Sinua kontrolloidaan

Alkuperäinen Watch Dogs oli omalla tavallaan järjettömän mielenkiintoinen peli, jossa yksinäinen hakkeri lähti kostoretkelle isoa koneistoa vastaan. Itse tykkäsin pelistä keskimääräistä enemmän, ihan samalla tavalla kuin tykkäsin keskimääräistä enemmän vastaavanlaisten ideoiden parissa pyörineestä Person of Interest -tv-sarjasta. Yhteiskunnan kulissien takana pyörivät salaperäiset järjestöt ja lähes kaikkivaltias Kone napsahtavat kohdallani jotenkin ihan täydellisesti lapaan. Katsokaa nyt tätä:

Watch Dogs 2:ssa otettiin jotenkin kummallinen sivuaskel. Ensimmäisen pelin tavallaan oikeutetusta kostotarinasta hypähdettiin kummallisen haktivistijengin jäseneksi. San Franciscossa roolipelikaupan kellarissa majaileva DEDSEC koostuu lähinnä vihaisista nuorista henkilöistä, joilla on jonkinlaista kaunaa enemmän tai vähemmän peitellysti Googlea ja Facebookia muistuttavia firmoja, korruptoituneita poliitikkoja ja erinäisiä rikollisjengejä vastaan. Tietysti hallitsevana teemana on kaikkialle ulottuva valvonta ja sen mahdollistavat valtarakenteet. Kaikki kietoutuu yhteen yksilönvapauksia rajoittavaksi vyyhdeksi.

Assassiinit vastaan Temppeliritarit?

Tavallaan Watch Dogsissa painiskellaan saman dikotomian kanssa kuin Assassin's Creedeissä: vapaus vastaan järjestys. Valtaapitävät hyödyntävät väkivaltamonopolia ja teknologiayritysten uusimpia innovaatioita asemansa pönkittämiseksi. Jopa rikollisliigat hyötyvät status quosta ja auttavat olemassaolevien rakenteiden ylläpitämisessä.

Mutta ei DEDSECin porukkaakaan voi puhtaina pulmusina pitää. Tarkoitus pyhittää keinot, ja nämä keinot todella kaipaavat pyhittämistä. Kevyen graffititaiteilun ja muun vandalismin lisäksi päähenkilö Marcus on valmis räjäyttelemään paikkoja ja jopa niittaamaan perheelleen elantoa tienaavia turvallisuusalan työntekijöitä.

Suon kuivatusta rämehirviö kerrallaan

Watch Dogs 2:ta pelatessa törmää jatkuvasti niihin ongelmiin, joiden vuoksi amerikkalaiset valitsivat niin epätyypillisen presidentin kuin mitä pelin julkaisuaikoihin nähtiin, ja siksi onkin surkuhupaisaa, miten paljon pahempaan suuntaan tässä reilun kolmen vuoden aikana on menty. Asunnottomuudelle ja terveydenhuoltojärjestelmän ongelmille ei ole tehty mitään, rikkaille on onnistuttu kepuloimaan vieläkin enemmän maallista hyvää ja poliitikkojen ja poliisien korruptio on kärjistynyt entisestään.

Sosiaalisen median roolista on myös käyty paljon keskustelua, ja Watch Dogsissa vihjaillaankin siitä, miten ihmisiä manipuloidaan näiden käyttäytymistä analysoimalla ja henkilökohtaisia tietoja hyödyntämällä. Todellisessa maailmassa Facebookin Zuckerberg kieltäytyy ottamasta vastuuta mistään samalla kun hän torjuu ehdotukset suoranaisten valheiden merkitsemiseksi palvelussaan. Twitter puolestaan joutui presidentin paskalistalle oikaistuaan pari tämän valheellista väittämää ja kehdattuaan vielä merkitä yhden tweetin yhteisön sääntöjen vastaiseksi.

DEDSECin tavoite tuntuu mukailevan joidenkin poliisiväkivaltaa vastustavien mielenosoittajien ajatuksia: poltetaan kaikki maan tasalle, ja rakennetaan raunioille jotain parempaa. Ehkä Watch Dogs ei pyri olemaan näin kantaaottava peli, mutta viime päivien tapahtumien valossa yhtymäkohtia on vaikea olla näkemättä.

Näin asenteellisia pelejä saisi olla enemmänkin.