Ennakossa My Time at Portia

My Time at Portia kulkee monessakin mielessä Harvest Moonin ja Stardew Valleyn jalanjäljissä. Jo pelkkä juoni kuulostaa esikuviltaan, sillä pelaaja ottaa haltuunsa isäukon verstaan ja yrittää sopeutua elämään pienessä kylässä.

Syötävän söpö

Ensivaikutelmaa voisi kuvailla hurmaavaksi. Ulkoasu on niin söpö, että silmiin sattuu ja tekee heti mieli syöksyä tutkimaan, mitä kaikkea maailma pitää sisällään. Heti ei kuitenkaan voi suunnata kohti suurta tuntematonta, vaan ensin täytyy opetella perusasiat.

Perustoimintaan kuuluu resurssien keräämistä maastosta sekä erillisistä raunioista, joissa piilee erikoisempia materiaaleja. Käyttöä kerätyille tarpeille ei tarvitse sen kummemmin etsiä, sillä puuhaa riittää. Aluksi verstaan kehittäminen ja oman talon paikkailu toimivat pienenä tutoriaalina kohti haastavampia askareita. Taitojen kehittyessä voi alkaa toteuttaa haastavampia projekteja, kuten maanviljelystä ja voipa remonttireiska rakentaa oman mopoautonkin. Kulkupeli helpottaakin huomattavasti ympäristön tutkimista.

Maailma on pullollaan vaihtoehtoja, ja on itsestä kiinni, miten aikansa haluaa käyttää. Kyläläisten kanssa voi seurustella, ottaa kevyttä taistelua tai pelata kivi, paperi ja sakset -peliä. Jopa hääkellot saattavat soida Portian kirkossa, mikäli pelaaja onnistuu hurmaamaan jonkun asukkaista. Taustalla on myös kilpailu kylän kovimman verstaan tittelistä, jonka saavuttamiseksi täytyy suorittaa asukkaiden keksimiä toimeksiantoja. Lisäksi ympäristö kuhisee mielenkiintoisia ja värikkäitä eläimiä, joiden touhuja on viihdyttävää seurata. Aina voi tietysti lähteä kalaan tai etsimään aarteita luolastoista, mikäli arki-askareet eivät maistu.

Lupaavat alkusävelet

Tällä hetkellä mielekästä sisältöä ei toiminnantäyteisen alun jälkeen ole hirveästi. Tulevaisuus näyttää kuitenkin lupaavalta, sillä seuraava päivitys tuo mukanaan muun muassa eläinten kasvatusta sekä parannusta ihmissuhteisiin. Suppean sisällön lisäksi kömpelöt valikot ovat tämänhetkisen version suurin ongelma.

Täytyy myöntää, että olin hyvin skeptinen nähtyäni Patheon Gamesin nimen, sillä lafkan edellinen Early Access -teos oli täysi floppi. Planet Explorers ei vielä tänäkään päivänä toimi kunnolla, ja viimeisin pelikertani päättyi jo tutoriaalissa etenemisen estävään bugiin. Vaikuttaa kuitenkin, että studio on ottanut opikseen ja kuuntelee tällä kertaa pelaajakuntaansa.

My Time at Portia on saatavilla vain PC:lle, mutta teos on tulossa pian myös Xboxin Game Preview -ohjelmaan ja myöhemmin muillekin konsoleille.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi