Kuva
PS4 ja ohjain sinisellä pohjalla

PS4

PS4, Sonyn näkemys kahdeksannen sukupolven konsolista, esiteltiin maailmalle 20.2.2013, ja myynti aloitettiin Yhdysvalloissa 15.11.2013, Euroopassa pari viikkoa myöhemmin.

Uutinen

Assassin's Creed Valhallasta tuttu noppapeli Orlog saa oman fyysisen julkaisunsa

Assassin's Creed Valhallan sivuaktiviteetti, noppapeli Orlog julkaistaan erillisenä, fyysisenä peliversiona.

Vaikka viikingit todistetusti pitivätkin noppapelien kaltaisista ajanvietteistä, on Assassin's Creed Valhallasta tuttu Orlog Ubisoft Montrealin suunnittelijoiden käsialaa. Ubisoftin ja PureArtsin kehittämä versio sisältänee kaiken mitä pelin virtuaaliversiokin nopista energiakiviin ja kippoihin saakka. Koukuttava kaksintaistelupeli julkaistaan ensi vuoden aikana.

Jaakko Herranen
Uutinen

Assassin's Creed Valhalla rikkoi sarjan kaikki aiemmat myyntiennätykset – Ubisoftin suurin PC-julkaisu koskaan

Assassin's Creed Valhalla on rikkonut julkaisunsa aikaan kaikki sarjan aiemmat ennätykset.

Ubisoftin mukaan viikinkimytologiaan sukeltava salamurhailu on myynyt ensimmäisen viikkonsa aikana enemmän kuin yksikään pitkään porskuttaneen sarjan aiemmista osista. Menestyksestä kertoo sekin, että PC-puolella kyseessä on Ubisoftin parhaiten kaupaksi käynyt julkaisu koskaan ainakin Ubisoft Storen myyntilukuja tarkasteltaessa.

Jaakko Herranen
Uutinen

Fortnite sai kylkeensä mahdollisuuden videopuheluihin – ominaisuus saapuu aluksi vain PC:lle ja PlayStationeille

Epicin Fortnite on saanut kylkiäisekseen mielenkiintoisen videopuhelumahdollisuuden.

Jotta kavereiden nassut saa näkyviin pelinäkymän reunaan, tarvii mobiililaitteelle ladata Epicin maksuttoman Houseparty-sovelluksen. Kunhan appiin on linkittänyt oman Fortnite-tilin, tupsahtaa videonäkymä pelin sivupalkkiin. Mukana voi olla myös kavereita, jotka eivät ole paraikaa battle royale -karkeloissa mukana.

Jaakko Herranen
Uutinen

Trine 4: The Nightmare Prince laajentuu satumaisella Melody of Mystery -lisätarinalla

Trine 4: The Nightmare Princen tarinapuoli laajentuu Melody of Mystery -lisäosalla.

Kuusiosainen tarinakokonaisuus Melody of Mystery heittää Amadeuksen, Pontiuksen ja Zoyan uusien puzzle-henkisten haasteiden äärelle. Satumaista meininkiä piristetään entisestään uusilla kyvyillä ja pelimekaanisilla elementeillä. Trailerin ja juonikuvauksen voi katsastaa uutisen lopusta.

Jaakko Herranen