Jo vuonna 1962 alkaneeseen kokonaisuuteen on kuulunut paljon tapahtumia. On nähty kaksi pääsarjan ulkopuolista filmiä (Never Say Never Again eli kotimaisemmin Älä kieltäydy kahdesti sekä vuoden 1967 Casino Royale) ja kuusi eri Bond-näyttelijää. On kohdattu monia lurjuksia nerokkaista rikollisneroista kuolemattomiin voodootohtoreihin. Kaikenlaista.
Nykyisen James Bond -näyttelijä Daniel Craigin viimeistä rymistelyä jouduttiin odottelemaan pitkät tovit, sillä julkaisuajankohtaa lykättiin useampaan otteeseen koronan takia. Nyt pitkä vartominen on ohi ja No Time To Die on viimein elokuvateatteriyleisön ulottuvilla.
Tätä tapahtumaa juhlistaakseen KonsoliFINin toimitus iski viisaat päänsä yhteen ja koetti nimetä suosikkinsa aiemmin julkaistuista filmeistä. Valikoimaahan riittää.
Joonatan Itkonen
Koska GoldenEye oli ensimmäinen Bond-elokuva jonka näin, sillä on aina lämmin paikka sydämessäni. Martin Campbell tuntuu olevan muutenkin ohjaajana koko sarjan suojelusenkeli. Tämä Pierce Brosnanin tähdittämä toimintaklassikko pelasti hahmon siitä pateettisuuden suosta, jossa Roger Moore oli sitä ryvettänyt yli vuosikymmenen niin pahasti, ettei edes Timothy Daltonin ultra-nihilistiset sovitukset auttaneet. Brosnan ja Campbell päivittivät agentin kylmän sodan jälkeiseen nykypäivään, jossa ensimmäistä kertaa kolonialistiselle naistenvihaajalle näytettiin kaapin paikka. Tietyt fanit nikottelivat ratkaisun johdosta, mutta päätös antaa Bondille matriarkaalinen pomo teki yllättäen kaksiulotteisesta machosta kertaheitolla inhimillisemmän.
Tämän ohella GoldenEye nerokkaasti syvensi Bond-mytologiaa esittelemällä faneille sankarin synkän varjopuolen agentti 006:n muodossa. Brosnanin tapaan brittidraamoista ponnistanut Sean Bean onkin edelleen sarjan parhaita pahiksia inhimillisen kostonhimonsa vuoksi. Herrojen yhteinen kemia toimii hienosti, eikä ole vaikea ymmärtää, miksi 006 tuntee olonsa niin petetyksi, että tarve kostaa ajaa koko maailman tuhon partaalle. Idea toimi niin hyvin, että se toistettiin lähestulkoon hiilikopiona myöskin erinomaisessa Skyfall-tarinassa vuosikymmentä myöhemmin.
Kultaisen silmän ohella sarjan parhaimmistoa edustavat niin ikään Campbellin ohjaama Casino Royale, Sam Mendesin ohjaama Skyfall sekä harmillisesti George Lazenbyn ainoaksi rooliksi jäänyt On Her Majesty's Secret Service, joka ensimmäisenä uskalsi antaa Bondin hävitä.
Daniel Craigin jäädessä eläkkeelle ikonisen agentin roolista, jää nähtäväksi ymmärtääkö EON Productions tarpeeksi materiaalinsa päälle, jotta Bond saa jatkossakin elää ja muuttua. Paluu entisaikojen menoon tuntuisi suurelta harppaukselta taaksepäin, kun Bond on todistanut olevansa kiinnostavimmillaan ollessaan haavoittuvainen ja alakynnessä.
Petri Leskinen
Ensimmäiset muistoni James Bondista ovat 007:n ajaessa rautatietä pitkin pelkillä vanteilla. Elokuva oli Octopussy, katselupaikka Ikaalisten kylpylän hotellihuone joskus 80- ja 90-luvun taitteessa. Ikää pikku-Petrillä on ollut hieman alle 10 vuotta, kun rakkauteni elokuvasarjaa kohtaan alkoi. Jatkossa kaikki Bondit nauhoitettiin ja VHS-kasetteja vaalittiin kuin aarteita.
Nuorempana Mooren Bondit olivat hulvattoman hauskoja, nykyisin osaa ei oikein voi edes katsoa irvistämättä. Oma suosikkini koko agenttikatalogista on Goldfinger, joka tasapainottelee hienosti toiminnan, jännityksen ja 007:n karisman välillä – Q:n vekottimia unohtamatta. Craigin Casino Royale sen sijaan palautti uskon sarjaan Brosnanin parin aivan hirveän tekeleen jälkeen. Enemmän ajatuksiani uusista Bondeista voi lukea täältä.
Risto Karinkanta
Olen ikäni puolesta hieman painottunut, sillä 007 ja kultainen silmä oli todella kova juttu ala-asteella 90-luvulla. Luultavasti vielä suurempi vaikutus oli Nintendo 64:lle julkaistulla GoldenEye 007 -pelillä, jonka jaetun näytön moninpelisessioita tuli tahkottua joka toisella kyläilyreissulla.
Enemmän leffafriikin lasit silmillä ajateltuna Daniel Craigin suoritus vuoden 2006 Casino Royalessa oli leuat loksauttava. Ylipäänsä koko Bond-genre väännettiin aivan uuteen uskoon. Erikoisagentin elämä ei ole pelkkää viinaa ja naisia, vaan näiden päälle myös alkoholismia ja haavoittuvuutta. Genre säilytti olennaiset osansa, hylkäsi seksismin ja nappasi mukaan uutta syvällisyyttä. Upeaa, että vielä 50 vuoden kuluttua sarja kykeni löytämään itsensä uudelleen!
Tarja Porkka-Kontturi
En tiedä Bondeista paljoa muuta kuin sen, että Skyfallin kohtaus, jossa James astelee Macaon kasinolle, on ihan tajuttoman komea.
Petri Kataja
Paras James Bond -filmi on vaikea nimetä ihan jo sen takia, että tarjontaa on sen verran paljon, eikä oma muistikapasiteetti riitä käsittelemään niitä tahi listaamaan niitä kaikkia paremmuusjärjestykseen.
Mutta jos nyt pitäisi katsoa jokin näistä elokuvista uudelleen, niin valinta osuisi kenties GoldenEyeen. Toki mainiolla Nintendo 64 -peli GoldenEye 007:llä on iso osansa asiaan, mutta pidän filmin monesta muustakin puolesta ikonisista tapahtumapaikoista, benjihypyistä, tankkikaahailuista ja muista hupaisista aspekteista lähtien. Rainan lopussa nähtävä radioteleskooppi muuten romahti jokunen hetki sitten. Kuvamateriaalia tämän uutisen kautta (klik)!
Toisaalta muistan diggaileeni Goldfingeristä aikanaan myös. Mukana on yksi filmien mieleenpainuvimmista pahiksen kätyreistä, Oddjob tappavine hattuineen. Mukavan höpöä. Daniel Craigin ensimmäisestä, eli Casino Royalesta muistan pitäneeni kosolti.
Pitäisi selkeästi kerrata hieman. Onneksi näitä elokuvia näytetään kotimaisilla televisiokanavilla vähän väliä.
Jaakko Herranen
En ole Bond-fani, mutta villeinä teinivuosina Sean Conneryn ja Roger Mooren tähdittämiä rainoja oli joskus ihan hauska katsella ihan niiden päättömyyden vuoksi. Nämä ovat kuitenkin muuttuneet pitkälti harmaaksi massaksi – muistan ehkä jonkin kuuraketin sieltä, rautahampaan täältä ja hattuhemmon tuolta. Tästä huolimatta omaksi suosikikseni on valikoitunut The Living Daylights (007 vaaran vyöhykkeellä) lähinnä sellolaatikkokohtauksen, upean A-Ha-tunnusbiisinsä ja teinirakkaus Patsy Kensitin (EDIT: Korjaus, kyseessä onkin Maryam d'Abo, olen elänyt väärässä uskossa kymmeniä vuosia) ansiosta. Nämä sentään osaan sijoittaa johonkin tiettyyn elokuvaan, joten pakkohan sen on olla hyvä!
Mieleen ovat jääneet myös dramaattisuudessaan poikkeava Bond On Her Majesty's Secret Service (Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa), jossa isoihin kenkiin astunut George Lazenby sai tulkita ikonista agenttia ansiokkaasti eri tavoin kuin Connery teki. Ja sitten on vielä se GoldenEye (007 ja kultainen silmä), jonka nostaa parhaimmistoon pelkästään alku- ja loppukohtaukset.
PS: Daniel Craigin Bondit ovat pääsääntöisesti aivan roskaa.
