Kuva
PS4 ja ohjain sinisellä pohjalla

PS4

PS4, Sonyn näkemys kahdeksannen sukupolven konsolista, esiteltiin maailmalle 20.2.2013, ja myynti aloitettiin Yhdysvalloissa 15.11.2013, Euroopassa pari viikkoa myöhemmin.

Uutinen

GTA Onlinen Cayo Perico Heist päivättiin ensi viikolle – vauhdikas traileri julki

GTA Online saa lisää fanien toivomaa heist-henkistä pelattavaa jo ensi viikolla.

Cayo Perico Heist sijoittuu uuteen paratiisisaarimaiseen miljööseen, joka tosin toimii samalla El Rubion huumeimperiumin kotipesänä. Mitä porukalla suoritettavaan heist-tehtävään sitten tulee, tuntuisi mukana olevan ainakin sukellusveneitä ja taisteluhelikoptereita. Trailerin voi katsastaa uutisen lopusta.

Jaakko Herranen
Uutinen

Prince of Persia: The Sands of Time Remaken tiimalasi valui tyhjiin – uusi julkaisupäivä ajastettiin maaliskuulle

Prince of Persia: The Sands of Time Remake julkaistaan tammikuun sijaan maaliskuussa, kertoo Ubisoft.

Parin kuukauden viivästyksestä kerrottiin alkujaan Tšekki-Ubisoftin Facebook-sivustolla, mutta ilmoitus poistettiin sittemmin vähin äänin. Gematsu kuitenkin ehti auliisti napata kehitystiimin terveiset talteen, vaikkakaan sen kummemmin viivästystä ei lähdettykään selittelemään. Tiedote on luettavissa uutisen lopusta.

Jaakko Herranen
Uutinen

Vuonna 2013 paljastettu Cyberpunk 2077 on ihan pian pelaajien ulottuvilla – julkaisutrailerikin jo linjoilla

CD Projekt Red on heittänyt linjoille Cyberpunk 2077:n julkaisutrailerin.

Jo muinoin vuonna 2013 ensimmäistä kertaa paljastettu Cyberpunk 2077 on kulkenut pitkän kehitystaipaleen. Nyt The Witcher -studion ropellus on kuitenkin saapumassa kauppoihin lukuisten viivästysten jälkeen. Mutta pelko pois, uutisen yläreunaan upotetun parin minuutin mittaisen julkaisutrailerin ehtii hyvin katsella vielä noin 720 kertaa ennen pelin torstaille ajoittuvaa julkaisua. Uutisen lopussa vielä vertailun vuoksi seitsemän vuoden takainen julkistustraileri.

Jaakko Herranen
Uutinen

Fortniten Marvel-teemainen kausi päättyi eeppisiin tunnelmiin – Galactuksen rellestystä seurasi kerralla 15 miljoonaa pelaajaa

Fortniten toisen chapterin neljäs kausi päättyi vähintäänkin eeppisiin tunnelmiin.

Marvel-teeman ympärillä pyörineen kauden päätös toi kuvioihin mahtipontisesti taivaanrannasta esiin astelleen Galactuksen. Kuten arvata saattaa, soppaa saapuivat sekoittamaan nopeasti niin Iron Man, Thor kuin Wolverinekin, pelaajan lennellessä ympäriinsä lasereita ampuvalla bussillaan – taustalla pauhaavaa rokkia unohtamatta. Koko hulabaloon voi katsastaa alta:

Jaakko Herranen
Uutinen

Martha is Dead ei ole enää Xbox-konsoliyksinoikeus – julkaistaan myös kahdelle PlayStationille

Psykologinen kauhuilu Martha is Dead julkaistaan aiemmin julkistettujen PC:n, Xbox Onen ja Series S/X:n ohella myös PlayStation-konsoleille.

Martha is Deadin saapuminen PlayStation 4:lle ja PlayStation 5:lle paljastettiin upouuden trailerin kera. Pariminuuttisella videopätkällä ei edelleenkään nähdä suoranaista pelikuvaa, mutta kammottava tunnelma tuntuisi tästä huolimatta olevan edelleen katossa. Videon voi katsastaa uutisen lopusta.

Jaakko Herranen
Uutinen

Ohjaajalegenda John Carpenter ylistää Assassin's Creed Valhallaa: "Uskomaton peli!"

Ohjaajaveteraani John Carpenter nautiskelee täysin rinnoin Assassin's Creed -sarjan uutukaisesta.

Kaukaiselta 60-luvulta saakka leffoja ohjannut Carpenter ylistää Twitterissä Valhallan olevan paluu sarjan erinomaisuuden lähteille. Vuonna 1948 syntynyt Carpenter kehuu erityisesti salamurhaajasaagan tuoreimman osan avointa maailmaa ja sen ympärille rakennettua pelattavuutta.

Jaakko Herranen
Uutinen

Red Dead Online julkaistaan ensi viikolla omana itsenäisenä pelinään

Rockstar julkaisee Red Dead Redemption 2:n kylkiäisinä tulleen Red Dead Onlinen omana pelinään.

Joulukuun 1. päivä ilmestyvän Red Dead Onlinen hinnaksi on määritelty helmikuun 15. päivään saakka vain viitisen euroa, mutta tutustumistarjouksen jälkeen hinta nousee parinkympin hujakoille. Kovalevytilaa kuluu massiiviset 123 gigatavua, mutta mukaan on heitetty myös RDR2:n kampanja, jonka saa auki pulittamalla ylimääräisiä roposia.

Jaakko Herranen