PS3:n tuotanto-ongelmat historiaa?
PR-päällikkö David Karraker kuitenkin kertoi, että ongelmat tuotannossa on nyt ratkaistu ja tähtäimessä on edelleen saada toimitettua miljoona konsolia Pohjois-Amerikkaan vuoden loppuun mennessä.
PR-päällikkö David Karraker kuitenkin kertoi, että ongelmat tuotannossa on nyt ratkaistu ja tähtäimessä on edelleen saada toimitettua miljoona konsolia Pohjois-Amerikkaan vuoden loppuun mennessä.
Ainakin isoimmille alustoille luvataan grafiikan, fysiikan ja keinoälyn viimeisimpiä saavutuksia. Ensimmäistä kertaa sarjan historiassa Ghost-ryhmä joutuu taistelemaan Yhdysvaltojen maaperällä ja puolustamaan jopa omaa kotipaikkaansa Teksasin El Pasossa.
Nintendo lupaa yrittää parhaansa vastatakseen loppuvuoden aikana vallitsevaan valtavaan kysyntään.
Interlink on suhteellisen tuntematon yhtiö, mutta tapaus muistuttaa vuosia sitten esiin tulleesta Immersionin kanteesta. Tuolloin kiisteltiin Sonyn ja Microsoftin ohjaimissaan käyttämistä tärinäefekteistä. Jupakan uskotaan johtaneen lopulta siihen, ettei PlayStation 3:n SixAxis tue kyseisiä tehosteita.
Samanlainen käyttöpiikki oli havaittavissa kaksi vuotta sitten Halo 2:n julkaisun aikoihin.
24.11.2000 julkaistun konsolin osuus pelikonsolimarkkinoista on peräti 65%. Pelejä PS2:lle on myyty kuuden vuoden aikana yli 5 miljoonaa kappaletta.
NPD:n mukaan PlayStation 3 myi koko marraskuun aikana vain 197 000 kappaletta, joten on melko selvää, että Sony sai toimitettua 17.11. tapahtuneeseen julkaisuun reilusti alle puolet tavoitteena olleista 400 000 konsolista. Analyytikkojen synkimmät ennusteet ennen PS3:n julkaisua olivat 150 - 200 000 kappaleen välillä.
Nintendon vallankumouksellinen Wii julkaistiin Suomessa tänään. Pelaamista mullistava konsoli löytyy Wii Sportsin kera kaupoista 270 euron suositushinnalla.
KonsoliFINiin on luvassa juttuja Wiin laitteistosta ja peleistä jo tästä päivästä lähtien.
Virallinen tiedote:
Koe Pixarin uusin "Cars" animaatio uudella tavalla tässä elokuvaan perustuvassa pelissä. Pelaa suosikki hahmoillasi ja auta Lightning McQueen Piston Cup mestaruuteen.
Uutiset pelistä:
Ubi tuo Star Trekit jouluksi (25.10.2006)EA:lla on edelleen valmisteilla myös Burnout 5 PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle.
Internetiin on nopeasti levinnyt muun muassa useita kuvia lipsahtaneen ohjaimen hajottamista kuvaruuduista. Joissakin tapauksissa rannehihna on katkennut kokonaan.
Iso N on luvannut toimittaa neljä miljoonaa konsolia tämän vuoden puolella jälleenmyyjille. Saarivaltiosta kantautuvien puheiden mukaan pelikonetta on turha odottaa ilman ennakkotilausta ennen vuodenvaihdetta, mutta kaikki liikkeet eivät kuitenkaan ole ottaneet vastaan varauksia.
Japanissa ja Pohjois-Amerikassa Wii myytiin nopeasti loppuun, ja kysyntä ylittänee tarjonnan Euroopassakin. Pelaamisen vallankumous saapuu vanhalle mantereelle virallisesti huomenna.
Microsoftin taloushallinnon johtaja Christopher Liddell vakuutti yhdysvaltalaisen NASDAQ-pörssin konferenssissa, että Xbox 360:n myyntivauhti yltää 10 miljoonaan konsoliin joulusesongin loppuun mennessä. Samanlaisia ennustuksia tuli aikaisemmin myös muulta Microsoftin johdolta kuten Peter Moorelta, Bill Gatesilta ja Steve Ballmerilta.
Twelven seuraava julkaisu on kuitenkin Crash Dummy Vs The Evil D-Troit, josta versiot ilmestyvät PS2:lle, PSP:lle, Wiille, DS:lle ja PC:lle.
Eilen joukko varkaita onnistui viemään peräti 180 PS3-konsolia Ibarakin alueella sijaitsevasta varastosta. Lavoille pakatut laitteet olivat paikoillaan vielä yhdeksältä aamulla, mutta niiden huomattiin kadonneen puoli kahden aikoihin eli varkaat suorittivat liikkeensä viileästi keskellä päivää.
Saaliin arvo oli noin 9,5 miljoonaa jeniä eli lähes 62 000 euroa.
Esimerkkinä mainittiin Resistance: Fall of Man, jossa jenkki-konsolilla pelatessa ei verta säästellä, mutta sama peli japanilaisella laitteella on täysin veretön. Pelin alkuperällä ei ole väliä, sillä ominaisuus löytyy molemmista julkaistuista versiosta.
PS3:lle päivitys tuo muun muassa mahdollisuuden valita videosignaalin tyyppi BD- ja DVD-leffoille käytettäessä HDMI-kaapelia. Vaihtoehtoina ovat RGB, Y Pb/Cb Pr/Cr ja Auto. Uusi backup-toiminto mahdollistaa kiintolevyllä olevien tietojen varmistamisen vaikkapa USB-muistitikulle tai muistikortille. Kiintolevyn alustukseen on tullut Quick - ja Full Format -valinnat.
Ubisoft julkisti tekevänsä korjauksia tuoreimpaan räiskintäänsä, Rainbow Six: Vegasiin. Pelaajien palautteen avulla löytyi useampikin ongelma korjattavaksi.
Yksinpelin osalta äänentunnistuksen toimivuutta on parannettu. Samalla moninpelissä, yhteistyömoodissa ja Live Vision –kameraa käytettäessä toistuneet kaatuilut ja jumiutumiset on kitketty perusteellisesti. Lisäksi viilausta ovat saaneet osakseen pisteytys, saavutukset, äänikanavat ja suurempien serverien liittymisongelmat.
Aikaisemmin netnoob-niminen blogaaja väitti sivullaan paikallisten palomiesten vahvistaneen, että talon tuhonnut tulipalo oli lähtöisin PS3:sta. Mies kuitenkin itsepintaisesti kieltäytyi haastatteluista, eikä ollut viemässä Sonya oikeuteen, mikä viimeistään herätti epäilyt tapauksen uskottavuudesta.
Tarvitset vain Handelsbankenin, Nordean, Osuuspankin, Sampo Pankin tai Säästöpankin verkkopankkitunnukset ja suuntaat osoitteeseen www.joulupata.fi. Klikkaa sen jälkeen käyttämäsi pankin logoa, valitse KonsoliFIN.net -keräyspotti sekä lahjoittamasi summa ja paina ok.
Holmannin mukaan PS3 tarjoaa enemmän tehoa, mihin pelikehittäjät olivat varautuneet ja uudet käyttispäivitykset sekä ominaisuudet, kuten interaktiiviset ohjaimet, käyttävät konsolin kykyjä paremmin hyväkseen.
Splinter Cell: Double Agentista on julkaistu jo aiemmin moninpelidemo.
Toistaiseksi peliprojektin eteenpäin viennistä vastaa kehityskonsultointiin erikoistunut Bad Management, jonka tehtävänä on löytää oikeat yhteistyökumppanit pelien toteuttamiseksi.
Microsoft julkisti, että kuukauden artistina komeilee joulukuussa Tenacious D.Tuttuun tapaan artistilta saadaan ladattavaksi materiaalia, josta kauppapaikalta löytyy jo The Pick of Destiny -albumin nimikkokappaleen video.
Yhdysvaltojen kaapeliverkossa esitettävän SpikeTV-kanavan GameHead-peliohjelmassa näytettiin ensimmäinen video Electronic Artsin tulevasta Wii-pelistä, SSX Blurista. Kyseisen pätkän Reginald Fils-Aimesin tähdittämästä ohjelmasta löytää Youtubesta.
* Päivitys *
EA:lta tuli lehdistötiedote, josta selvisi SSX Blurin julkaisuksi vuoden 2007 maaliskuu.
México Cityssä Microsoft puolestaan rakensi tiettävästi maailman kookkaimman piñatan.
Nintendo on vallannut myös neljännen sijan Wario Ware: Smooth Moves -pelillä, kun taas Tecmon Super Swing Golf on konsolin viidenneksi myydyin nimike.
Kokoversion 19 kentästä ilmainen demo sisältää kolme. Kehittäjä Naked Sky Entertainment lupailee RoboBlitziin myös ladattavaa maksullista lisäsisältöä.
Crash Bandicoot, Cool Boarders, Syphon Filter, Hot Shots Golf 2 (Everybodys Golf 2) ja Tekken 2 maksavat 5,99 dollaria kappale ja vievät muistikortilta tilaa 157 - 535 megaa pelistä riippuen. Pelit on ensin ladattava PS3:lle, josta ne voi kopioida jopa viidelle eri PSP:lle USB-johdon avulla.
PS-pelien mahdolliset moninpeliominaisuudet eivät toimi PSP:llä, sillä niihin ei ole lisätty tukea WiFi-yhteydelle.
Eggebrecht uskoo pienempien pelien tuovan kaivattua vaihtelua työntekijöille, jotka ovat yleensä olleet mukana vuosia kestäneissä projekteissa. 80-luvun lopulla syntynyt Factor 5 ei ole tehnyt pieneksi luonnehdittuja pelejä 15-20 vuoteen ja Eggebrecht odottaakin edessä olevan uusia haasteita.
Lost Planet julkaistaan sekä Pohjois-Amerikassa että Euroopassa 12. tammikuuta. Japanilaiset pelaajat pääsevät nauttimaan eeppisestä toiminnasta vielä tämän vuoden puolella. Esimakua kokemuksesta saa kokeilemalla kauppapaikalta ladattavia yksin- ja moninpelidemoja.
Tällä hetkellä God of War -tiimi keskittyy viimeistelemään sarjan toista osaa, jonka pitäsi ilmestyä PlayStation 2:lle ensi vuoden alkupuolella.
Hyperdrivena tunnettu laite mahdollistaa minkä tahansa 3,5 -tuumaisen SATA-levyn liittämisen PS3:n ulkoiseksi kovalevyksi ja tukea löytyy ainakin 750 gigaan asti. Käyttäjä pystyy näppärästi valitsemaan, käytetäänkö PS3:n sisäistä levyä vai Hyperdriven avulla liitettyä ulkoista levyä.