Neo-Geo -klassikoita ladattavaksi PS3:lle
Pelivalikoimasta ei vielä ollut tarkempaa puhetta, mutta ainakin King of Fighters -sarjan luulisi ilmestyvän ensimmäisten joukossa.
PS3 ohitti Xbox 360:n Japanissa
Kokonaismyynnissä Xbox 360 pitää vielä viikon tai kaksi etumatkaa 167 000 kappaleella. PS3:n toisen viikon myynti oli 42 000 kappaletta, mikä kertoo laitepulan jatkuvan edelleen.
SOCOM 3 päivittyy pian
Tarkempi lista korjauksista paljastetaan lähipäivinä, mutta tiedossa on jo, että päivitys vie muistikortilta tilaa lähes kolme megaa ja lisää päivityksiä on luvassa myöhemmin.
SOCOM-yhteisössä järjestetyn äänestyksen perusteella päivityksen yhteydessä nollataan pelin ranking-listat. Lähes 70 prosenttia vastaajista oli nollaamisen kannalla.
Verkkosota pyörähti käyntiin kadonneella planeetalla
Onnekkaat saattoivat eilen ladata demosta kahden kentän erikoisversion, jolla on kokoa 233 megatavua. Erikoisversio kuitenkin katsosi mystisesti saatavilta illan aikana.
Britti-Amazonin Wiit loppuivat 7 minuutissa
Ennakkovarauskampanja aloitettiin vasta, kun yhtiön väki tiesi tarkalleen saamansa julkaisuerän koon. "Odotimme suurta ihmismäärää sivustollemme, mutta kysyntä oli ilmiömäistä", kommentoi britti-Amazonin videopelivastaava James Schall.
Karua ja kaunista maailmansotaa
Ain' laulain sotaas käy, ilman huolia lentää pää, joka vinhasti viheltää, laulaa alokas nuori tää...
Xbox 360:n videovuokraamo avasi ovensa
Ensimmäisen aallon sisältöön lukeutuvat muun muassa elokuvat V niin kuin verikosto, The Matrix ja Hohto. TV-sarjoista puolestaan löytyvät esimerkiksi South Park, CSI: Miami ja Star Trek. Osa sisällöstä on saatavilla HD-muodossa.
Fatal Inertia ja Bladestorm myös Xbox 360:lle
Japanissa Fatal Inertia ja Bladestorm julkaistaan Xbox 360:lle keväällä 2007. Vielä ei ole varmaa, milloin Xbox 360 -versiot nähdään länsimaissa.
Kuvat ovat PlayStation 3:lta.
Liity jalojen ritarien kiltaan
Knights of the Nine tarjoaa hieman vastapainoa Dark Brotherhoodin synkälle meiningille, sillä tarkoituksena on liittyä jalojen ritarien seuraan. Tamrielin jumalia uhkaa karkotettu velhokuningas, joka tekee paluun.
PS3:n julkaisu lisäsi PSP:n ja PS2:n myyntiä
Pohjois-Amerikan julkaisuun toimitetut 400 000 konsolia myytiin loppuun heti ensimmäisenä päivänä, mutta uusi erä on jo saapunut ainakin GameStop-ketjun varastoihin (lähde). Vuoden loppuun mennessä Sonyn tavoitteena on toimittaa miljoona konsolia.
Hittipeli Xbox 360:n kylkiäiseksi
Microsoft kertoi myös, että Gears of War on ylittänyt jo miljoonan myydyn kopion rajan. Peli julkaistiin Pohjois-Amerikassa pari viikkoa sitten ja Euroopassa viime viikon perjantaina.
Live Arcade vahvisti aseistustaan
800 Microsoft-pisteen (9,30 euron) hintaiseen pakettiin kuuluu kahdeksan tasoa ja 12 hahmoa. Peliä voi kokeilla ilmaiseksi parilla ensimmäisellä tasolla. Small Arms vaatii noin 44 megatavua vapaata tilaa.
PSP:n uusin päivitys päivittyi
Edellisen ohjelmiston bugi ilmeni vain Japanissa juuri julkaistussa Jeanne D'Arc -roolipelissä, joka jäi jumiin latausruutuun. Maineikkaan Level 5:n kehittämä peli julkaistaan toivottavasti joskus myös Euroopassa.
PSP:lle ladattavien PS-pelien hinta ja koko selvillä
Sony kuitenkin kertoi, että Yhdysvalloissa PS-pelien hinta tulee liikkumaan 5,99 ja 10,99 dollarin (4,70 - 8,60€) välillä ja tiedostojen koko on 140 - 550 megaa eli isomman muistikortin hankinta on monilla edessä.
Pelipomo pyytää Sonya pelastamaan PSP:n
Jeffery pitää pelien kehittämisestä PSP:lle sen tehojen vuoksi, mutta hänen mielestään konsoli kaipaisi PSP Lite -tyyppistä uudelleen suunnittelua. Hän toivoisi Sonyn myös panostavan verkosta muistikortille ladattaviin peleihin.
Gears of War laajenee trilogiaksi?
Xbox 360:n nopeimmin myyvän pelin jatko-osan ei luulisi olevan kovin suuri shokki kenellekään, ja asiasta on huhuiltu jo aikaisemminkin.
Seuraava Harry Potter -peli ensi kesänä
Kehitystyöstä vastaa sarjan aikaisemmatkin osat työstänyt EA:n Iso-Britannian studio ja versionsa saavat PlayStation 3, Xbox 360, Wii, PlayStation 2, PSP, DS, GBA ja PC.
Xbox 360:n kohtalonhetket käsillä: Blue Dragon valmis myyntiin
Blue Dragonia pidetään yleisesti Microsoftin suurimpana toivona herättää kiinnostusta japanilaispelaajissa. Tähän mennessä Xbox 360 ei ole onnistunut saamaan suosiota brändille vaikealla markkina-alueella.
Wiin päivitys rikkoo konsoleita
Nintendo lupaa tietenkin vaihtaa rikkinäiset laitteet, kunhan vain ottaa yhteyttä asiakaspalveluun. Ne onnelliset, joilla ei ole konsolillaan mitään kriittistä dataa, saavat muutaman päivän kuluessa korvaavan vehkeen.
Nintendo: Teemme tuottoa itse Wiillä
"Toisin kuin kilpailijamme, meillä ei ole taka-ajatuksia: emme ole kuvioissa myydäksemme HD-televisioita, tullaksemme olohuoneen käyttöjärjestelmäksi tai muutakaan vastaavaa.
Uusia autoja Oahun kaduille
Autopakettiin kuuluva Corvette C1 1957 Hardtop ja siitä puuttuva Lexus IS 350 ovat lisäksi saatavilla erillisinä, ilmaisina latauskohteina.
Viimeisin Shin Megami Tensei Eurooppaan helmikuussa
SMT:DDS2:n tapahtumat jatkuvat siitä, mihin viime kesänä ilmestynyt edellinen osa loppui ja vie samalla koko tarinan päätökseen. Mukana on suurin osa ennestään tutuista hahmoista, mutta lisänä on myös uusi pelattava tuttavuus. Vastassa on joukko uusia vihollisia ja taisteluihin sekä hahmonkehitykseen on lisätty uusia ominaisuuksia.
DS myy myös Euroopassa
Hektistä moninpeliä Live Arcadeen
Yksinpelaajille tarjotaan kolme pelimuotoa: Story, Challenge ja Shooting Range. Pikanttina yksityiskohtana mukana on erikoinen saavutus, jonka voi saada vain joko pelaamalla pelin kehittäjien tai heidän kanssaan taistelleiden kanssa.
Halo 3:n moninpelikuvia virallisesti verkossa
High Groundin, Snowboundin ja Valhallan maastoihin sijoittuvat ruutukaappaukset ovat pelin alphaa edeltävästä versiosta, joten Bungie luonnollisesti lupailee ulkoasun kohenevan vielä huomattavasti. Niissä on kuitenkin jo havaittavissa uusia elementtejä, kuten Spartan Laser -tykki ja Mongoose-mönkijä.
Epicin eeppinen mättö suoraan kärkeen
Marcus Fenixin ja kumppaneiden veripitoisten seikkailujen perässä listalla tulevat Need for Speed Carbon, WWE Smackdown Vs Raw, FIFA 07 ja The Sims 2: Pets.
Dead or Alive 5 kehitteillä
Team Ninjan pelisuunnittelija Tomonobu Itagaki paljasti Dead or Alive –pelisarjan kymmenvuotisjuhlassa ahertavansa jo Dead or Alive 5:n parissa. Pelisarjan luonut Itagaki ei kuitenkaan halunnut kommentoida uuden jatko-osan kehitysprosessia sen enempää.
Oletettavasti Dead or Alive 5 on kehitteillä Xbox 360:lle.
PSP:n 3.0-päivitys saatavilla *PÄIVITETTY*
Päivitys tuo muun muassa Remote Play -toiminnon, jonka avulla PSP:llä voi katsoa ja kuunnella PS3:n kiintolevyllä olevia mediatiedostoja langattoman yhteyden kautta. Uutta on myös PS3:n PlayStation Storesta ostettujen pelien siirto PSP:lle, johon tosin tarvitaan vielä USB-johtoa.
Autot (Cars)
Uutiset pelistä:
Koeaja Autot Xbox 360:lla (16.11.2006)THQ:n pelinkehitykseen lisävoimaa (19.7.2006)
Virallinen tiedote:
Koe Pixarin uusin "Cars" animaatio uudella tavalla tässä elokuvaan perustuvassa pelissä. Pelaa suosikki hahmoillasi ja auta Lightning McQueen Piston Cup mestaruuteen.
Justice League Heroes
Blue Dragon sarjakuvaksi
Pelin hahmot piirtänyt Akira Toriyama, Dragon Ball Z:n luoja, ei suoraan osallistu sarjakuvien tekoon. Shonen Jumpin kuukausittaisessa numerossa ilmestyvää Blue Dragon Secret Trickiä taiteilee Shibata Ami. Takeshi Obata puolestaan vastaa viikoittaisessa numerossa nähtävästä Blue Dragon Ral Grudosta.
Ubisoft perui Killing Dayn?
Peli oli alunperin tarkoitus julkaista PS3:lle ja Xbox 360:lle ensi vuoden aikana.
Eurooppalaisten rekisteröityminen PS3-verkkoon viivästyy
Eurooppalaisille jo tuttuun tyyliin palvelun käynnistämistä on kuitenkin päätetty lykätä, mutta uusi päivämäärä luvataan paljastaa pian.
Square Enix hakee parempaa jalansijaa Euroopasta
Tavoitteena on löytää enemmän länsimaiseen pelimakuun suunnattuja pelejä Euroopan ja Pohjois-Amerikan markkinoille. Yamamoton mukaan Euroopasta saattaa kasvaa Squarelle jopa Japania suurempi markkina-alue.
Ensi vuonna Square Enix julkaisee pitkälle yli toistakymmentä peliä Euroopassa eri alustoille, tärkeimpänä PS2:n Final Fantasy XII vuoden alussa.
MGS: Portable Ops jenkeille ennen japanilaisia
Euroopan virallista julkaisuajankohtaa ei sen sijaan ole toistaiseksi ilmoitettu, mutta ennakkoarvioiden perusteella täkäläinen julkaisu tapahtuisi maaliskuussa 2007.
Gears of War syöksi Halo 2:n valtaistuimelta
Alkuperäiselle Xboxille julkaistu Halo 2 ehti hallita Live-palvelua peräti kaksi vuotta. Edes Xbox 360:n ilmestyminen ei horjuttanut pelin jatkuvaa suosiota – osittain taaksepäin yhteensopivuuden ansiosta.