Pelien puolella viimeisin julkaisu on vuoden 2024 Snufkin: Melody of Moominvalley, kotimaisittain Nuuskamuikkunen: Muumilaakson melodia, joka sai sivustomme arviossa neljä tähteä viidestä. Seikkailu sai kehuja tunnelmastaan ja taidesuunnittelustaan, mutta esimerkiksi valmiiksi pureskeltu tekeminen ei ollut yhtä mieluisaa.
Nyt sama kehitystiimi on tuonut markkinoille uuden seikkailun, jota voisi kuvailla pitkälti samoilla sanoilla kuin edeltäjäänsä.
Talven vieraita (Muumilaakson tarinoita -jakso vuodelta 1992)
Norjalainen Hyper Games -studion uusin Muumi-seikkailu on nimeltään Moomintroll: Winter's Warmth, kotimaisittain Muumipeikko: Talven taika. Kuten nimi paljastaa, tällä kertaa pääosassa nähdään Muumipeikko ja tutut maisemat ovat lumivaipan alla. Kyseessä on monilta osin samanlainen kokemus kuin edeltäjänsä, vaikka erojakin on.
Kyseessä ei ole suora jatko-osa, joten edellistä osaa ei ole tarpeen kokea Muumipeikon matkaan hypätäkseen. Kumpikin tuotos kertoo täysin oman tarinansa.
Juonikuviot alkavat, kun Muumipeikko herää yllättäen kesken talviunien. Jostain kuuluu kummallista ääntä, mutta muu perhe se vain jatkaa tuhisemistaan. Pakko siis nousta ylös ja kohdata tuttu laakso jonkin valkoisen kylmän aineen peitossa. Onko tämä sitä lunta, josta vanhemmat ovat aiemmin kertoneet?
Matka vie pelaajan sinne ja tänne pitkin Muumilaaksoa eri hahmoja tavaten, lumessa rämpien, talven olentoja auttaen ja hyvin yksinkertaisia pulmia ratkoen. Homman nimenä olisi rakentaa talven iso nuotio, jotta mystinen Jäärouva saataisiin häädettyä ja kevään tuloa nopeutettua. Näin ainakin, mikäli uskomme Tuu-tikkia, ja miksipä emme uskoisi.
Muumitalvi (1997)
Pelaaminen koostuu ympäri maita ja mantuja tallustamisesta, hahmoille jutustelemisesta, simppelien tehtävien suorittamisesta ja pienten pulmien ratkomisesta. Muutama kerta päästään myös lumisotasille.
Tekeminen ei ole kovin vaativaa, sillä seuraavat kohteet tai puhutettavat hahmot merkitään tehtävälistalle selkeästi. Matkan varrella vastaan tulee esteitä, vaikkapa tien tukkivia puunrunkoja, joita ei voi vielä pilkkoa. Näille alueille voi palata myöhemmin, kun taskusta löytyy sopivia varusteita. Hieman metroidvania-tyyliin.
Dialogi on iso osa seikkailua. Harmillisesti kaikki jutustelu hoidetaan tekstimuodossa, ja ääninä kuullaan vain satunnaisia äännähdyksiä. Tekstiä on yllättävän paljon, ja se keskeyttää pelailun turhankin usein. Tämä pistää pohtimaan kenelle peliä on oikeastaan suunniteltu.
Perheen pienimmät kun eivät välttämättä innostu tekstin määrästä, ja jopa itse aikuisena toivoin välillä sulavampaa rytmitystä. Alkutaipaleella pelaajaa myös opastetaan runsaasti, kunnes tutoriaalityylisistä asioista päästään viimein eroon. Suositusikää pistää myös mietityttämään pelottava metsänkolkka ja yksi (oletettavasti) kuollut eläin heti tarinan alussa. Kertoopa yksi tuttavuus myös nauttineensa edellisenä iltana liikaa sahtia, ihan näin pienenä huomiona vain.
Eli tekeminen on helppoa ja tekstiä on paljon. On nuorison edustajasta kiinni, onko tämä ihan jees vai blääh.
Aikuiselle peli on miellyttävä kokemus, vaikka etenkin alussa tekstin määrä hieman tökkikin. Pelaaminen ei suoranaisesti solju, vaan meno on hieman kankeaa ja suoraviivaista, vaikka välillä päästäänkin pienille sivupoluille tutkimaan vaikkapa luolan eri kolkkia.
Tunnelma on kuitenkin mukavan lämmin (vaikka talvimaisemissa ollaankin) ja ulkoasu on varsin mukava. Dialogi tuntuu vangitsevan hahmot juuri oikein, etenkin takakireä Vilijonkka on juuri sellainen kuin siinä aidossa ja oikeassa 90-luvun animaatiosarjassa.
Nostaapa keräämisvietti myös ujosti päätään. Pelin maailmaan on näet piilotettu aimo määrä polttopuita sekä Muumimamman rikkoutuneen maljakon palasia etsittäväksi. Näistä ensimmäinen kuuluu itse juoneen, mutta palaset ovat ylimääräistä haalittavaa, joita löytää joko ympäristöä tutkimalla tai talven olentojen toiveita toteuttamalla.
Keskitalven kokko (1992)
Ääninäyttelyä ei ole, mutta musiikki on mukavan talvinen, ujolla pianolla maustettu kokonaisuus. Ulkoisesti maailma näyttää mainion kylmältä ja hahmot tunnistaa, eikä ruudunpäivitys nykinyt matkan varrella kertaakaan. Teknisesti Switch-versio toimi moitteetta Switch 2:lla pelatessa. Ei pätkimistä, ei ääniongelmia, ainoastaan yhden kerran Muumipeikko toisti saman dialogin kahdesti. Ei siis mitään huomautettavaa.
Seikkailua ei ole pilattu vaikeustasolla, eikä eteneminen jää missään kohtaa jumiin. Haastavimmat kohdat lienevät pari lumipallotaistoa ja metsän pimeyden petojen lumipallottaminen tuulenpuuskien keskellä. Näissä kohti perheen pienimmät voivat kaivata pientä apua.
Koko hupiin menee aikaa päälle viisi tuntia, mutta pientä pituutta voi saada etsimällä joka mahdollisen ruukunpalasen. Matkan kesto on varsin sopiva, yhtään pidempää kokemusta en ainakaan itse kaipaillut.
Muumipeikko: Talven taika on mukava peli, joka kaipaisi hieman sulavoittamista ja kohdeyleisön täsmentämistä. Kyseessä on sen verran lämminhenkinen tuotos, että päädyin pyöristämään kolmesta ja puolesta tähdestä ylöspäin, sillä tämä sopii mainioisti jatkoksi monille ja taas monille Muumi-tuotteille lakanoista, hammasharjoista ja vaipoista lähtien. Niitä mukeja unohtamatta.
Miellyttävä mutta hieman kömpelö talviseikkailu (Teksti: Petri Leskinen)
Muumipeikko: Talven taikaa ei ole suora jatko-osa Nuuskamuikkunen: Muumilaakson melodialle, vaan enemmänkin itsenäinen tarina Janssonin mainioista hahmoista. Tällä kertaa pääosaan nostetaan Muumipeikko, ja samalla kaavaa uudistetaan hieman. Ensimmäisen pelin tärkein elementti, musisointi, jää kokonaan unholaan, eikä kömpelöä tasoloikintaa taikka simppeleitä hiippailuosuuksia tarvitse harjoittaa. Tilalla on talviaiheisia aktiviteetteja ja työkaluja.
Talvitaika-tarinaan pohjautuvan teoksen alkupuoli keskittyy vahvasti pelimekaanikkojen opastukseen, jonka seurauksena rytmitys kärsii vahvasti, mutta hiljalleen seikkailu pääsee paremmin vauhtiin. Luminen Muumilaakso on maaginen paikka, jossa törmätään tuttuihin hahmoihin ja otuksiin tuon tuosta. Lähdeteosten melankolinen mutta toiveikas tunnelma on vahvasti läsnä, kun kesken talven herännyt päähahmo pyrkii kiirehdittämään kevään tuloa ja karkoittamaan mystisen Jäärouvan. Talven taikaa asettuu vahvasti cozy games -kategoriaan rauhallisen ja sympaattisen sisältönsä ansiosta.
Visuaalisesti ja käsikirjoituksensa osalta peli tavoittaa loistavasti Muumien hengen, mutta se kärsii samoista ongelmista kuin Nuuskamuikkusen seikkailu: asteen verran liian yksinkertaisista kontrolleista, liiasta kädestä pitämisestä ja kohdeyleisön määrittämisestä. Lastenpeliksi siinä on liikaa luettavaa tekstiä, aikuisille liian vähän vapaata tutkimista. Joka tapauksessa Muumipeikko: Talven taikaa on ihastuttava lisäys suomalaisuutta kuvaaviin Muumilaakson tarinoihin.
Lisää aiheesta:
