(Oliver, 12.06.2009 - 13:47) Eilen Helsingissä järjestettyjen Buzz!-tietovisan suomenmestaruuskilpailuiden voittajaksi nousi Mikko Heinonen Tampereelta.
(Oliver, 12.06.2009 - 10:05) Toukokuun konsolimyynti laski Yhdysvalloissa 30 prosenttia vuoden takaisesta ja Wiin kohdalle osui huonoin kuukausi sitten viime vuoden tammikuun. Nintendon ilmoituksen mukaan Wii saavutti siitä huolimatta 20 miljoonan myydyn konsolin virstanpylvään Yhdysvalloissa.
(Oliver, 12.06.2009 - 10:01) Kun edellisellä viikolla Media Createn kokoaman Japanin pelilistan kärkikymmenikköön nousi peräti kahdeksan uutuutta, nin tällä kertaa mukaan mahtui vain kaksi uutta julkaisua.
(Oliver, 11.06.2009 - 23:37) MTV Games ja Harmonix kertovat solmineensa Green Day -orkesterin kanssa sopimuksen, jonka mukaan yhtyeen tuotantoa saadaan yksinoikeudella Rock Band -peliin.
(Oliver, 11.06.2009 - 20:49) Half-Life- ja Left 4 Dead -peleistään tunnetun Valven suunnittelija Tom Leonard kertoi Loot Ninja -sivustolle, ettei heitä kiinnosta kehittää PlayStation 3:lle konsolin teknisten ratkaisujen vuoksi.
(Oliver, 10.06.2009 - 19:11) Guardianin Games Blogin haastattelema Sony Computer Entertainmentin johtaja Kaz Hirai kertoi, että firman strategiana on ensin keskittyä pelaajiin ja vasta myöhemmin laajentaa kohderyhmää.
(Oliver, 10.06.2009 - 11:45) Deeko News kertoo uusimman Game Informer -lehden paljastavan Max Payne 3 -kansijutussaan joitakin yksityiskohtia vuoden lopulla julkaistavasta pelistä.
(Oliver, 09.06.2009 - 22:24) Atomic Gamesin johtaja Peter Tamte kertoi Newsweekin haastattelussa, että studio hakee uutta rahoittajaa Six Days in Fallujah -pelilleen, sen jälkeen kun Konami vetäytyi roolista kohun jälkeen.
(Oliver, 09.06.2009 - 12:48) Ensi kuun alussa julkaistava Fight Night Round 4 -nyrkkeilypeli ei saa jatkoa heti ensi vuonna, sillä Electronic Arts aikoo julkaista sitä vuorovuosin uuden EA Sports MMA (mixed martial arts) -vapaaottelusarjansa kanssa.
(Oliver, 09.06.2009 - 12:33) PlayStation Networkin kehitystä vetävä Eric Lempel on sanonut suoraan, ettei PS3:lta tuttuja Trophy-palkintoja tulla näkemään PSP:llä.
(Oliver, 08.06.2009 - 23:55) Buzz! Suomen Neropatti -pelin karsinnat ovat jo päättyneet ja lähipäivien aikana 32 parasta saavat kutsun finaaliin, joka käydään Helsingissä torstaina 11.6. klo 13.00 alkaen.
Kannattaa siis jo merkitä aika kalenteriin, mikäli nimimerkkisi löytyy tarpeeksi korkealta listalta, jonka löydät lähdelinkin takaa.
(Oliver, 08.06.2009 - 21:59) Criterion on ilmoittanut Burnout Paradiseen torstaina ladattavaksi tulevan Big Surf Island -laajennuksen hinnaksi PlayStation 3:n Storessa 12,99 euroa. Xbox 360:lle paketti maksaa 1000 MS-pistettä.
(Oliver, 08.06.2009 - 18:08) Vaikka Activision onkin haastanut Double Finen oikeuteen Brütal Legend -pelin julkaisuoikeuksien luvattomasta luovuttamisesta Electronic Artsille, ei se ole estänyt päästämästä liikkeelle uutta traileria pelistä.
(Oliver, 08.06.2009 - 13:16) Forza Motorsport -sarjaa kehittävän Turn 10:n Che Chou kertoo studion blogissa hämmästyneensä, kun viime viikon E3-messuilla pari Gran Turismo -sarjaa tekevän Polyphony Digitalin edustajaa tuli ottamaan tuntumaan Forza 3:een.
(Oliver, 08.06.2009 - 13:09) Chart-Trackin kokoaman brittilistan kärkeen kiilasi ylivoimaisesti PC:n The Sims 3, ollen samalla kaikkien aikojen neljänneksi suurin PC-julkaisu Briteissä. Edelle jäivät vielä kaksi WoW-laajennuspakettia sekä Championship Manager 4.
(Oliver, 08.06.2009 - 12:28) Saksan 16 osavaltion sisäministerit ovat vaatineet liittopäiviltä eli sikäläiseltä parlamentilta väkivaltaisten videopelien tuotannon ja myynnin kieltoa. Ministerit toivovat lisäksi, että laki saatettaisiin voimaan jo ennen liittopäivien vaaleja 27. syyskuuta.
(Oliver, 07.06.2009 - 06:07) Serious Lunch -blogi ehti ensimmäisenä kiinnittämään huomiota Conan O'Brienin tällä viikolla startanneen uuden tv-shown monologin aikana näkyvään taustaan, joka Art Deco -tyylinsä lisäksi näytti saaneen kovasti vaikutteita Nintendon Super Mario Bros. -pelistä.
(Oliver, 06.06.2009 - 18:50) FUEL-kaahailun (PS3, X360, PC) perjantaisen julkaisun kunniaksi Codemastersin palkkaamat FUEL-typyt olivat mukana brittiläisen radiokanavan aamushowssa, jossa Hard Rock -visailun voittaja sai palkinnoksi pelin ja PS3-konsolin.