Call of Duty: Warzonen aseita tasapainotetaan viimein – ylivoimaiset MAC-10, DMR 14 ja kaksoispistoolit syyniin
Myös Type 63 -rynnäkökivääri nerfataan.
PS4, Sonyn näkemys kahdeksannen sukupolven konsolista, esiteltiin maailmalle 20.2.2013, ja myynti aloitettiin Yhdysvalloissa 15.11.2013, Euroopassa pari viikkoa myöhemmin.
Myös Type 63 -rynnäkökivääri nerfataan.
Kammottavaa kauhua kansalle!
Pelin hinta luvataan palauttaa suoraan käyttäjän PlayStation-kaupan lompakkoon.
Peliä on siinä monenlaista, monenlaista.
Cyberpunk 2077 saa ensimmäiset lisäsisältönsä jo alkuvuodesta, kertoo CD Projekt Red pelin verkkosivulla.
Valitettavasti yksityiskohdat Cyberpunk 2077:n ensimmäisten ilmaissisältöjen tiimoilta jätetään vielä salaisuudeksi, eikä mitään tarkempia yksityiskohtia paljasteta alkuvuoden julkaisuhaarukan lisäksi. Voisi kuitenkin olettaa, että näin aluksi valtaosa tiimistä keskittyy pelin viimeistelyyn, isomman mittaluokan tarinalaajennusten ilmestyessä vasta reilusti myöhemmin.
Ei näillä kuuhun mennä, vaikka osalle käyttötarkoitus löytyikin.
Joulukuussa tehdään koiruuksia, etsitään aviomiestä, palataan kotiin, liutaan ja ollaan Alba.
CD Projekt Red on pamauttanut linjoille Cyberpunk 2077:n tallennuksia rikkovan bugin korjaavan päivityksen.
Platinum Games on ilmoittanut NieR: Automatan ylittäneen viiden miljoonan myydyn kopion rajapyykin.
Keita Takahashin toimintapeli Wattam on nyt saatavilla myös Steamin kautta.
Cyberpunk 2077 on ongelmistaan huolimatta kelvannut kuluttajille kiitettävää tahtia.
Puolalaiskehittäjä CD Projekt Red kertoo tiedotteessaan pelin käyneen kaupaksi joulukuun 20. päivään mennessä 13 miljoonan myydyn kopion verran. Lukemaassa otetaan huomioon myös pelin keskeneräisyyden vuoksi palautetut kopiot niin digitaalisille kauppapaikoille kuin kivijalkakauppoihinkin, CD Projektin omaa sähköpostia unohtamatta.
Tammiale PlayStation Storessa. Kas tässä muutamat poiminnat.
Mediatonic on tuonut Fall Guys: Ultimate Knockout -pelaajien joulunpyhiin teemaa mukailevan ehostuksen.
Kaikki innokkaat voivat ladata hahmolleen jouluisen kostyymin kirjautumalla kahinoihin joulukuun 21. ja 25. välisenä ajanjaksona. Joulupuku sopii mainiosti yhteen Fall Guysin meneillään olevan Winter Knockout -teeman kanssa. 15. päivä startannut kolmas kausi toi mukanaan muun muassa seitsemän upouutta kenttää ja paljon muuta.
Taksikaahailua Crazy Taxin tyyliin? Siltä se kovasti vaikuttaa.
Id Software on paljastanut, mitä pelin suhteen on luvassa vuonna 2021.
PlayStation on tehnyt poikkeuksellisen ratkaisun, ja hyvittää kauppahinnan Cyberpunk 2077 -pelin ostaneille sekä poistaa pelin PSN Storesta toistaiseksi.
Maksullinen kokemusbuusti tosin kantaa ikuisesti kaikkien pelitallennusten yli.
Peliarvostelujen kokoomasivusto Opencritic on ensimmäistä kertaa liittänyt arvosanojen keskiarvon yhteyteen maininnan pelin rajusti vaihtelevasta suorituskyvystä eri alustoilla.
CD Projekt Red on julkaissut tiedotteen viime päivinä velloneen Cyberpunk 2077 -kohun tiimoilta.
Pitkään odoteltu Cyberpunk 2077 saapui kauppoihin viime viikon torstaina. Heti kättelyssä oli selvää, että erityisesti PlayStation 4:n ja Xbox Onen perusmalleilla pelaavat ovat hätää kärsimässä nimikkeen keskeneräisyyden ja sen myötä armottoman bugisuuden vuoksi. Nyt CD Projekt myöntää tiedotteessaan kiusallisen tilanteen ja lupaa parantavansa peliä lukuisin päivityksin. Seuraava on tarkoitus saada linjoille jo viikon kuluessa.
Kohta päästään taas johdattamaan vihreitä ja piereskeleviä mudokoneja turvaan.
Cyberpunk 2077 kerää jo pelkkiä voittoja CD Projektille.
Boss Team Games ja Saber Interactive (World War Z!) paljastivat uuden Evil Dead -kauhunimikkeen.
Tämän vuoden The Game Awards -gaalassa jaettiin taas palkintoja pelimaailman eri konkilla ja tällä kertaa suurimman voiton vei The Last of Us Part II peräti kuudella pystillä.
Alta voitte katsastaa kaikki ehdokkaat ja voittajat.
Left 4 Deadin henkinen jatko-osa Back 4 Blood sai The Game Awards -tapahtuman yhteydessä ensitrailerinsa.
Vajaan kolmen minuutin mittainen traileri on koostettu räiskinnän pre-alpha-vaiheen pelikuvasta. Kehittäjien mukaan luvassa on Left 4 Deadeista tuttua hurmeista yhteistyöräiskintää tietysti zombilaumojen kera – trailerillakin nähdään vilaus astetta suurikokoisemmasta örrimörristä. Joulukuun 17. päivä starttavaan suljettuun alphatestiin voi jo rekisteröityä pelin kotisivuilla, täällä.
Aasian markkinoilla Scramblena tunnettu Persona 5 Strikers on jatkoa Atluksen Persona 5 -hittinimikkeelle.