta, mutta sivuhahmot eivät ole saaneet osakseen ihan samaa rakkautta. Osa vähemmän olennaisista hahmoista ei ole aivan tältä konsolisukupolvelta kotoisin, minkä ohella välillä silmiin osuu kummallisen suttuisia tekstuureja. Kyseessä on hitusen kahtiajakoinen tapaus. Pelissä oli myös jonkinasteisia valaistusongelmia, mutta tämä puoli on saatu kuntoon päivityksen muodossa.
Vaikeustaso ei tässä tuotoksessa ole sieltä kovimmasta päästä, etenkin alkuperäiseen verrattuna. Mikäli hahmojen taskusta löytyy parannusesineitä (ruokia), niin taistelusta kuin taistelusta selviää kyllä. Pomotaistot ottavat toki edelleen kovimmalle, sillä isoimmat hyökkäykset voivat imaista kelpo osan energiamittarista.
Jos Dark Ties vei sen viitisen tuntia, niin Yakuza 3:n osuudelle on vaikeampi määrittää kestoa. Tekemistä kun on todella paljon. Jos haluaa vain juosta tarinan läpi, voi lopputeksteihin kiirehtiä arviolta 12 tunnissa. Mikäli haluaa nähdä muutakin, niin tunteja voi lisätä kelloon huomattavasti enemmän.
Ja ne erikoisimmat päätökset
Yksi merkittävä uudistus on englanninkielisen ääninäyttelyn lisääminen Kiwami-versioon ja samalla myös Dark Tiesiin. Peliä voi nyt pelata joko englanniksi, kiinaksi tai japaniksi, mutta autenttisemman ja kokonaisuutena toimivamman kokemuksen saa japaninkielisellä ääniraidalla. Muutamia näyttelijöitä on tällä puolella vaihdettu aiemmasta julkaisusta, mutta esimerkiksi Kiryu on yhä roolissaan täysin korvaamaton.
Tämä tulee varsin selväksi, kun kuuntelee hahmon englanninkielistä vastinetta. Roolissa jatkaa harmillisesti Yong Yea, joka on saanut jo parin vuoden takaisesta ensiesiintymisestään lähtien (äänekkäimmiltä) pelaajalta paljon kuraa niskaansa. Eikä toki syyttä, sillä miekkonen ei vain sopinut iäkkään Kiryun ääneksi Like a Dragon: Infinite Wealth -peliin. Se on myönnettävä, että Yea on parantanut menoaan jonkin verran, sillä Kiwami 3:ssa hän kuulostaa toisinaan jo passelilta. Sama tylsistyneeltä kuulostava äänensävy on edelleen läsnä, mutta kehitystä on sentään tapahtunut.
Toinen pelaajien raivoa nostattanut asia on Goh Hamazaki -hahmon uusi näyttelijä. Kyseisen yakuza-pomon ulkomuoto sekä ääni ovat tällä kertaa lainattu Teruyuki Kagawalta, seksuaalirikoksista syytetyltä japanilaisnäyttelijältä. Vaihdos on ymmärrettävästi herättänyt närää, mutta studio on itse jättänyt kommentoimatta asiaa millään muotoa. Pelisarjasta on vaihdettu aiemmin näyttelijöitä kokaiininkäytön takia, mutta muihin kohdistuneita rikkomuksia ei näemmä pidetä yhtä pahana?
Näyttelijävaihto tuntuu vielä typerämmältä sen takia, että Hamazaki-hahmon aiempi ääninäyttelijä sopi rooliin huomattavasti paremmin.
Onpa myös suosikkihahmo Rikiyan ääni ja ulkonäkö pistetty vaihtoon, sillä hänen habituksensa on lainassa niin ikään tunnetulta näyttelijältä, Show Kasamatsulta. Tämäkin muutos on ärsyttänyt sarjan ystäviä, mutta vähemmässä määrin verrattuna Kagawaan. Itse en tästä muutoksesta tykännyt huonoa.
Tarinat menevät ristiin
Juonikuvioista pitää mainita yksi asia. Koska kyseessä on uusioversio Yakuza 3:sta, niin tarina noudattelee tuon aiemman teoksen kuvioita. Paitsi sitten kun ei enää noudattele.
Sen enempää paljastamatta pitää todeta, että yksi tarinan loppumetreillä tehtävä muutos vaikuttaa huomattavan paljon tulevaan. Jos on tutustunut sarjan juonikuvioihin, niin esille nousee monen monta kysymysmerkkiä. Miten Yakuza 4:n juonikuviot voivat tapahtua näiden muutosten jälkeen?
Ratkaisuna lienevät jonkin sortin vaihtoehtoiset aikajanat, kuten pelintekijöiden haastattelussa jokunen aika sitten vihjailtiinkin. Yakuza Kiwami 4:ää tuskin nähdään, mutta jonkin sortin erilaisia tapahtumia sisältävä jatko-osa lienee mahdollinen.
Pelit kehittäneellä Ryu Ga Gotoku Studiolla tuntuu olevan sanoa hyvästejä tietyille asioille. Tämä kävi ilmi nyt ja jo aiemmin Like a Dragon: Infinite Wealthin juonikuvioissa, jotka olivat omasta mielestäni suorastaan tympeitä. Muun muassa niiden takia en tuota vuoden 2024 peliä nosta kovin suureen arvoon, vaikka pelimekaanisesti kyseessä suoranainen helmi onkin.
Kelpo menoa noin tavallaan
Jos arvostelu koskisi RGG Studion päätöksiä ja viimeaikaista suuntaa, niin en tiedä mitä tähtiarvosanaa tälle epistolalle tiputtelisin. Mutta koska itse pääpeli on lopulta varsin hauska kokonaisuus, niin jollain laskentatavalla päädyn neljään tähtöseen. Kaikesta huolimatta. Päätarina on kyllä täynnä filleriä sekä pakotettuja sivupuuhia, minkä ohella Dark Ties -kokonaisuus on suorastaan turhaa ajankäyttöä.
En ole aiemmin kovin vakavissani kaipaillut arvosana-asteikkoomme puolikkaita tähtiä, mutta nyt sellainen olisi enemmän kuin paikallaan. Yakuza Kiwami 3 & Dark Ties on kolmen ja puolen tähden kokemus. Mutta koska puolikkaita ei ole tarjolla, niin… pyöristetään ylöspäin?
Lisää aiheesta:
