Resident Evil 5 tekee vasta tuloaan, ja Capcom tyydyttää nälkäisen pelaajalauman tarpeet - hetkellisesti. Resident Evil 4 näki päivänvalon vuonna 2005 kolhuja saaneena ja muodonmuutoksia kokeneena. Mahdollisesta poltergeisteja vilisevästä kauhukartanosta Capcom lopulta sorvasi vähemmän utopistisen tuppukylän, jota piinasi uskonnollisella vimmalla ruoskiva tauti, Las Plagas. Nyt PS2-, ja Gamecube -julkaisut poikinut Resident Evil 4 saa myös Wii-versionsa tehostetulla ohjauksella ja muheammilla bonuksilla. "Es hora de rezar!", kuuluu ladon takaa, ja samalla hetkellä joukko deliriumissa huojuvia kylähulluja tekee tuttavuutta heinähankojen ja TNT-pötköjensä kanssa. "Cabrón", T-virus oli pieni flunssa verrattuna tähän epidemiaan. Capcomin uusin "ressa" nostaa välittömästi genren riman huippukorkeuksiin ja potkii helposti siipeilijöiden nostamat tikapuut alas. Tästä ei juuri pakokauhuisemmaksi peli enää tule.

Leon S. Kennedy ja groteski samba

Resident Evil -sarjan toisessa osassa kannuksensa ansainnut Leon tekee paluun Capcomin selviytymiskauhuilussa. Yhdysvaltain agentin virkaa toimittava Leon on määrätty Eurooppaan etsimään presidentin kidpanattua tytärtä. Karun näköisessä, tuntemattomaksi jäävässä kylässä odottaa verenhimoinen sakki kuumaverisiä valaistuneita, Los Illuminadosin jäseniä. Poiketen sarjan muista osista, uusimmassa ressassa harmaita kasvoja ei aiheuta zombie-epidemia, vaikkakin yhdennäköisyys uhreilla on hyvin selvä. Käytännössä muutos ei ole kuin esteettinen; vaikka suurin osa vihollisista ei ole ulkoisesti zombien kaltainen, ovat ominaisuudet tartunnan saaneilla samat. Las Plagas'n tartuttamat kyläläiset lisäksi juoksevat, kiipeävät, hyppivät ja jopa ajavat autolla Leonia takaa. Kun ennen käytävän päässä horjuvalle epäkuolleelle pystyi hyvissä mielin vilkuttamaan työmiehen hymyä, ei sama onnistu enää. Pelitilanteet ovat uuden vihollisen vuoksi nopeita ja arvaamattomia, eikä yllätyksiltä voi säästyä. Selänkäänteessä turvallista selustaa koristaakin hetkessä Don Jose ja Diego kirveineen perheineen.

Nopeampaa ja älykkäämpää vihollista vastaan tarvitaan luonnollisesti taidoiltaan laaja-alaisempi sankari. Eräs Resident Evil 4:n parhaista puolista on sen joustava ja luovuuteen ohjaava maailma. Pelaajan ei tarvitse aneemisesti kivuta tikkaita alas tai orjamaisesti kulkea talon viidestä uloskäynnistä aina vain yhden läpi. Jos tarve vaatii, korkeatkin pudotukset voi hypätä alas. Kiireen hengittäessä niskaan ovet potkitaan lakoon tai yhdestä talon lukuisista ikkunoista tehdään tuuletusaukko heittämällä ukemi siitä läpi. Samat säännöt ovat valitettavasti vastapuolen tiedossa, mikä tulee selväksi varsin nopeasti. Ja todennäköisesti viholliset ottavat mahdollisuuksista irti keskiverto pelaajaa paremmin. Los Illuminados tulee vaikka seinistä läpi, jos tarve vaatii. Pelin pahikset tekevät taitavasti yhteistyötä ja saartavat pelaajan aina, kun tämä luulee olevansa turvassa. Vihollisia ei voi, eikä myöskään kannatta, vältellä. Kyse ei ole enää piileskelystä ja ammusten säästämisestä, vaan uudet säännöt sanovat "pam pam" ja "gun gun".

Valaistuneiden kaatamista palvelee Leonin päivitetty liikevalikoima. Jos Code Veronicassa vastusten jalkojen veistely veitsellä oli pakollinen paha, on se Resident Evil 4:ssä suositeltava hyvä. Fiksu pelaaja ei panosten ylitarjonnasta huolimatta toimi "spray and pray" -filosofialla. Ramboilemalla menevät sekä arvosana että mahdollisuus selvitä alakanttiin. Lauman hallintaa auttaa mainiosti rutiiniksi juurtuva potku, jolla Leon kaataa osumasta valittavan Miguelin gringoineen. Hoidon viimeistelee suurimuotoinen viiltely tai painiliikettä muistuttava heitto, joka liiskaa vihollisen pään. Sama joustavuus näkyy puolustautumisessa. Kirveen tai dynamiitin lentäessä kohti nämä kuoleman välikappaleet voi ampua radoiltaan. Monipuolisempi pelimekaniikka loistaa, mutta vain jos sitä ymmärtää hyödyntää. Harmittavasti uudet tuulet eivät ole puhaltaneet aseisiin asti; edelleen mutkat vaihdetaan hitaasti ja luonnottomasti inventaariosta. Devil May Cry 3 on loistava esimerkki siitä, miten lennosta valittavat aseet tuovat pelaamiseen hurjasti mahdollisuuksia.

Aina kärppänä, sormet märkinä

Toimintaosuudet ovat tietysti hallitseva osa peliä, mutta Capcomin käsikirjoittajat ovat loitsineet lisäksi mielenkiintoisen ja karmivan juonen. Luettavan materiaalin ja tarinan osuus ei ole samaa tasoa, mitä se oli edeltäjissään. Tämän surullisen tosiasian unohtaa onneksi nopeasti pelin edetessä vauhdilla. Hahmokaarti on kirjoitettu onnistuneesti, kuten myös pelin camp-henkinen dialogi. Resident Evil 4 on tuottanut jo joukon meemejä, joista suurin osa liittyy pelin hämärään kauppiaaseen, joka on aina askeleen Leonia edellä. Tuttavallisesti tämä "Merchant" tervehtii Leonia viskin vaivaamalla äänellä "Welcomehhhh..." ja tarjoaa palveluitaan ja onelinereitaan auliisti. Loistava esimerkki huumoripuolesta löytyy kohtauksesta, jossa eräs pahiksista lukee pahuuden mantransa uhaten oikealla kädellään. Tähän Leon tokaisee "Your right hand comes off?". Kohtaus aiheutti ainakin omassa kaveriporukassa tolkuttoman hajoamisen.

Interaktiivisuus seuraa pelitilanteista välikuviin, sillä näissä tulee jatkuvasti olla valppaana vaaratilanteiden varalta. Useammin kuin kerran henki lensi ruumiista käden ottaessa ohjaimesta pesäeroa. Niin iskut kuin päälle kaatuvat patsaatkin väistetään A+B -painalluksella tai wiimotea heiluttelemalla. Tämä tekee pelaamisesta rutkasti haastavampaa ja jännittävämpää, joskin usein ärsyttävämpää. Aivan kuten Shenmuessa, myös Resident Evil 4:ssä tilanteet ovat joskus ensimmäistä pelikertaa pelaavalle mahdottomia hahmottaa. Suurin osa kuolemista meneekin huonon tuurin ja epätiedon, ei taidon piikkiin. Wiin omistajien iloksi wiimote tekee pelistä entistäkin eheämmän. Vaikka ohjaus luonnistuukin Wiimotella ohjainta paremmin, ei tämä riitä syyksi ostaa peliä, jos aikaisempi versio löytyy jo kotoa. Tuttu sisältö näkyy onneksi pelin halvassa hinnassa. Joka tapauksessa silloin kuin Wiin kapulasta saa ilon irti, se tekee pelaamisesta helposti luonnistuvaa. Luoti lähtee aina sinne minne pitääkin, mutta valitettavasti vain harvoista ja valituista aseista. Tarkkuuskiväri esimerkiksi tottelee edelleen vain porrasmaisesti liikkuvaa analagista tattia, eikä puukkokaan heilu kuin valmiilla radoilla. Sivuaskel on Leonille yhä tuntematon käsite, eikä uusi ohjaustapa pelasta turhilta harha-askelilta. Puutteet ovat loppujen lopuksi pieniä, eivätkä juurikaan pääse ärsyttämään.

Graafisesti peli on edelleen eräs upeimmista. Vaikka grafiikka onkin uusimpien julkaisujen vastaavaa rujompaa, otetaan tämä kiinni suunnittelussa ja vaihtelevissa ympäristöissä. Kylä-osuus on helposti kokonaisuuden parasta antia ja tarjoaa tuoreen ympäristön kauhulle. Alun häiriintynyttä tunnelmaa eivät loppupuolen alueet enää tavoita, ja puolivälin linna sisältää turhan paljon tylsiä, vaihtelemattomia alueita. Varma ote palaa kuitenkin aika ajoin, eikä kokonaisuudessa ole valittamista. Osittain hajoava irtaimisto antaa oman lisänsä; lyhdyt läsähtävät luodista vihollisparan päälle liekehtien, kirkonkellot houkuttelevat soinnillaan huononäköiset saksikädet. Myös vihollisvalikoima on tuore ja sisältää todellisia helmiä, kuten edellä mainitut raivopäiset saksikädet, jotka hirnuvat sairaasti ja ryntäävät vauhdilla päin pelaajaa. Liberaalista otteestaan huolimatta Resident Evil 4 on mestariteos. Vaikka se ei ole samalla tavalla karmiva ja ahdistava kuin vanhemmat kaimansa, löytyy siitä uudenlaista pelkoa ja charmia. Wiin pelitarjonnan ollessa varsin mitätön, on Resident Evil 4 pakko-ostos jokaiselle ikästandardin täyttävälle kauhun ystävälle. "¡Te jodiste!", käännettynä "olet kusessa!"