Kuva
PS4 ja ohjain sinisellä pohjalla

PS4

PS4, Sonyn näkemys kahdeksannen sukupolven konsolista, esiteltiin maailmalle 20.2.2013, ja myynti aloitettiin Yhdysvalloissa 15.11.2013, Euroopassa pari viikkoa myöhemmin.

Uutinen

Vihaisten fanien The Last Of Us Part II -vetoomus vaatii kirjoittamaan tarinan uusiksi

The Last of Us Part II toi tullessaan ennennäkemättömän myllerryksen sosiaalisessa mediassa.

The Last of Us Part II :ta on sekä ylistetty että kritisoitu raa'asti. Kohu alkoi jo ennen julkaisua, eikä ota laantuakseen. Erityisesti tarina juonenkäänteineen on saanut osakseen varsinaista riepottelua. Jotkut fanit ovat tarinaan niin pettyneitä , että he kirjoittivat asiasta vetoomuksen. Anomus vaatii Naughty Dogia uusimaan koko jatko-osan juonen.

Vetoomuksen tavoite on 15 000 allekirjoitusta, ja se on parhaillaan enää paria tuhatta nimeä vailla.

Tarja Porkka-Kontturi
Uutinen

Ghosts of Tsushima on saatu valmiiksi – heinäkuun julkaisu tapahtuu ajallaan

Kotitoimistoilta käsin työskentelevä Sucker Punch on ilmoittanut Ghosts of Tsushiman valmistuneen ja lähteneen kohti monistuskoneita.

Odotettu Ghosts of Tsushima seurailee Tsushima-saarella samurain velvollisuuksiaan hoitavaa Jin Sakaita. Mongolijoukkojen hyökätessä Tsushimalle ja Japanin rannikolle, miehen on kuitenkin noustava taisteluun ja lähdettävä kohti etulinjaa. Ehdottoman huomionarvoista on myös, että saarella vaeltelevia kettuja voi Sucker Punchin mukaan paijata – oi kyllä!

Jaakko Herranen
Uutinen

Marvelin trikoosankarit suuntaavat kohti tulevaa konsolisukupolvea, vieläpä ilman lisämaksua – uusia kuvia julki

Marvel's Avengers julkaistaan nykylaitteiden ohella PlayStation 5:lle sekä Xbox Series X:lle.

Mikäli jo muutamaan otteeseen viivästyneen Marvel's Avengersin ostaa syyskuun julkaisun aikoihin joko PS4:lle tai Xbox Onelle, voi pelin lunastaa uudelle konsoligeneraatiolle ilman erillistä maksua. Tämän lisäksi kaikki eteneminen ja tallennukset ovat nätisti käytettävissä myös uusilla laitteilla, jotta sankarisavottaa ei tarvitse aloittaa missään vaiheessa alusta.

Jaakko Herranen
Uutinen

Injustice: Gods Among Us Ultimate Edition ilmaisjaossa

Warner Bros ilmoitti jakavansa Injustice: Gods Among Us -mätkinnän maksutta.

Injustice: Gods Among Us on NetherRealmin DC-taistelupeli, joka ilmestyi vuonna 2013 PC:llä. Hahmoina seikkailee DC Comics -ikoneita, kuten Batman, Jokeri, Vihreä Lyhty, Salama, Teräsmies ja Ihmenainen. Ultimate Edition -versioon sisältyvä DLC lisää seikkailuun muun muassa Lepakkotytön, Skorpionin sekä Kenraali Zodin.

Tarja Porkka-Kontturi
Uutinen

EA Access -kuukausi irtoaa nyt alle eurolla sekä PS:lle että Xboxille

Electronic Artsin kuukausiveloitteinen pelikirjasto EA Access on nyt saatavilla tutustumishintaan.

Laajan pelikatalogin lisäksi jäsenet saavat muun muassa 10 prosentin alennuksen digitaalisista nimikkeistä. Tarjontaan kuuluvat esimerkiksi Battlefield, FIFA 20 ja Need for Speed Heat. Koko valikoiman näet täältä. Uusia EA-pelejä pääsee testailemaan päiviä ennen julkaisua.

Tarja Porkka-Kontturi