Bungie paljasti Destiny 2: Lightfall -laajennuksen mukana saapuvia uusia aseita ja varusteita
Destiny 2:n Lightfall-laajennuksen uusia aseita esitellään tuoreella trailerilla.
Destiny 2:n Lightfall-laajennuksen uusia aseita esitellään tuoreella trailerilla.
Viime vuonna julkaistu ja KonsoliFINin arvostelusta neljä tähteä napannut Road 96 saa jatkoa Mile 0 -nimeä tottelevan esiosan muodossa.
Tammikuussa retroillaan, taistellaan keskiajalla ja pyöräillään.
Tuleva laajennusosa päivättiin kesäkuulle.
Microsoft on paljastanut nipun loppukuun ja helmikuun alkupuoliskon Game Pass -lisäyksiä.
Eilen tarjolle saatiin jo Developer_Direct-lähetyksen yhteydessä paljastettu Hi-Fi Rush. Perjantaina puolestaan päästään klassikon äärelle, kun Raren retrohitti GoldenEye 007 räiskii tiensä maltillisesti ehostettuna palvelun valikoimiin. Lisätietoja Xboxin uutistiedotteesta, täältä.
Kuusiosaisesta sarjasta viimeiset neljä ovat seuranneet samaa sapluunaa.
Tämän vuoden uutuuspeleistä kerrotaan lisää jo keskiviikkoiltana.
Ennakkotestissä viime vuoden Gamescomissa paljastettu Under the Waves.
The Callisto Protocol on päivittynyt versionumeroon 3.01 uusien ominaisuuksien kera.
Tylypahka näyttäytyy upeana uudella trailerilla.
Activision on päättänyt siirtää Call of Duty: Modern Warfare II:n sekä Warzone 2.0:n toisen tuotantokauden aloitusta.
Toisen kauden oli alkujaan tarkoitus startata helmikuun 1. päivänä, mutta nyt moinen tapahtuu vasta kuun puolivälissä, 15. päivä. Viivästyksen syyksi kerrotaan pelaajilta saatu palaute, mihin pyritään reagoimaan jollain tavalla ylimääräisen parin viikon aikana.
Xbox on aloittanut uusien energiansäästöominaisuuksien käyttöönoton.
IGN on julkaissut kymmenen minuutin siivun pelikuvaa Wo Long: Fallen Dynastyn tiimoilta.
PC- ja Xbox-pelaajien Game Pass -tammikuu hahmottuu hiljalleen, vaikka Microsoftin virallinen sisältölistaus vielä uupuukin.
Vuoden 2023 ensimmäisen Game Pass -lisäyksen titteli menee Stranded Deepille, joka tipahti sekä PC:n että Xboxin palveluun tänään. Muista tammikuun lisäyksistä tiedetään jo Persona 3 Portable sekä Persona 4 Golden (19.1.), Monster Hunter Rise (20.1.), Age of Empires II: Definitive Edition (31.1.) sekä Inkulinati (31.1.).
System Shock -klassikon uudelleenversiointi tähtää julkaisuaan näillä näkymin maaliskuulle.
Rockstar toi joulun GTA Online -pelaajille.
Teenage Mutant Ninja Turtles: The Cowabunga Collection on päivittynyt isosti, kertoo Konami.
Kenties näkyvin päivityksen muassaan tuoma ominaisuus on Teenage Mutant Ninja Turtles IV: Turtles in Timen verkkopeli, jota on kaivattu julkaisusta saakka. Vastaavien moninpelikahinoiden lupailtiin saapuvat vielä myöhemmin Teenage Mutant Ninja Turtles III: The Manhattan Projectiin.
Kiirettä kannattaa kuitenkin pitää, sillä tarjous on voimassa vain tänään kello 18.00 saakka.
Sonic Frontiers -pelaajat voivat sonnustaa sinisen siilinsä jouluisiin tamineisiin.
High on Life on rikkonut useita merkittäviä Xbox Game Passin käyttöennätyksiä.
Taistelupeli Sifu nähdään maaliskuussa 2023 myös Steamin, Xbox Onen ja Xbox Series X|S:n valikoimissa.
Sloclap-studion kehittämä Sifu julkaistiin alkuvuodesta Switchille, PlayStation 4:lle ja 5:lle sekä PC:n Epic Storeen. Nyt uusien alustojen myötä tarjolle heitetään myös tuore jättipäivitys muun muassa uusia liikkeitä ja pukuja sisältävän Arenas-pelitilan kera. Moodi on näytillä uutisen loppuun upotetulla härnäkevideolla.
Ubisoft heittää viikinkiseikkailu Assassin's Creed Valhallan ilmaispeluutukseen alkavan viikonlopun ajaksi.
Eivorin ja tämän korppiklaanin edesottamuksia voi tahkota sen verran kuin viikonloppu antaa myöten, toisin sanoen siis koko peli on vapaassa käytössä tulevien päivien ajan. Pelisessiot käynnistyvät jo torstaina, Suomen aikaa kello 19:00 PC:llä, Xbox Onella, Xbox Series S|X:llä, PlayStation 4:llä sekä PlayStation 5:llä, joskin latauksen voi käynnistää vaikka heti. Lisätietoja Ubisoftin tiedotteesta, täältä.
Uudistettu Sonic myy mukavasti maailmalla.
Square Enix on viljellyt Getty Images -vesileimalla varustettua taidetta Crisis Core –Final Fantasy VII– Reunion -pelissään.
Two Point Krampus!