Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Massiivimoninpeli World of Warcraftin kahdeksas lisäosa on nimeltään Shadowlands.

Laajennus rikkoo perinteisen kaavan laskemalla tasokattoa sen nostamisen sijasta.

Blizzard kertoi viikonloppuna järjestämässään BlizzCon-tapahtumassa, että tällä hetkellä tasolla 120 olevat hahmot lasketaan tasolle 50. Uusi tasokatto on 60, eli sama kuin alkuperäisessä World of Warcraftissä.

– Muutoksella haluammme parantaa pelin rytmitystä ja saada aikaan sen, että jokainen saavutettu taso antaa hahmolle jotain uutta, perusteli BlizzConin lavalla puhunut pelin ohjaaja Ion Hazzikostas.

Blizzardin mukaan uuden hahmon matka maksimitasolle vie jatkossa selvästi aiempaa vähemmän aikaa.

World of Warcraft palaa vanhaan myös hahmojen kykyjen osalta. Kehittäjät kertoivat palauttavansa hahmoluokille lukuisia 15 vuoden aikana poistettuja kykyjä ja loitsuja. Tällaisia ovat esimerkiksi warlockien kiroukset ja huntereiden mahdollisuus ohjata lemmikkiään suoraan.

Muilta osin laajennus seuraa tutumpaa kaavaa. Hahmot lähetetään seikkailemaan uudelle alueelle, joka on tällä kertaa Azerothin versio tuonpuoleisesta.

Pelaaja saa liittyä yhteen Shadowlandsia hallitsevista neljästä ryhmästä. Blizzardin mukaan valinnalla on niin pelillisiä kuin visuaalisiakin vaikutuksia. Pelaajalle annetaan valintansa perusteella esimerkiksi kaksi uutta kykyä, joista toinen on hahmoluokkakohtainen.

Laajennuksen toisena merkittävänä uutuutena kehittäjät mainostavat roguelike-peleistä vaikutteita imenyttä Torghastin tornia. Pelaajat voivat kiivetä tornin kerroksia joko yksin tai yhdessä muiden pelaajien kanssa. Tornissa hahmonsa kykyjä saa muokata väliaikaisilla parannuksilla.

Voimakkaat legendary-varusteet tekevät Shadowlandsissä paluun. Ne eivät kuitenkaan ole enää sattumanvaraisia palkintoja, vaan pelaaja saa itse valita, minkä varusteen haluaa valmistaa.

Blizzard lupaa myös, että laajennuksessa ei ole kahden edeltäneen lisäosan kaltaista lähes loputonta artifact-pisteiden grindaamista.

Lisäosa ei tuo peliin uusia pelattavia rotuja tai hahmoluokkia. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Blizzard julkaisee kaksi peräkkäistä laajennusta ilman uutta hahmoluokkaa.

Kehittäjien mukaan pelaajat saavat kuitenkin tehdä pelin nykyisistä roduista entistä persoonallisempia uusien hiustyylien, kasvojen ja ihonvärien avulla.

Shadowlands julkaistaan ensi vuoden jälkimmäisellä puoliskolla.

Kirjaudu kommentoidaksesi

Alustat: