Valmistaudu kuolemaan monta kertaa. Sekiro: Shadows Die Twice on Bloodbornen ja Dark Souls -sarjan kehittäjänä tutuksi tulleen From Software -studion uusin projekti, joka saapuu myyntiin aivan kotvasen kuluttua. KonsoliFINille tarjoutui mahdollisuus päästä testaamaan nimikkeen testiversiota ennen pelin varsinaista julkaisupäivää.

Vakuuttiko kokemus, kannattiko sitä varten matkata Ruotsiin asti? Lyhyesti vastattuna: kyllä.

Sekiron maailma

Sekiro: Shadows Die Twice on 1500-luvun Japaniin sijoittuva toimintaseikkailu, jota on ryyditetty aimo annoksella yliluonnollista, roolipelielementtejä sekä miekan kalsketta. Pelistä piti aikoinaan tulla uusi osanen Tenchu-toimintasarjaa, mutta lopputuloksesta muovautuikin täysin oma teoksensa.

From Softwaren muita nimikkeitä pelanneet odottanevat ehkä oman soturin luomista sekä hahmoluokkia, mutta tällä kertaa niitä ei ole tarjolla. Seikkailun pääosassa tavataan "yksikätinen susi", häpäisty ja proteesikädellä varustettu soturi. Hahmon pääasiallisena varusteena on hänen luotettava miekkansa, jolla torjutaan vastaan asettuvien vihollisten iskuja sekä jaetaan vahinkoa monilla eri tavoin.

Kuutamomaisema välivideolta

Soturin ominaisuuksia päästään kehittämään matkan varrella erilaisilla taisteluliikkeillä sekä monilla eri tekokäden ominaisuudella. Vastustajia voidaan muun muassa sytyttää tuleen, heittää heittotähdillä sekä iskeä kirveellä. Kaikki toiminnot kuluttavat vähintään yhden White Spirit Emblem -paperinuken, joita saa joko löytämällä niitä tai kukistamalla vihollisia. Lisää kykyjä avataan kokemuspisteillä sekä tutkimalla pelimaailmaa.

Kaikesta tästä voisi päätellä, että taistelu on isossa osassa kokemusta. Tämä päätelmä onkin varsin pätevä, sillä vastustajien hyökkäysten torjunta ja iskujen jakaminen ovat oikea resepti yhteenottoihin. Sekä vastustajalla että sudella on omat erilliset mittarinsa, jonka täyttymiseen vaikuttavat hyökkäysten oikea-aikainen torjuminen ja iskujen ottaminen vastaan. Kun vastustajan palkki on tarpeeksi täynnä, on pelaajan mahdollista suorittaa brutaali ja verinen lopetusliike, jonka jäljiltä vastustaja ei enää nouse.

Joka soturia ei tarvitse rynnätä pilkkomaan miekka ojossa, vaan monissa kohdin hiiviskely ja viekkaus palkitaan. Mikäli tilanne sen sallii, voi vihulaisen kimppuun hiipiä vaikkapa korkean kasvillisuuden turvin ja ottaa nirrin pois yhdellä napinpainalluksella. Toinen toimiva taktiikka on hypätä pahaa aavistamattoman vihulaisen kimppuun talojen katoilta tai puiden oksilta. Testisession perusteella etenkin ilmoista vastustajien kimppuun hyökkääminen on mitä tyydyttävintä puuhaa.

Kuten pelin nimikin kertoo, voi sankarimme kuolla kahdesti. Ensimmäisestä kuolemasta selviää napinpainalluksella, mutta toisen kuoleman jälkeen päästään tuijottelemaan Dead-tekstiä ja palaamaan edelliseen välipisteeseen. Välietappeina toimivat Scuptor's Idol -patsaat, joita on testin perusteella sijoitettu tasaisin väliosin.

Pelisessiosta ja sivusta

Tukholmassa KonsoliFINin pelattavaksi päätynyt testiversio tarjoili osion oletettavasti nimikkeen alkupuolelta, joskaan ei täysin alusta. Alustana feodaaliajan seikkailulla toimi PC, kun taas ohjaaminen hoitui Xbox Onen ohjaimella. Heti ensi alkuun on todettava, että meno näytti varsin kauniilta, eikä minkään sortin nykimistä tullut vastaan missään kohdin.

Naapurihuoneessa samaa testiversiota koettiin ruotsalaiskollegan toimesta PlayStation 4:llä, joka nopsan vilaisun perusteella tarjosi niin ikään varsin hyvää graafista loistoa. Kollegan sanojen mukaan myöskään tämä versio ei nykinyt tai pätkinyt missään kohdin. Terveisiä vaan M3 Gamingin suuntaan.

Kohta hypätään vihulaisen niskaan

Tapahtumapaikkana pelissä koettavana olivat talojen ja kuilujen ryydittämät vuoristomaisemat lukuisine isompine ja pienempine vastustajineen. Aivan ensimmäisenä tehtävänä oli heittoköyteen tutustuminen, jotta liikkuminen sujui ninjamaisen näppärästi pitkin rakennusten kattoja.

Ei montaakaan hetkeä mennyt, kun ensimmäiset viholliset pystyi jo bongaamaan kuljeksimassa pytinkien keskellä, ja taistelumekaniikkaa pääsi testaamaan käytännössä. Oleellisimmat toiminnot hoituvat helposti, sillä torjuminen ja perushyökkääminen hoituvat kahdella olkanapilla. Tästä huolimatta turpaan tuli useat kerrat, kunnes meno alkoi sujumaan. Häpeäkseni joudun myöntämään, että jopa ensimmäinen vihollinen onnistui kerran tappamaan ohjaamani sankarin huomioni herpaannuttua sekunniksi tai pariksi.

Riviviholliset kaatuvat Sekirossa suhteellisen helposti, jopa kertaiskusta, mikäli vastustajan pystyy yllättämään selustasta tahi ilmasta käsin. Näiden pienten esteiden lisäksi vastaan astuu monenlaisia isompia vastustajia, jotka pitää käytännössä päihittää vähintään kahdesti. Ensimmäinen isompi este etenemiselle olikin kaksi lopetusliikettä tarvinnut samurai erilaisine hyökkäyksineen ja pitkine miekkoineen.

Joko saa panikoida?

Perustaistelumekaniikan hallitseminen on paikallaan, sillä lopetusliikkeitä pääsi jakelemaan kunhan samurain iskuja sai löytyä tarpeeksi vastapalloon. Tämä tosin vei allekirjoittaneelta monia ja monia yrityksiä onnistuakseen. Jo näin aluksi kuolemasta ilmoittava ruutu tuli kovin tutuksi. Hienoinen yllätys oli, että käytössä ei ole minkään sortin stamina-mittaria, vaan sankarimme voi väistellä, iskeä ja juosta sydämensä kyllyydestä ilman hengistymistä tai muuta negatiivista vaikutusta.

Munkkihepuli

Samurain lisäksi matkan varrella vastaan asettui tukku rivivihollisia miekkoineen ja nuolineen, mutta myös isompia körmyjä. Niistä yksi merkittävimmistä oli Chained Ogre -nimellä kutsuttu jätti, jonka voittaminen oli puolestaan yllättävän helppoa oikean taktiikan selvittyä.

Mutta se suurin haaste kaikista oli kokeiluversion lopussa odottava Corrupted Monk -niminen kunnon pomovastus. Jos kaksituntisesta sessiosta ensimmäinen puolisko meni tähän taistoon pääsemisessä, niin toinen puolisko meni tämän taiston parissa. Onneksi välietappina toimiva patsas oli juuri ennen kyseistä taistelua, sillä sitä kaivattiin ja paljon. Taistelu oli todella haastava, sillä tunnin yrittämisen jälkeenkään ei munkki ollut voitettuna.

Vastustajalla oli tukku eri hyökkäyksiä, mutta mikä haastavinta, pitäisi korstolle iskeä kolme lopetusliikettä ennen kuin voitto kilahtaisi omalle puolelle. Ja vaikka osumaa ei tulisi pomohirmun normaaleista hyökkäyksistä, päästään taistelun toisessa ja kolmannessa osassa väistelemään vastustajan tummanpuhuvia "haamuversioita", joiden iskuja satelee monesta eri suunnasta. Tätä "munkkihepulia" sai väistellä toden teolla, hyppimällä koko ajan puiden oksilla tahi tekemällä muunlaisia väistöliikkeitä maan kamaralla.

Astetta pahempi vastustaja

Noin kahdenkymmenen Dead-ruudun tuijottamisen jälkeen kaksi ensimmäistä vaihetta taistelusta sujuivat varsin mallikkaasti, mutta se kolmas ja viimeinen osuus tappoi hahmoni joka ikinen kerta. Tässä matsissa myös tuli viimeistään selville, että tarjolla ei ole mitään niin sanottuja invincibility frameja. Eli kun susisankarimme herää henkiin, kannattaa olla heti valmiina toimintaan, sillä hahmo ei ole hetkeäkään suojassa hyökkäyksiltä palattuaan manan majoilta. Ei ollut kerta eikä kaksi, kun juuri eloon herätetty sankari kuoli lopullisesti vain kaksi sekuntia ylösnousun jälkeen.

Vaikka pelaaminen otti koville ja kuolemia tuli kerättyä luvattoman paljon, ei meno ollut missään kohdin epäreilua. Jos et onnistu väistämään tai torjumaan hyökkäystä sen jyristessä kohti, otat turpaasi. Tämän takia pelaaminen oli varsin viihdyttävää, eikä toistuva Dead-tekstin lukeminen alkanut nyppimään kertaakaan.

Sivuhuomioita

Sekiro: Shadows Die Twice ei ole suoraviivainen seikkailu, jossa edetään paikasta a paikkaan b. Mikäli mielii etsiä piilotettuja reittejä ja jopa salaisia pomovastustajia, on niitä kuulemma tarjolla kosolti. Osan löytäminen voi vaatia tiettyjen toimien tekemistä ja osa vaatii tutuille alueille palaamista.

Heittoköysi toimii sekä matkustusvälineenä että ajoittaisena apuna taisteluissa. Esimerkiksi testiversiossa tavatun Chained Ogre -jätin kimppuun olisi voinut hyökätä köyden kera tämän ollessa hetken aikaa pökerryksissä.

Korruptoitunut munkki, testisession pahin ja ylitsepääsemätön koitos

Hyppiminen ja talojen katoille että puiden latvustoihin tempoileminen oli oiva lisä sekä esteettisesti että pelimekanistisesti. On huomattavasti näyttävämpää yllättää vihollinen yläilmoista ja iskeä miekka lennosta vastustajan läpi, kuin hiipiä selustaan tai hyökätä suoraan päälle miekka tanassa. Ainoa asia, joka ei tuntunut iskostuvan omaan selkärankaan millään, oli hyppynapin ja reunoihin tarttumisen sijoittaminen eri painikkeisiin.

Sekiro on suunniteltu haastavaksi peliksi, minkä pystyi jo lyhyen testin perusteella vahvistamaan. On mielenkiintoista nähdä, miten erilaiset opittavat kyvyt vaikuttavat tähän asiaan.

Mikä kuva pelistä jäi?

Sekiro: Shadows Die Twice jätti itsestään todella maittavan kuvan. Tuotosta olisi voinut hakata vaikka toisetkin pari tuntia, siitäkin huolimatta että iso osa pelisessiosta tulikin otettu turpaan eri sortin vihollisilta sekä oikealta että vasemmalta. Jopa ylittämättömäksi yltynyt munkkivastustaja ei ärsyttänyt lainkaan, vaan sormet syyhyävät jo mahdollisuudesta revanssiin. Kyllä se vastustaja vielä jossain kohdin kaatuu.

Tässä lienee yksi vahva ehdokas vuoden peliksi. Onneksi 22.3., eli pelin julkaisupäivä, on aivan kohta.

ladataan kommentteja...