KonsoliFINin ja PlayStation Suomen kovapalkintoinen 500 Million Limited Edition PS4 Pro -kisa käy kuumana Facebookin puolella. Osallistumalla voit voittaa itsellesi konsolin, jota on valmistettu vain rajoitettu erä.

Klikkaa itsesi kisaan tästä linkistä (klik) ja lukaise toimituksen kultaisimmat PlayStation-muistot alta. Arvostamme myös suuresti, mikäli käyt tykkäämässä KonsoliFINistä Facebookin puolella.

Jaakko Herranen:

Itsehän olin SEGA-miehiä henkeen ja vereen, aina Saturnin ja PlayStationin aikoihin saakka. Jouduin silti tunnustamaan Sonyn harmaan lootan omaan talouteeni sen jälkeen kun kävi ilmi, että Tomb Raider 2 ohittaa tylysti Segan sinällään varsin pätevän floppimasiinan. Siksipä myös se kultaisin muisto liittyy juuri Laran toiseen seikkailuun ja tuolloin uutuuttaan kiiltävään upouuteen konsoliin. Myöhemmin asiaa puntaroituani olen kuitenkin päätynyt siihen, että se ihka ja ensimmäinen Tomb Raider on kuitenkin edelleen se paras – sanokaa mitä sanotte.

PlayStationin toisella inkarnaatiolla ne leppoisimmat pelituokiot muodostuivat Buzz-visojen ja parin ensimmäisen Guitar Heron parissa (siihen asti, kunnes Xbox 360:llä tahkoamani Rock Band nappasi suvereenisti musiikkipelien kuninkaan valtikan). Myös loistavan Singstar-sarjan myötä PlayStation 2 on aina sydämessäni se letkeiden kotibileiden sydämeksi muodostunut viihdemasiina.

Toki muistojen lootassa on paikkansa myös niille Final Fantasy VII:n ja erityisesti VIII:n, Metal Gear Solidin sekä Silent Hillin kaltaisille itsestäänselvyyksillekin, kuinkas muutenkaan. Ainiin ja Xenogears, sehän se vasta timanttinen olikin!

Emmi Hattunen:

Parhain PlayStation-muistoni liittyy erityisesti Kingdom Heartsiin, jota kokeilin ensimmäisen kerran kaverin luona yökylässä. Soran ensimmäistä seikkailua tuli tahkottua läpi yön ja seuraavaan aamuun asti ilman nukkumisen mahdollistamia taukoja. Tämä johti siihen, että nauroimme hervottomasti Tarzanin gorillakielen tekstitykselle, koska se näytti sensuroiduilta kirosanoilta.

Hyvällä toisella sijalla on ensikosketukseni God of War -sarjaan. Sain ensimmäisen PlayStation-konsolini rippilahjaksi sisareltani, koska sain toivoa häneltä mitä tahansa. Toivoin siis PlayStation 2 -konsolin sekä rooliseikkailujatkon, Kingdom Hearts 2. Vähitellen noin 15-vuoden ikäisenä ostin lähimmän kaupungin antikvariaattiliikkeestä lisää pelejä koluttavaksi. Tähän aikaan suurin osa pelaamisestani oli rajoittunut japanilaisiin roolipeleihin sekä tasohyppelypeleihin, joten olin halukas kokeilemaan jotakin uutta. Sitten näin God of Warin eräässä laatikossa ja muistelin sen saaneen Tiltin arviossa paljon kehuja, joten nappasin sen mukaani. Alkuvaiheen reaktioni Kratoksen silpomiskostoseikkailulle oli erittäin jännittynyt. Paljaiden tissien, veriroiskeiden ja suolenpätkien määrä kokonaisuutena yllätti minut, mutta totuin siihen onneksi melko nopeasti. Ensimmäisten tuntien häkeltymiseni ei onneksi jättänyt traumoja syvälle alitajuntaan.

Tero Lepistö:

Jaakon tapaan olin 90-luvun alkupuolella kovan luokan SEGA-mies (poika), joka ei edes harkinnut vääränmerkkisiä laitteita matkatelevisionsa viereen. Kuitenkin uutiset Saturnin vaisusta startista yhdistettynä laitteen sikamaiseen hintaan saivat miettimään, josko ruoho sittenkin olisi vihreämpää harmaan konsolin puolella. Jälkeenpäin voi huojentuneena todeta, että takinkääntö kannatti. Ei ole nimittäin ensimmäisen PlayStationin voittanutta. Olkoonkin, että oma kone kävi kahdesti piinaavan pitkillä huoltoretkillään. Lisäksi epätoivoiset säästöyritykset kolmansien osapuolten muistikorteilla nostavat yhä pintaan kipeitä muistoja menetetyistä tallennuksista.

Rakkaimmista peleistä ensimmäisenä tulee mieleen Resident Evil, joka euroversion katkerasta sensuroinnistaan huolimatta tarjosi hyytävän hienoja kokemuksia ja sopivan määrän turhautumista. Luonnollisesti myös Metal Gear Solidin huikeat käänteet ovat syöpyneet ikuisesti mieleen, eikä Final Fantasy VII:n jälkeen mikään japsirope ole enää onnistunut sytyttämään samanlaista paloa genreä kohtaan. Autopelien suurkuluttajana täytyy jakaa erityismaininta kahdelle ensimmäiselle V-Rallylle, joita pelattiin naapuruston kakaroiden kanssa älyttömät määrät jaetulla ruudulla. Mikäli Colin McRae Rallyn tahkoamiselta ehdittiin. Voi niitä aikoja!

Niklas Isberg:

Myös minulle SEGA oli ysärillä parasta ikinä. Rakastin Sonicia yli kaiken, enkä voinut kuvitellakaan edes koskevani Super Marioon, vaikka salaa pidin Super Nintendon Yoshi's Islandista hirveästi.

Eräänä heikkona hetkenä näin kuitenkin lehdessä mainoksen Sony PlayStation -konsolista ja myin siltä istumalta Mega Driven luokkakaverille. Monet legendaariset pelit koettiin virallisen PlayStation-lehden demolevyjen avulla, joista riitti hupia moneksi päiväksi, kunnes rahaa oli kerätty tarpeeksi varsinaisia kokoversioita varten. Viikkorahat eivät menneet hukkaan, sillä esimerkiksi Syphon Filter, Spyro, Crash Bandicoot, Medievil, Parappa the Rapper ja Silent Hill olivat huippuja sijoituskohteita. Autoräiskinnät olivat tuolloin myös muodissa ja useita tunteja kului muun muassa Twisted Metal sekä Vigilante 8 -sarjojen parissa. Ensimmäinen PlayStation on edelleen rakastettuni. Sille julkaistiin tuhottomasti hyviä pelejä, joiden remasterointeja odottelen kieli pitkänä. Sir Dan, milloin oikein tuot luisen kroppasi PS4:lle, kysynpä vain.

Tuomas Tonteri:

Näin jo nelikymppisenä peliharrastajana taival videopelien parissa alkoi sitä konsolitonta polkua pitkin, eli C64:n, Amiga 500:n ja PC:n kautta. PlayStation tuli tutuksi vasta huhtikuussa 1996 Rovaniemellä järjestetyssä PlayDays-tapahtumassa. Ensivaikutelman sanotaan olevan tärkein, ja tässäkään suhteessa Pleikkari ei pettänyt; päiväkirjassa kuvailin laitetta sanoilla "aika hemmetin tyylikäs konsoli". Tuolloin ainoana esittelypelinä ollut Battle Arena Toshinden ei kuitenkaan ole se lämpikin PlayStation-muisto. Aikaa nimittäin kului vielä kolmatta vuotta, ennen kuin jouluaattona 1998 pikkusiskon lahjapaketista paljastui PS1-konsoli Colin McRae Rally -pelin kera. Ja niin hyvä peli kuin sekin oli, lopullinen kääntyminen tietokonepelien maailmasta Pleikkari-pelaajaksi voitaneen laskea erään japanilaisen pelisuunnittelijaneron ansioksi...

Oli 13. päivä syyskuuta vuonna 2000. Kaikkien aikojen paras räppäri 2Pac oli menehtynyt tasan 4 vuotta aiemmin. Jostain olin lukenut, että Hideo Kojiman tuottama ja suunnittelema Metal Gear Solid on aivan ältsin hyvä peli. Joten kun Rovaniemeltä ei löytynyt Colin McRae Rally 2:ta sopuhintaan, nappasin CityMarketista 169 markalla MGS:n Platinum-version mukaan. Vaikka aivan ensimmäisellä pelikerralla en päässyt edes aloituspaikan hissiin, en antanut sen lannistaa. Joitain päiviä myöhemmin esittelinkin silloiselle tyttöystävälle vähän erilaista Kiinteää Käärmettä, ja loppu onkin historiaa.

Metal Gear Solidin juonenkäänteet, neljännen seinän rikkomiset, elokuvamaiset välivideot, upea ääninäyttely sekä mahtava musiikki olivat ihanaa herkkua sekä itse pelattuna että myös sivusta katsottuna. Vielä parempaa oli silti luvassa, sillä PlayStation 2 häämötti jo horisontissa, ja Metal Gear Solid 2 näytti aivan järjettömän hienolta! Ja vaikka suhde ehti päättyä ennen kuin MGS2 edes julkaistiin Suomessa, satoja pelejä ja muutamia konsolisukupolvia myöhemminkin rakkaus PlayStationiin elää ja kukoistaa edelleen.

ladataan kommentteja...