Pitkään kehityksessä ollut Ubisoftin Skull and Bones -merirosvoseikkailu on lopultakin saanut julkaisupäivänsä.

Alkujaan jo vuonna 2017 paljastettu tuotos on kokenut matkan varrella monia kehityshaasteita. Julkaisua on lykätty useampaan otteeseen, mutta nyt nimike on saanut julkaisupäivämäärän, joka on 16. helmikuuta 2024.

Seikkailusta saatiin myös tuore traileri sekä reilut kymmenen minuuttia uutta pelikuvaa. Suljettu beta-testi pidetään jo aivan piakkoin, nimittäin 15.–18. joulukuuta. Ilmoittautumaan pääsee tästä.

Samalla peli saapui ennakkotilattavaksi digitaalisille kauppapaikoille. Perusversion lisäksi tarjolla on myös tyyriimpi Premium Edition, jonka ostaneet pääsevät seikkailun pariin kolme päivää muita aikaisemmin. Nimike saapuu myös Ubisoftin omaan Ubisoft+ -tilauspalveluun heti julkaisussa.

Skull and Bones saapuu pelattavaksi PC:lle, PlayStation 5:lle sekä Xbox Series S|X -konsoleille.

Kirjaudu kommentoidaksesi


<< Edellinen: Life is Strange -tekijöiden uusin nimike Lost Records: Bloom & Rage esiteltiin tyylikkään trailerin kera
>> Seuraava: Final Fantasy XVI laajenee sittenkin peräti kahden sisältöpaketin verran – ensimmäinen julkaistiin jo, toinen tulossa keväällä
 
Julkaisijat: 
Lähde: