KonsoliFINin toimitus muistelee pelivuoden 2016 pettymyksiä.

Tero Lepistö

Pettymyksiä mietittäessä mieleen ei juolahda välittömästi mitään isompia katastrofeja, mikä lienee merkki keskimäärin onnistuneesta pelivuodesta. Yksi kaikilla mittareilla alisuorituneista on kuitenkin Homefront: The Revolution, jonka potentiaaliin yritin lapsenomaisesti uskoa kuin joulupukkiin – hälyttävistä ennusmerkeistä huolimatta. Korealaisten toista maihinnousua tähtilipun tyyssijaan riivasivat paitsi typerät suunnitteluratkaisut myös erittäin pahoin yskähtelevä tekniikka. Lopputuloksena jopa ensimmäistä osaa jyrkempi vajoaminen räiskintämassan keskikastin alapuolelle. Muista kehnon jälkimaun aiheuttaneista täytyy mainita Mafia III, jonka painolastina toimivat epärealistiset odotukset sarjan hienoon historiaan perustuen. Steepin komea visuaalinen anti johti puolestaan toisenlaiseen harmistukseen, kun alkumetrien huikeat fiilikset eivät kantaneetkaan järin pitkälle.

Myös konsolien evoluutio kohti erinäisiä välimalleja PlayStation 4 Pron ja Xboxin tulevan Scorpion voimin menee pettymyksen puolelle. Hiljalleen viimeisetkin konsolipelaamista puolustaneet argumentit saadaan heittää romukoppaan: pelejä ollaan päivitelty gigakaupalla jo pidempään ja nyt laitteistoa patistetaan uusimaan, mikäli mielii pysytellä aallonharjalla. Liha on silti heikkoa markkinavoimien edessä, joten olen itsekin suuntausta tukenut hankkimalla pleikkarista Pro-mallin. Silti vanhaa jäärää salaa harmittaa.

Homefront: The Revolution

A-P Kuutila

Pyrin pelaamaan vain hyviä pelejä, mutta kyllä niitä pettymyksiäkin vuoteen mahtuu. Mount & Blade: Warbandin konsoliversiolta odotin enemmän, mutta lopputulos oli oikea emäpökäle. The Final Stationia ei myöskään sovi unohtaa. Ulospäin se antoi ymmärtää olevansa enemmän kuin mitä todellisuus minulle kertoi. Neljän tunnin läpipeluusta viimeiset kaksi tuntia kului loppua toivoessa, kun sitä toistoa ei yksinkertaisesti enää voinut sietää. Kolmantena mieleeni tulee The Solus Project: Ihan kiva peli, mutta viimeistely tuntui jääneen puolitiehen. Tekijöiden olisi kannattanut pitää teoksensa vielä hieman pidempään Early Access -vaiheessa.

Erikoismaininta menee Battlefield 1:lle. Kyllä juuri sille, jota kaikki tuntuvat pitävän sarjan paluuna huipulle. Ei se huono peli ole, mutta siitä puuttuu tunnetta. Olin jo betaa pelatessani tätä mieltä, eikä kokoversio muuttanut tilannetta. Jokin oli vialla ja aloin vain haikailla Bad Company 2:n pariin. Aika ei ollut kullannut muistojani, vaan se on oikeasti edelleen loistava osa. On uusi bäfä sentään parempi kuin kolmonen tai nelonen – Hardlinesta puhumattakaan.

thesolusprojectsh6.png

Petri Leskinen

Ei kai tähän ole kuin yksi oikea vastaus. Pitkään odotuttanut Mirror's Edgen jatko-osa, Catalyst. Avoimeen, tyhjyyttä ammottavaan maailmaan siirretty toimintapeli oli joka saralla tylsä ja tasapaksu. Mitäänsanomaton juoni, josta en muista jälkikäteen oikeastaan mitään, geneeriset sivuhahmot, pakotetut tappelukohtaukset sekä jättimäinen hiekkalaatikko, jossa voi juosta vain juoksemisen ilosta. Siinäpä on Mirror's Edge Catalyst lyhyesti.

Ensimmäisen osan lineaarinen eteneminen toimi huomattavasti paremmin. Jatko-osan kohokohdat osuvatkin tilanteisiin, joissa pelaajalla on selkeä tavoite ja rajattu polku sinne. Silloin nopeatempoinen parkour-temppuilu tarjoaa viihdettä kauniin grafiikan tukiessa kokemusta. Harmittavasti nämä hetket ovat liian harvassa.

Faith kaupungin katoilla (Mirrors Edge Catalyst)

Jaakko Herranen

Kokonaisuutenahan 2016 oli on kohtuullisen mainio pelivuosi, varsinkin loppupuolensa osalta. Astetta suurempia pettymyksiä oli ainoastaan kaksi, jo edellä mainitut Mirror's Edge Catalyst sekä vasta Gamescom-messujen presentaation jälkeen odotuslistalle kohonnut Mafia III.

Liki kymmenen vuotta vanhan Mirror's Edgen jatko-osa Catalyst ei onnistunut vakuuttamaan oikein millään osa-alueella. Liioitellun kliiniset maisemat olivat autioita, juonta ei ollut nimeksikään ja aina niin inhottavia äkkikuolemia taas kohdattiin loppupeleissä turhan paljon. Faithin ravaaminen tarjosi ajoittain – joskin aivan liian harvakseltaan – mukavia fiiliksiä, mutta mikään ei peittänyt alleen sitä, että jatko-osa oli harmittavan ontto. Mirror's Edge Catalystin pariin pääsi lähestulkoon maksutta EA Access -palvelun kautta, joten ainakaan rahallista menetystä ei onneksi kärsitty.

Hangar 13 -studion työstämä Mafia III taas jää mieleen luomastaan tyylikkäästä ja autenttisesta maailmasta, mutta suoranainen sisältököyhyys paljastui Lincoln Clayn kostoretken ensimetreiltä. Voisi olettaa, että kehittäjät ovat jo selvillä avoimen maailman pelien tavallisimmasta murheenkryynistä, mutta näemmä sitten ei. No, raivoisan Clayn tarina kerrottiin jouhevasti ja mafiaimperiumin kaataminen oli ajoittain jopa kohtuullisen hauskaa. Ei Mafia III:sta silti hyvää peliä saa, katsoo sitä mistä vinkkelistä tahansa. Olikohan Mafia-saaga jo kolmannella osallaan taputeltu?

Mafia III

Jyri Jokinen

Kauas on päästy siitä, kun neljä vuotta sitten nimesin PlayStation Plussan vuoden suosikikseni. Vuotta myöhemmin omistin aiheelle kokonaisen luukun. Tosin tässä jälkimmäisessä tekstissä spekuloin sillä mahdollisuudella, että sitoutettuaan pelaajat aiemmin tarjotulla kokoelmalla ja niputtaessaan moninpelin osaksi plus-pakettia Sony voi alkaa himmailla tarjonnan kanssa. Enkä ollut väärässä. Eihän se tarjonta tänä vuonna kummoinen ollut.

Näin kolmen pelilaitteen omistajana (kyllä, minulla on edelleen PS Vita) saan edelleen täpätä neljä tai viisi nimikettä digitaaliseen kokoelmaani, mutta valitettavan kauas on ajauduttu niistä päivistä, kun Sony heitteli Mass Effect 3:n tai edes Remember Men tasoista sisältöä palvelun kylkiäisinä. Vaikka säännöllisesti käynkin naksuttelemassa ostoskoriin kuukauden nollahintaiset kökkäreet, kyse on enemmän tottumuksesta kuin peliharrastajan riemusta.

Nähtiinpä kevättalvella jopa se, kun viiden vuoden uskollisen asiakkuuden jälkeen jätin pariksi viikoksi jäsenyyden uusimatta. Jos tällä vaikka välttyisi saamasta samanlaista tilaajalahjaa kuin se säälittävä painotuote, jonka Sony postitteli minulle ja muutamalle sadalle tuhannelle muulle harhautetulle.

PlayStation Plus